Ääni, jolla nämä sanat lausuttiin, oli läpitunkeva ja melkein käskevä, se tekikin mestari Bilanghiin omituisen vaikutuksen, hämmästyneenä loi hän katseensa muukalaiseen, vaan tämän kasvot pysyivät kylminä eikä niistä voinut lukea hänen ajatuksiaan. Hän istuutui nojatuoliin, jonka Bilangh hänelle tarjosi, ja jatkoi:
— Oletteko jo kauan oleskellut täällä syrjäisessä kaupungissa, mestari
Bilangh?
— Vuonna 1584 nimitti Juhana kuningas minut linnan lääkäriksi, ja siitä ajasta olen minä täällä hiljaisuudessa toiminut.
— Ja mikä on syynä siihen, että niin etevä mies kuin Te, on tyytynyt niin vähän huomattuun asemaan yhteiskunnassa?
— Olosuhteet, tottumus, mutisi Bilangh, luoden katseensa muukalaiseen.
Ivallinen hymy näkyi tämän huulilla, hän näkyi nauttivan Bilanghin kasvavasta levottomuudesta ja jatkoi:
— Vuosi 1584 on yleensä omiansa johdattamaan mieleeni tapauksia, jotka jo osaksi ovat unhon yöhön vaipuneet. Oleskelin sinä vuonna Englannissa ja olen säilyttänyt monta muistoa siltä ajalta.
— Englannissa, sopersi Bilangh ja hänen rauhattomuutensa näkyi kasvavan.
— Kenties sallitte minun kertoa merkillisen tapauksen siltä vuodelta. Ja koska ei minun kertomukseni ole niille aiottu, jotka kenties sattuisivat puhettani kuulemaan, aion luvallanne käyttää latinan kieltä, johon kenties aikaisemmin olette perehtynyt kuin siihen kieleen, jota tähän asti olen keskustelussani käyttänyt. Ja pater Laurentius, joka saksan kielellä oli ensiksi puhutellut Bilanghia, jatkoi latinaksi.
— Helmikuussa vuonna 1584 saapui Englantiin, oleskeltuaan lähes kaksi vuotta mannermaalla, englantilainen aatelismies, nimeltä William Parry.