— Tuo kavala kettu, huudahti Antonio ja karkasi seisoalleen.
— Niin, sanoi Gertrud arasti.
— Mitä täti siihen vastasi?
— Hämmästyksekseni hän ei kieltänyt jyrkin sanoin, kuten olin odottanut Sitte en tiedä, mitä he vielä puhelivat, sillä minä kiiruhdin ulos ja tulin tänne puutarhaan itkeäkseni. Puolalaisen koko olento on minusta vastenmielinen ja hänen kelmeät kasvonsa osoittavat röyhkeyttä ja ylpeyttä. Kartan häntä kuten käärmettä kivirauniossa.
Antonio tuijotti synkästi eteensä. Monenlaisia kuvia nousi hänen sieluunsa ja tulevaisuuden taanoin niin kirkas taivas meni pilveen. Rauhattomuuttansa peitellen sanoi hän sitte levollisesti Gertrudille:
— Älä pelkää, Muutamassa päivässä voi kaikki muuttua. Puolalainen saa kohta muuta ajattelemista.
— Tarkoitat herttuaa, sanoi Gertrud ja ilonväre sävähti hänen kasvoilleen. Olen jo rukoillut monta kertaa, että hän tulisi. Sillä sitte ei puolalaiselta olisi mitään pelkäämistä.
— Hän tulee ja voittaa, toisti Antonio.
— Luuletko niin?
— Hänen täytyy voittaa, jos asia siksi kääntyy, vastasi Antonio.