MARTTA.
No mitä, kultaseni?
MARGAREETA.
Ma milt'en vaivu polvilleni;
Sain kaapist' uuden lippahan
Entistä vieläki kauniimman:
Se on eebenpuuta, ja koruloita
Se täynn' on ihmeen ihanoita.
MARTTA.
Sit' äidilles älä kerro sie,
Ne muuten pappi taaskin vie.
MARGAREETA.
Ah, katsokaapa näitä vainen!
MARTTA (koristaa häntä kauneilla).
Kuink', onnen laps, oot ihanainen!
MARGAREETA.
Vaan kirkkohon en saa — paha kyllä —
En kylään mennä korut yllä.
MARTTA.
Tääll' usein käy, ja kaulaas
Pane helmivyös ja vaulas!
Peilissä saat sulouttas ihastella;
Me kahden saamme siitä riemuella.
Voit sitten juhlin, tilapäin
Niit' ihmisille näyttää vähittäin,
Sormuksen, sitte helmet — äit' ei huomaa, tai
Tekosyytä jotain keksinemme kai.
MARGAREETA.
Vaan kukahan ne kauneet mulle toi?
Täss' oikein asiat ei olla voi!
(Ovea koputellaan).
Voi taivas! äiti — kun ei vaan?
MARTTA (urkkii uutimen takaa).
Eräs outo herra… Sisään vaan!
MEFISTOFELES (astuu sisään).
Uskalsin sisään oitis astuskella!
Kai naiset, ette moiti tapaa rohkeaa?
Jos saisin Schwerdtlein rouvaa puhutella!