(Kaikki lähtevät.)
Noita kauheita tapauksia ajattelemasta en pääse hetkeksikään rauhaan. Ei ole mitään, mikä minua voi viehättää, ei mitään, mikä mielestäni voi haihduttaa näitä; alinomaa pyörivät nämä kuvat, nämä huolet edessäni. Nyt kuningas on sanova, että tämä on seuraus minun hyvyydestäni, minun suopeudestani; ja kuitenkin sanoo mulle omatuntoni joka hetki, ett' olen tehnyt, mikä kulloinkin on ollut osavinta, mikä parasta. Vai olisiko minun pitänyt vihan myrskyllä kiihdyttää ja levittää tätä vahingon-valkeata? Minä toivoin, että voin sen lannistaa, tukauttaa omaan tuhkaansa. Niin, mitä minä itselleni saatan sanoa, minkä hyvin tiedän, se puhdistaa minut oman itseni edessä. Vaan miltä kannalta sen veljeni on ottava? Sillä, voidaanko sitä tyhjäksi tehdä? Vierasten opettajain röyhkeys on päivä päivältä paisunut, he ovat meidän kirkkomme häväisseet, vimmanneet rahvaan tylsän mielen, velhonneet raivohengen joukkoon. Saastaisia henkiä on hiipinyt kapinan nostajain sekaan, ja kamalia tuhotekoja on tapahtunut, joit' on jo hirveä ajatellakin, ja jotka mun nyt täytyy yksitellen kertoa hoviin, kiireesti ja yksitellen, ett' ei tuo yleinen huhu ehtis' ennen minua, jott' ei kuningas joutuisi siihen luuloon, että niit' on vielä enempi tuhoja, joita tahdotaan pitää salassa. Min' en keksi mitään keinoa, en ankaraa, en lauhkeaa, millä tuota turmaa vallita. O, mitä me ylhäiset olemme ihmiskunnan aallokolla! Me uskomme sitä hallitsevamme, ja se heitteleekin meitä ylös ja alas, sinne ja tänne.
Machiavelli ustuu sisään.
HALLITSIJATAR. Joko kirjeet kuninkaalle on kirjoitettu?
MACHIAVELLI. Yhdessä tunnissa ne ovat teidän allekirjoitustanne vailla.
HALLITSIJATAR. Olettenko kertomuksen tehnyt kyllin lavean?
MACHIAVELLI. Lavean ja juurtajaksavan, niinpä juuri semmoisen kuin kuningas tahtoo. Minä kerron, mitenkä ensin S:t Omerin tienoossa kuvienraasto-vimma ilmaiseksen — mitenkä muudan raivoisa väkijoukko, olalla seipäitä, kirveitä, nuijia, tikapuita, köysiä, muassa vaan muutamia sota-asussa, mitenkä ne ensin rynnistävät kappeleihin, kirkkoihin ja luostareihin, ajavat ulos uskovaiset hartautta harjoittamasta, murtavat suljetut portit rikki, kääntävät kaikki tyynni ylös-alasin, raastavat alttarit kumoon, murskaavat pyhimysten kuvat, turmelevat kaikki maalaukset, kaiken mitä pyhää ja juhlallista ne tapaavat, pirstaksi ruhtovat, raastavat, tallaavat — mitenkä joukko tiellä karttuu, Ypernissä avaa asukkaat näille porttinsa — mitenkä arvaamattoman äkkiä ne ryöstävät tuomiokirkon tyhjäksi, polttavat piispan kirjaston poroksi — mitenkä suuri paljous kansaa, saman hurjuuden riivaamana, yli Meninin, Gominesin, Vervichin, Lillen levitäksen, kohtaamatta missään vastarintaa, ja mitenkä tuo suunnaton kapinaliitto yhdessä silmänräpäyksessä julkaisekse ja on jalalle saatu lähes kautta koko Flanderin.
HALLITSIJATAR. Ah, kuinka minut uudelleen valtaa tuska sinun tätä toistaessasi! Ja siihen liittyy se pelko, että tuo turmio vaan yltyy yltymistään. Sanokaa mulle ajatuksenne, Machiavelli!
MACHIAVELLI. Anteeksi, teidän ylhäisyytenne, minun ajatukseni näyttävät enimmiten tyhjiltä aaveilta; ja vaikkakin te aina olette minun virkatoimeeni ollut tyytyväinen, te harvoin olette kumminkaan suvainnut seurata minun neuvoani. Te olette usein sanonut leikillä: "Sinä olet kovin kaukosilmä, Machiavelli! Sinun sietäisi ruveta historian-kirjoittajaksi. Ken on toimimassa, hänen täytyy pitää silmällä sitä, mik' on lähinnä." Ja kuitenkin, enkö min' ole ennakolta ennustanut kaikkia näitä tapauksia? Enkö min' ole edeltäpäin arvannut tätä kaikkea?
HALLITSIJATAR. Arvaan minäkin paljon asioita edeltäpäin, kykenemättä niiden menoa muuttamaan.