KLAARA. Pois se! Sinun tulee elää, sinä voit elää. — Jää tueksi minun äidilleni, joka ilman sinutta saisi nääntyä köyhyydessä. Ole sinä hälle mitä min' en enää voi olla! Eläkää yhtenä ja itkekää minua, itkekää isänmaata ja sitä miestä joka ainoa tämän voisi pelastaa! Nykyinen polvikunta ei pääse tästä kurjuudesta kuitiksi. Ei koston vimmakaan voi tätä kokonaan huuhtoa pois. Eläkää, raukat edelleen aikaa sitäkin, jok' enään ei ole aikaa eikä mitään. Nyt tänään seisoo maailma kerrassaan liikkumatta; sen kiertokulku pysähtää ja minun valtasuoneni vaivoin tykähtelee vielä muutamia minuutteja. Hyvästi!
BRACKENBURG. O, elä sinä meidän kanssamme, niin kuin mekin sinun tähtes' yksistään! Sinä surmaat meidät itsessäsi. O, elä ja kärsi! Me tahdomme luopumatta pysyä sinun puolellasi, ja aina hellänä ja huolellisna on rakkaus elävässä sylissään valmistava sinulle suloisimman lohdutuksen. Ole meidän, meidän! — En tohdi sanoa: minun.
KLAARA. Hiljaa, Brackenburg! Et tunne sinä, mitä sinä kosketat. Missä sinä näet toivoa, siinä näen minä toivottomuutta.
BRACKENBURG. Jaa' toivo elävitten kanssa! Pysähdä syvyyden partaalla, silmää sinne alas ja katso meihin takaisin!
KLAARA. Minä olen loppuun taistellut. Elä enää kutsu mua koettelemaan!
BRACKENBURG. Sin' olet sekaisin, yö-synkkänä etsit sinä syvyyttä. Ei vielä ole kaikki valo sammunut, ja vielä monta päivää —
KLAARA. Voi! Voi sinua! Julmasti repäiset sinä rikki sen varjon, joka oli minun näköni edessä. Niin, pian on päivä valkeneva, turhaan on se kaikki sumut summat vetävä ympärilleen ja väkisin valkeava! Peljäten tähystää porvar' ikkunastaan ulos, yö jättää jälkeensä muutaman mustan täpän — hän tähystelee — ja valon voittaen kasvaa kasvamistaan murhateline hirviöksi. — Uudesti kärsien luopi ristiin-naulitun vapahtajan häväisty kuva rukoilevan silmänsä isän puoleen ylös. Aurinko ei henno näyttäytyä, s'ei tahdo airunna ilmoittaa tuota hetkeä, jona sen miehen pitää kuolla. Verkalleen käydä juttaa kello käyntiään, ja hetki hetken perästä lyö. Seis! Seis! Nyt on aika! Minut karkottaa aamun aavistus hautaan.
(Hän menee akkunan eteen, kuin katsoakseen ulos, ja juopi salaa.)
BRACKENBURG. Klaara! Klaara!
KLAARA (käy pöydän ääreen ja juo vettä). Täss' on jäännös! Min' en viettele sinua mukaani. Tee mitä voit! Jää hyvästi! Sammuta lamppu hiljaa ja viipymättä! Minä menen rauhaan. Hiivi hiljaa pois, vedä ovi mennessäsi kiinni. Hiljaa! Elä herätä äitiä! Mene, pelasta itsesi, ell' et sinä tahdo näyttää minun murhaajaltani.