YRJÖ. Min' olin hyvä näkijä, kuinka hän sitä leskeä vei pöytään. Se nainen on kaunis, niin, valani kautta! se on kaunis. Me kumarsimme kaikki, se kiitti meitä kaikkia, herra nyökytti päätään ja näytti hyvin tyytyväiseltä, he menivät ohitse, ja joukko kuiskaili: Kaunis pari!
GÖTZ. Se voi olla.
YRJÖ. Kun herra sitte toisena päivänä meni messuun, satutin minä itseni saapuville. Hän oli yksinään jonkun pojan kanssa. Minä seisoin porrasten juuressa ja hiljaa virkoin hänelle: Pari sanaa ystävältänne, Berlichingeniltä! Hän hämmästyi, minä näin, että hänen silmissään lukeutui pahanteon tunnustus, hän tuskin uskalsi katsoa minuun, minuun, tähän pahaiseen ratsuri-poikaan.
SELBITZ. Se tulee siitä, että hänen omatuntonsa oli pahempi, kuin sinun säätysi.
YRJÖ. Oletko sinä Banbergiläisiä?[49] kysäisi hän. Minä tuon terveisiä ritari Berlichingeniltä, vastasin minä, ja oisin kysyjä. — Tule huomenna varhain, sanoi hän, pääset minun huoneeseeni, puhutaan sitten enemmän.
GÖTZ. Menitkö sinä?
YRJÖ. Tietysti minä, ja mun täytyi etuhuoneessa seista kauvan, kauvan. Hänen silkkiset poika-palvelijansa tirkistelivät minua sekä edestä että takaa. Minä aattelin: tirkistelkää vaan! Viho viimein minut vietiin sisään; hän näytti vihaiselta, min' en siitä piitannut mitään. Minä astuin hänen eteensä, ja toimitin, millä asialla olin. Hän tekeytyi turkasen vihaiseksi, niin kuin joku, joll' ei ole yhtään sydäntä, vaan jok' ei tahdo, että hänet huomataan semmoiseksi. Hän ihmetteli sitä, että te hänet panitte vastaamaan muutaman ratsupojan kautta. Sekös minua suututti! Niitä löytyy ainoastaan kahta laatua ihmisiä, sanoin minä, kunnollisia tai lurjuksia, vaan minä palvelen Götz von Berlichingeniä. Nytkös hän rupesi ja repesi kaskuamaan kaikellaista sekasotkua, mikä kiertyi tuohon loppujuoneen: Että te olette hänet äkki-arvaamatta yllättänyt, hän ei ole minkään velvollisuuden velassa teille, eikä tahdo missään tekemisissä olla teidän kanssanne.
GÖTZ. Onko sinulla tuo hänen omasta suustansa?
YRJÖ. On, ja vielä enemmän. Hän uhkaili minua —
GÖTZ. Jo välttää! Hänkin siis on mennyttä! Usko ja kunnia, sinä olet taas minut pettänyt. Maria raukka! Kuinka minä nyt saatan sinulle ilmoittaa tuon!