MACHIAVELLI. Sanalla sanoen: tukauttaneeksi sitä uutta oppia te ette saa. Antaa heidän olla, erottakaa heidät oikea-uskoisista, suokaa heille kirkkoja, ottakaa heidät oikein yhteiskunta-lain suojaan, osottakaa heille vissit rajat; ja sillä tavoin saatte kerralla kapinoitsijat rauhoittumaan. Kaikki muut keinot ovat turhia, ja te vaan hävitätte maata.
HALLITSIJATAR. Oletko sinä unhottanut, millä inholla veljeni hylkäsi pelkän sen kysymyksenkin, tokko tuota uutta oppia voitaisiin suvaita? Etkö tiedä, kuinka hän jokaisessa kirjeessään mitä kiihkeimmin käskee minun varjella oikeaa uskoa, ja ett'ei hän siedä sanaakaan rauhan ja sovun palauttamisesta uskonnon kustannuksella? Eikö hän itse pidä maakunnissa urkkijoita, joit' emme tunne, saadakseen selville, kuka noihin uusiin mielipiteisiin kallistuu? Eikö ole totta, että hän, meidän ihmeeksemme, on nimituten maininnut yhden ja toisen, joka aivan meitä lähellä on salavihkaa keretin vikaan joutunut? Eikö hän teroita armottominta ankaruutta? Jako minä olisin laupias, minä hälle esittämään, että hän ei olisi millänsäkään, antaisi asian käydä omaa käyntiään? Etkö jaksa arvata, että silloinpa hän kokonaan herkeäisi minua uskomasta, kokonaan herkeäisi minuun luottamasta?
MACHIAVELLI. Tiedän hyvin; kuningas käskee, hän antaa teidän tietää aikeitansa. Teidän pitää lepo ja rauha palauttaa keinolla, joka katkeroittaa mieliä yhä enemmän, joka välttämättä puhaltaa sodan joka taholla ilmituleen. Ajatelkaa mitä teette! Suurimmat kauppamiehet on turmelus tahrannut, aateliston, kansan, sotamiehet. Mitä auttaa omaan ajatukseensa kovautuminen, koska kaikki tyynni meidän ympärillämme muuttuu? Jos toki joku hyvä haltija-henki juohduttaisi Fiilipin mieleen sen, että paremmin kuninkaan arvon mukaista on hallita eri-uskoisia kansalaisia, kuin heitä vastakkain hangata hengettömiin.
HALLITSIJATAR. Elä kuuna päivänä vasta virka moisia sanoja minun kuullen! Minä tiedän varsin hyvin, että valtioviisaudessa voidaan harvoin pitää lupausta ja luottamusta, että siinä avomielisyys, hyväntahtoisuus, myöntyväisyys potkaistaan pois meidän sydämestämme. Maallisiin asioihin nähden tämä, paha kyllä, on liijan totta; vaan tuleeko meidän Jumalaakin peijata, mokomin kuin toisiamme? Tuleeko meidän olla välinpitämättömiä taatun oppimme suhteen jonka eteen niin moni on uhrannut henkensä? Tämäkö meidän tulisi heittää hukkaan muutamain epävarmojen, ristiriitaisten juoksujuorujen edessä?
MACHIAVELLI. Elkää toki sentään ajatelko minusta pahaa!
HALLITSIJATAR. Minä tunnen sinut ja sinun uskollisuutesi, ja tiedän, että monikin saattaa siltä olla rehellinen ja ymmärtäväinen mies, vaikka hän on hairahtanut lähimmältä, parhaalta sielunsa autuuden tieltä. Niit' on muitakin, Machiavelli, miehiä semmoisia, joita minun samalla täytyy pitää arvossa ja moittia.
MACHIAVELLI. Ketä tarkoitatte?
HALLITSIJATAR. Minä saatan tunnustaa, että Egmont loukkasi minua oikein sisällisen syvälti tänään.
MACHIAVELLI. Millä käytöksellään?
HALLITSIJATAR. Hänen tavallisellaan, penseydellä ja kevytmielisyydellä. Minä sain tuon julman sanoman, juuri kun minä hänen ja monen muun seurassa kirkosta tulin. En voinut tuskaani hillitä, minä valitin ääneen ja kääntyen hänen puoleensa kivahdin: "Kas, mitä teidän maakunnassanne tapahtuu! Tuota voitte kärsiä, te, kreivi, jolta kuningas on toivonut itselleen kaikkea?"