VANSEN. Minun nähdäkseni, tuosta ukonilmasta, jok' on nousemassa, on surkean lamaava hervaus paneutunut tuntumaan teidän jäsenissänne.
RAKENNUSMESTARI. Sinun jäsenes' saavat pian jännistellä toisessa paikassa, joll' et pysy kuoressasi.
VANSEN. Voi vihelijäisiä rottia, jotka paikalla huikaisee epätoivo, sikäli kun talonisäntä vaan hankkii yhden uuden kissan! Jospa nyt tuleekin hiukan toinen temppu, niin kyllä tässä elää mylhetään vielä entiseen tapaan, olkaa varmat siitä!
RAKENNUSMESTARI. Sinä olet hurjapäinen renttu!
VANSEN. Setä pöllö! Anna sinä vaan herttuan hersua! Tuo vanha katti näyttää minusta siltä, kuin hän olis' sisäänsä ahtanut perkeleitä rottain asusta ja nyt ei jaksaisikaan niitä sulattaa. Antaa hänen olla rauhassa! Hän tarvitsee hänkin syödä, juoda, nukkua, kuin ihminen konsanaan. Ei minua tuo peloita, jahka me oikein otetaan ajasta vaari. Alussa se käy ryöppy. Sittenpä älyää hänkin! mitenkä on paljon mukavampi elää ruokavarikossa, sikolappeiden siiressä, ja viettää yörauhaa, kuin jyvä-aitassa vaania mitä kuta rotta-rukkaa. Nyt alkakaa laputtaa, tiehenne, kyllä minä tunnen herrat vallanpitäjät!
RAKENNUSMESTARI. Nääs, mitä kaikkea tuollainen kalu saa purkaa puuttumatta! Jos minä iki eläissäni olisin mitään tuommoista sanonut, en hetkeäkään pitäis' itseäni varmana.
VANSEN. Olkaa te vaan huoleti! Ylijumala itse ei tuon taivaallista tule tietämään teistä, maanmatosista, saatikka sitten hallitsija.
JETTER. Panettelija!
VANSEN. Minä tiedän taas toisia, joille olisi parempi, jos heillä sankaruuden sijaan olisi joku räätälin-suoni ruumiissa.
RAKENNUSMESTARI. Ketä te sillä tarkoitatte?