Pietari Stolpe oli raastuvan torilla, ja hänen ympärillänsä oli paljon alapäällikköjä. Yhä tulvasi lisään uusia herttuan joukkoja, jotka kaikki olivat majoitettavat.
— Hyvä että tulitte, sanoi Stolpe, nähtyään pormestarin, voitte olla minulle apuna majoitusasiassa, Entiset vieraanne, Sigismundin huovit saavat nyt väistyä mukavista asunnoistaan ja muuttaa hiukan ahtaampiin!
— Suuri ahdinko ja surkuteltava seikka ajaa minut ja poikani Teidän luoksenne, sanoi pormestari viitaten Antonioon.
— Vai poikanne, sanoi Stolpe heittäen nopean silmäyksen Antonioon.
Mitä on tapahtunut?
Pormestari selitti lyhyesti asian.
— Ainoastaan Te, jalosukuinen herra, voitte meitä auttaa tällä hetkellä ja me panemmekin kaiken luottamuksemme Teihin.
— Mielelläni sen teenkin, sillä olemmehan Teille kiitollisuuden velassa, sillä ilman Teidän ripeää toimintaanne, venyisimme vielä leirissämme Pantsarlahdella. Vaan meillä on puute ratsuväestä, Aksel Ryning ja Tönne Yrjönpoika Högsjögårdin herra, jotka tuovat ratsuväkemme ja aatelislipullisen maata myöten, eivät, merkillistä kyllä, vielä ole saapuneet, odotamme heitä joka hetki. Noin kolmekymmentä ratsumiestä voin antaa, siinä kaikki! Kaupungissa on kyllä joutohevosia, kun monta huovia on kaatunut tai paennut linnaan, sotilaistani moni osaa ratsastaa, sillä tavoin teemme jalkamiehistä rakuunoita. Poikanne seuraa mukana?
— Tietysti!
— Jonkun matkan päässä kaupungista tapaatte kaksikymmentä ratsumiestä, jotka tänä aamuna lähetin rakentamaan murrosta sopivaan paikkaan. Kenties ne voivat antaa Teille jotakin apua tai tietoja. Onnea matkalle!
— Vielä yksi sana! Kolme päivää voin antaa teille aikaa. Kolmannen päivän iltana odotan ratsumiehiäni takaisin, kauemmas en uskalla lähettää heitä ilman hänen ruhtinaallisen armonsa suostumusta, ja sitä ei ole nyt aikaa odottaa, jos mielii saavuttaa jotakin tulosta tällä partioretkellä.