MEFISTOFELES.
Hän ystäv' on, jot' auttakoon sun juotavas;
Hän ansaitsee sun kyökkis parhaat kaljat.
Tee piiris nyt ja laske loihtujas,
Ja anna hälle kelpo maljat!
(Noita-akka kummallisilla eleillä vetää piirin ja asettaa sen
sisään eriskummaisia kaluja. Tall' aikaa alkaa lasit helistä ja
kattilat kalista. Vihdoin kantaa hän ison kirjan esille, asettaa
piiriin marakatit, jotka ovat hänen pöytänänsä ja joiden täytyy
pidellä tulisoihtuja. Hän viittaa Faustia tulemaan luoksensa).
FAUST. (Mefistofeleelle).
Oih, sano mitä tästä koituu?
Hän hulluttelee, riehuu, noituu.
Tuo petos raaka, äitelin —
Sen tunnen ja sitä halveksin.
MEFISTOFELES.
No, pankaa pois tuo tuima naama vaan
Ja naurakaa! Sen ansaitsee nää maljat.
Tekeehän lääkär' pikkutaikojaan,
Ett' tepsis varmemmin sen rohtokaljat.
(Pakottaa Faustia astumaan piiriin).
NOITA-AKKA (lukee hyvin mahtipontisesti kirjasta).
Nyt tiedä tuo:
Jos kahden suo
Vaan mennä, luo
Yks' kymmenen.
Tee kolmonen
Tasaksi, niin
Sä rikastut.
Pois neljäkin!
Niin viis ja kuus —
Sen noita huus —
Saa seitsemän
Ja kahdeksan,
Näin valmistan:
Yks' yhdeksän saa olla,
Ja kymmen on nolla.
Kas sepä vasta loihtulaulu,
Se onpi noidan kertotaulu!
FAUST.
Ma luulen, akka haastaa houreissansa.
MEFISTOFELES.
S'ei siihen pääty; niinpä kauttaaltansa —
Ma tunnen sen — tää kirja soi.
Siit' en oo hullua viisaamaksi tullut
Ma tutkimall'; ei ristiriitaa voi
Selittää viisahat, ei hullut.
Vaan keino vanha on ja uus,
Se on ollut kaiken aian viisain salaisuus;
"Yks kolme on ja kolme yhtä" — sanottiin
Ja toden eestä valhe levis' niin.
Näin opetellaan tyynnä, pakistaan; —
Ken viitsis kiistää hölmöin kanssa?
Yleensä uskois, sanoja kuullessaan,
Ett' aatteen kätkee sana verhossansa.
NOITA-AKKA (jatkaa).