ADELHEID. Vapaa! Kun sinun ei enää tarvitse vavisten varpaillasi hiipiä minun huoneeseeni eikä minun enää hätäjälin kuiskata sinulle: Tielle, Frans, päivä koittaa!
* * * * *
Heilbronn.
Tyrmän edusta.
ELISABETH. LERSE.
LERSE. Jumala ottakoon teiltä pois tämän tuskan, armollinen rouva!
Maria on täällä.
ELISABETH. Jumalan kiitos! Lerse, me ollaan vajottu kauheaan surun alhoon. Niin se nyt on, kuin minä aavistin kaikki. Vankina, niin kuin kapinannostajat, pahantekijät, heitettynä syvimpään tyrmään —
LERSE. Minä tiedän kaikki.
ELISABETH. Et mitään, et mitään, et mitään sinä tiedä, viheliäisyys on liika suuri! Hänen ikänsä, hänen haavansa, hiipivä kuume, ja enemmän kuin tämä kaikki, vielä hänen sielunsa synkkyys sen vuoksi että näin pitää hänestä tulla loppu.
LERSE. Myös tämä, että Weislingen on keisarillinen komisarius.