— Suuri muutos on tapahtunut kuningas Sigismundin mielessä. Se lempeys, jota hän tähän saakka on osoittanut Kaarlo herttuaa kohtaan, on täydellisesti väistynyt ja antanut sijaa mitä suurimmalle inholle ja suuttumukselle. Hän huomaa selvästi, että Kaarlo tavoittelee Ruotsin kruunua, ja hän on päättänyt ryhtyä säälimättömään taisteluun herttuaa vastaan. Hän katuu kovasti, että hän päästi Kaarlon käsistänsä Stångebron taistelussa, ja katuu vielä ankarammin, että hän jätti valtaneuvokset hänen käsiinsä. Ne verituomiot, joilla Kaarlo on ruvennut valtaansa vahvistamaan, enentävät laupiaan kuninkaamme inhoa häntä kohtaan. Jos Kaarlo nyt joutuu Sigismundin käsiin, niin vaviskoon.
— Älkää luulko, että nämä ovat tyhjiä uhkauksia, jatkoi pater Laurentius huomattuaan halveksimista ja epäilyä osoittavia ilmeitä muutamien kasvoilla. Ja tullaksenne vakuutetuiksi siitä, että kuninkaan aikeet ovat rehellisiä, kuulkaa vielä ja hämmästykää, sillä hänen Majesteettinsa aikoo suuria.
Kun Suomen herrat muutamia kuukausia sitte lähettivät Varsovaan lähettilään anomaan apua, sitä apua, jota kuningas Sigismund ei ole voinut niin runsaasti antaa, kuin hän olisi tahtonut, löi Sigismund rintaansa ja sanoi: Täällä on meillä suuret tuumat kätkettynä, mutta sinä et vielä voi saada niitä tietää, Nämä sanat kuuluivat hämäriltä, mutta niihin on kätkettynä suuri salaisuus, joka aikanansa tulee maailmaa hämmästyttämään. Hänen Majesteettinsa on suvainnut minulle ilmoittaa aikeensa.
Ei ole jäänyt kuningas Sigismundilta huomaamatta, että Suomen aatelisto uljaasti, uskollisesti, varojaan säälimättä on pitänyt hänen puoltaan. Kun Ruotsin aatelisto valtaistuimen juuressa kasvaneena ja kuninkaallisen armopaisteen alituisesti hellittelemänä rikkoo valansa, nousevat suomalaiset miehissä laillista hallitsijaansa puolustamaan. Tämä seikka on suuresti liikuttanut kuninkaan sydäntä.
Syrjäinen ja halpa on tähän saakka ollut Suomen asema. Emintimän tavoin on Ruotsi sitä kohdellut, Ruotsin aatelisto on tunkenut syrjään suomalaisen, ja ainoastaan taakat ovat olleet tasan jaetut.
Loistavalla tavalla on hänen Majesteettinsa tahtonut palkita Teitä ja kaikkia kanssaveljiänne, jalosukuiset herrat. Hän aikoo irroittaa Suomen Ruotsista ja antaa sille edullisen erikoissijan. Suomi on kulkeva loistavaa tulevaisuutta kohti. Menköön Ruotsin luopio-aatelisto, heikko ja voimaton, taipukoon vaan Kaarlon rauta-ikeen alle, tulkoon porvarien ja talonpoikain kaltaiseksi; eroittamattomasti yhdistettynä Puolan, Liivin ja Viron kanssa on Suomen aatelisto kulkeva loistavaa tulevaisuutta kohti. Ruhtinaitten kaltaisiksi voimassa ja loistossa tekee hän teidät, hän varustaa teidät uusilla, verrattomilla etuoikeuksilla, semmoisilla, joita Puolan ja Litvan aatelisto jo nauttii. Hän tahtoo kiinnittää talonpojat vahvoilla siteillä aateliin ja lannistaa porvarien kasvavan ylpeyden. Maan hallituksen heittää hän täydellisesti käsiinne ja vaan kuninkaalliset etuoikeudet pidättää hän itselleen. Unionin ajat palaavat, ja mahtavana istuu aatelinen linnassaan ja kartanossaan.
Kun pimeän huoneen ikkunasta uutimet vedetään syrjään, tulvaa häikäisevä valovirta sisään. Samallaisen vaikutuksen teki Laurentius Ericin puhe läsnäoleviin.
— Mahdotonta, kaikui sitte monesta suusta, kun he ensin hiukan olivat toipuneet hämmästyksistään.
— Mahdotonta? sanoi Laurentius Erici kylmästi, ja loi halveksivan katseen läsnäolijoihin.
— Eroittaahan syvä ja leveä Pohjanlahti Suomen Ruotsista. Yhdistäväthän luonnolliset ja maaperäiset siteet Suomen Viroon ja Liiviin. Puola ja Suomi yhdistettyinä muodostavat mahtavan valtion, jolla on sekä laajuutta että yhteyttä. Itään kuuluu Suomi luonnollisesti, siellä ovat sen juuret.