ELISABETH. On, rakas ystävä![85] Nouse pystyyn, voi paljon kääntyä.
GÖTZ. Kenen Jumala lyöpi alas, se ei nouse pystyyn itse. Minä tiedän parhaiten, mikä painostaa minun hartioitani. Kovaa-onnea kokemaan olen minä tottunut. Täss' ei nyt ole Weislingen yksin, ei talonpojat yksin, ei Keisarin kuolema ja mun haavani. — Täss' on kaikki yhdessä. Mun hetkeni on tullut. Minä toivoin, että se olisi samoin kuin minun elämäni. Tapahtukoon Hänen tahtonsa!
ELISABETH. Etkö sinä tahtoisi syödä jotain?
GÖTZ. En mitään, hyvä rouva! Katsos, kuin tuolla ulkona paistaa aurinko!
ELISABETH. Oikein kaunis kevätpäivä.
GÖTZ. Rakas puolisoni, jos sinä voisit puhutella vartijan, jotta hän suostuisi puoleksi tuntia päästämään minut pikku puistoonsa, että minä siellä saisin nauttia armasta aurinkoa, kirkasta taivasta ja raitista ilmaa!
ELISABETH. Ihan heti! ja kyllä hän suostuukin.
Pieni puisto tyrmän vieressä.
MARIA. LERSE.
MARIA. Mene sisään ja katso, mitenkä siellä on. (Lerse pois).