MARTTA.
Min' oon se. Mit' ois herrall' asiaa?
MEFISTOFELES (peräytyy kunnioittavaisesti Margareetan edestä
ja virkkaa vähän alennetulla äänellä Martalle).
No, toiseks kertaa jääköön juttu tuo!
Teill' ylhäinen on vieras tuolla.
Anteeksi häirintää! Jos rouva suo,
Palajan tänne iltapuolla.
MARTTA (Margareetalle).
No, kaikess mailmass! tyttö, kuule,
Sua aatel'neidoks herra luulee!
MARGAREETA.
Kiitosta liikaa kuulla saan;
Ma olen köyhä tyttö vaan,
Ei korut, helmet ole omaa.
MEFISTOFELES.
Ei niistä yksin synny somaa;
Olento, silmä luopi uljuuden. —
Jos tänne jäädä saan, oon iloinen.
MARTTA.
Olkaapa hyvä! — Uutta kuulla haluan!
MEFISTOFELES.
Jos voisin tuoda tiedon hauskemman!
Vaan toivon, ette siitä syytä meitä:
Miehenne kuoli, käski tervehdellä teitä.
MARTTA.
On kuollut? armas sydän sie!
Mun mieheni kuol'! Mun hukka vie!
MARGAREETA.
Ei toivoansa rouva heittää saa!
MEFISTOFELES.
Vaan kuunnelkaa nyt murhesanomaa!