Jalo olkoon ihminen, avulias ja hyvä, sillä se yksin erottaa hänet kaikista olennoista, joita me tunnemme.
Olkaa tervehdityt, korkeat, tuntemattomat, joita me aavistamme! Ihmisen esikuva opettakoon uskomaan teihin.
Sillä vailla tunteita aivan on luonto: aurinko paistaa hyville ja huonoille, pahantekijälle loistavat kuin parhaalle kuu sekä tähdet.
Tuuli ja virrat, ukkonen ja sateet vyöryvät tietään, tempaavat ohitse kulkiessansa toisen jälkeen toisen.
Niin myöskin onni sokkona kulkee, valitsee poikasen viattomat kiharat, milloin taasen kaljun, syyllisen päälaen.
Ikuisten, rautaisten lakien pakosta täytyy meidän olemassaolomme kehä käydä umpeen.
Ainoastaan ihminen kykenee mahdottomaan, hän yksin valikoi, erottaa, tuomitsee, hän vain voi hetkelle kestävyyttä antaa.
Häll' on yksin lupa hyvää palkita, pahaa rangaista, parantaa ja pelastaa, kaikkea eksyvää ohjata tielle.
Jumalille suomme kunnian kuin ois he ihmisiä, tekisivät suuressa sen, minkä meistä parhain pienessä tekisi tai tahtoisi.
Jalo ihminen olkoon, avulias ja hyvä! Väsymättä luokoon hän hyödyllistä, oikeaa, olkohon esikuva aavistettuin jumalten.