VANSEN. Hm! minä tarkoitan kreiviä.
JETTER. Egmontia! Mitä hänen olisi peljättävä?
VANSEN. Min' olen vaan köyhä juutas, joka voisin koko vuoden elää sillä, minkä hän tuhlaa yhdessä illassa. Ja kuitenkin hänen kannattaisi hyvin antaa kerran mulle koko vuoden-tulonsa, jos hänellä olisi minun pääni yhden ainoan neljänneksen tuntia!
JETTER. Kylläpä sin' olet olevinasi koko mielenpesä! Ovathan toki
Egmontin hiuksetkin selvemmät kuin sinun aivosi.
VANSEN. Sanokaa mitä sanotte! Vaan hienoudessa eivät vedä vertoja. Ne korkeat herrat pettyvät kaikkein ensimmäiseksi. Hänen ei pitäis' olla niin varma.
JETTER. Mitä tuo latelee? Semmoisen herran!
VANSEN. Niin juuri siitä syystä, kun häness' ei ollenkaan ole räätäli-kepsua.
JETTER. Ruokkoo suusi, suupaltto!
VANSEN. Hänelle minä toivoisin ainoastaan hetkeksi ruumiiseen teidän miehuisenne miehuuden, joka häneen loisi rauhattomuuden ja häntä niin kauvan nykkisi ja näykkisi, kunnes hänen täytyisi pois kaupungista suoriutua.
JETTER. Te juttelette kovin yksinkertaisesti. Hän on niin varma kuin taivaalla tähti.