SOEST (kovasti). Näet, Fiilippi Toisen, Hispanian kuninkaan.
RUYSUM. Kaiken armollisin kuningas ja herra! Jumala suokoon hänen kauvan elää!
SOEST. Ettenkös pitänyt enemmän hänen herra-isästään, Kaarle
Viidennestä?
RUYSUM. Olkoon hän Jumalan rauhassa! Se oli herra! Hänellä oli käsi yli koko maa-emän, ja hän oli kaikki kaikessa; ja jos hän kohtasi ketä, niin tervehti hän kuin naapuri naapuria, ja jos oltiin peljästyneitä, älysi hän menetellä niin vienolla tavalla — Niin, ymmärtäkää minut oikein — Hän kävi kävelemässä, kävi ratsastamassa, miten hälle mieleen juohtui, ihan vähin seuroin. Itkimmehän joka kynsi, kun hän täällä jätti hallituksen pojalleen — jotta vielä sanon, ymmärtäkää minut oikein — tämä on jo toista, täm' on vallankin majesteetillisempi.
JETTER. Hän ei näyttäynyt täällä ollessaan, muuten kuin oikein loistossa ja kuninkaallisessa komeudessaan. Hän on vähäpuheinen, niin olen kuullut hoettavan.
SOEST. Se ei ole mikään sopiva herra meille alankomaalaisille. Meidän ruhtinastemme tulee olla vapaita ja iloisia, niin kuin mekin olemme, elää ja sallia muiden elää. Me emme kestä ylenkatsetta ja sorrantaa, niin hyväsävyisiä vättöjä kuin ollaankin.
JETTER. Kuningas, luulen ma, olisi kyllä laupias herra, jos hänellä vaan olisi neuvonantajat parempia.
SOEST. Ei, ei! Hänell' ei ole mitään tunnetta meitä alankomaalaisia kohtaan, hänen sydämensä on ynseä kansalle, hän ei rakasta meitä; mitenkä mekään voimme rakastaa häntä? Minkä tähden koko maailma on niin ihastunut kreivi Egmontiin? Miksi me kaikki olisimme valmiit häntä käsillämme kantamaan? Siksi, kun hänestä nähdään, että hän tarkoittaa meidän parastamme, kun iloinen hilpeys, vapaa elämä, hyvä tahto hänen silmistänsä loistaa, kun hänell' ei ole sitä omaa, mitä hän ei tarvitsevaisen kanssa tasaa, jopa semmoisenkin kanssa, jok'ei tarvitse. Toivottakaamme onnea kreivi Egmontille! Buyck, teidän asianne on esittää ensi malja. Nostakaa eläköönhuuto herrallenne!
BUYCK. Kaikesta sydämestäni: eläköön kreivi Egmont!
RUYSUM. S:t Kventinin voiton voittanut!