HUOVI. Ylväänä satulassa! Voitto! Voitto! Ne pakenevat.
SELBITZ. Nekö valtakunnan joukot?
HUOVI. Ne, ja lippu keskessä, Götz kintereillä. Ne hajautuvat. Götz tavoittaa lipunkantajan. Nyt ottaa hän lipun — Hänellä on se! Hänen ympärillään on pivon täys' ihmisiä. Mun kumppalini tavoittaa hänet — He lähtevät tulemaan tänne ylös.
GÖTZ. YRJÖ. LERSE. HUOVEJA.
SELBITZ. Onnea, Götz! Voitto! Voitto!
GÖTZ (Laskeutuu satulasta.) Kallis! Kallis! Sinä olet haavoitettu,
Selbitz?
SELBITZ. Sinä elät ja olet voittanut! Minä olen vähän tehnyt. Ja entä ne minun ratsumies-koirani! Mitenkä sinä pääsit pulasta?
GÖTZ. Tällä haavaa tiukkaa se teki! Ja sinua, Yrjö, saan minä kiittää siitä, että elän, sekä sinua, Lerse! Minä survasin kapteenin pois hevosen selästä. Ne pistivät minun hevoseni marraksi, ja tunkeutuivat minua kohti. Yrjö raivasi tien itselleen ja tuli luokseni ja harppasi ratsunsa selästä maahan, minä kuin salama hänen hevosensa selkään; hän, kuin uhkaava pitkäsen leimaus, istui jo taas satulassa. Mitenkä sinä sait hevosen?
YRJÖ. Minä pistin tikarilla muutamaa suoliin, joka oli paiskaamassa teitä. Minä satutin juuri siihen liittoon, kun se ojensi itseään, ja sen haarniska kohosi ylös. Mies tuuskahti satulasta kumoon, ja sillä keinoin minä pelastin teidät viholliselta ja voitin itselleni hevosen.
GÖTZ. Siinä me oltiin puutossa, kunnes Frans syöksyi väen läpi meidän luoksemme, ja sitten me oikein riuskasti niitettiin keskeltä sivulle päin.