— Olemme viipyneet täällä jo liian kauan, huudahti Gertrud, Katarina-täti varmaan jo odottaa minua. Kerronko hänelle jotakin siitä, mitä tänään on tapahtunut, kysyi Gertrud veitikkamaisesti hymyillen.
— Älä kerro, rakastettuni, odottakaamme muutamia päiviä, kunnes asiat selvenevät.
Molemmat läksivät kiiruusti kulkemaan kotia päin, tuomiokirkon sivuitse, yli raastuvantorin ja sitte Alakadulle.
Portilla he ottivat hellät jäähyväiset ja erosivat.
Vaan jalosukuinen herra Adam Janecki seisoi huoneensa akkunassa ja näki koko kohtauksen. Hän mutisi jotakin kirouksen tapaista ja vaipui syviin mietteisiin.
VIIDES LUKU.
Taisteluja.
Verkalleen palasi Antonio kotia. Monenlaisia ajatuksia pyöri hänen päässänsä, Gertrudin kertomus oli tehnyt hänet rauhattomaksi. Kapteeni Janecki oli luultavasti vaarallinen seikkailija, puolalainen sukuperältään, siis ylpeä ja tekojansa punnitsematon. Jos Sigismundin useasti lupaama apuväki todellakin saapuisi, ja kaupungin piiritys pitkittyisi ja herttuan tyhjin toimin täytyisi palata Ruotsiin, voisi asia saada ikävänkin käänteen. Olihan puolalainen ja muukalainen sotaväki ja päällystö ennenkin rankaisematta harjoittanut suuriakin ilkitöitä. Tämmöiset ajatukset risteilivät Antonion mielessä ja tekivät sen synkäksi.
Kotiin tultuaan istuutui hän akkunan ääreen, avasi sen ja hengitti mielihyvällä raitista ilmaa, jota tuuli toi mereltä. Hän odotteli isäänsä, vaan tämä viipyi. Luultavasti oli linnassa tärkeitä asioita selvitettävänä, Viihdyttääksensä mieltänsä päätti Antonio matkalaukustansa ottaa esille lahjoja ja harvinaisempia esineitä, joita hän oli ostanut Italiassa ja Hollannissa antaaksensa Gertrudille ja omaisillensa.
Hän avasi suuren hylkeennahkaisen laukun, joka oli vahvoilla hihnoilla kiinni sidottu, ja alkoi latoa pöydälle esineitä, jotka Europan kultturimaissa olivat tulleet käytäntöön, vaan Suomessa vielä olivat harvinaisia.