AMOR JA RUNOTTARET.
Sai Musat halun keinoin taidokkain myös Psychen lyyran käyttöön opastella, hän että myös vois runoella, mut Sielu pysyi proosallisna vain. Ei soinnahtanut oikein lyyran kieli, vaikk' oli ihanaisin kesäyö. Niin saapui kerran Amor hehkumieli ja koko oppi oli hetken työ.
ALPPI.
Ruskea eilen viel' oli pääs kuin armahan kutrit
jonk' kuva mielessäin väikkyvi kaukahinen.
Harmaa nyt, hopeainen on pääs, lumen peittämä, jonka
tuulinen, myrskyvä yö yllesi heittänyt on.
Nuoruus ja vanhuus, niin liki ootte te kuin elämässä,
vain uni yön välillään, huomen ja eilinen on.
UUSI AMOR.
Amor, nuori ja vallaton, hän, joka vietteli Psychen,
katsehen loi Olympoon voittajan silmäyksin.
Keksi hän Venuksen, yli muiden loistavan, kauniin,
keksi, ja rinnassaan sai tuli loimuamaan.
Ah, jumalattarenkin pyhän vastustella on turha,
Amor vallaton tuo vei hänet armahakseen.
Heistäpä silloin syntyi uusi ja lempeä Amor,
mielensä sai isältään, sai tavat äidiltä hän.
Aina sa voit hänet löytää Musain seurasta, hänpä
syttävi nuolellaan taitehen rakkauden.
MALJA.
Siron, täyteläisen maljan pidin kaksin käsin, siitä juodakseni halukkaasti viinin hurmausta, huolet, surut ajaakseni poies.
Amor, sisään astuin, löysi minut, hymyeli hienotunteisesti, niinkuin tahtonut ois säälitellä:
»Tunnen vielä kaunihimman maljan, jonne koko sielun upottaa voi. Mitä lupaat, jos sen sulle suon ma, täyttäin toisella sen nektarilla?»