ORESTES.
Hukumme siis nyt heidän tahdostansa.
PYLADES. Tee, mitä sulle käskevät, ja varro! Apollon luokse sisaren jos saatat Delphoissa kaksin asumaan, ja kansa ylistää heitä jalo-aattehinen, niin työstäs sulle pari korkea suo palkan, Manalaisten vainon alta sun varmaan päästäen. Ei tulla ykskään heist' enää tohdi tähän lehtoon pyhään.
ORESTES.
Niin ainakin ma tyynen surman saan.
PYLADES. Ma aivan toisin tuumin. Taidoll' olen tuleviin liittänyt jo tapahtuneet ja seikat kaikki hiljaa selvitellyt. Neuvossa jumalten kenties jo kauan työ suuri kypsyy. Kaipaa Artemis rannalta täältä raakalaisten ynnä veristen ihmis-uhrein pois. Me työhön olemme jaloon määrätyt, se meidän on tehtävä, ja oudon onnen pakko jo meidät johti tälle portille.
ORESTES. Jumalten neuvot ynnä toivees omat sa punot yhteen viisahasti.
PYLADES. Mitä on ihmisviisaus, se ellei heidän ylhäistä tahtoansa tarkkaan kuule? Jumala kutsuu tekoon suureen miehen jalon ja paljon rikkoneen, ja täyttää suo hänen, mik' on mahdotonta meistä. Hän voittaa, syynsä korvaa jumalille ja maailmalle, joka häntä kiittää.
ORESTES. Jos elämään ja toimeen luotu lienen, jumala otsaltani raskahalta huimauksen poistakoon, mi liukkaalla polulla, kastamalla äidin hurmeen, mua kuoloon ajaa; laupiaana lähteen tuon kuivatkoon, mi äidin haavoista mua vastaan virtaa, saastuttaa mun iki!
PYLADES. Sa hiljaa varro! Turmaas enennät, viet raivotarten viran. Tyynnä pysy, suo minun miettiä! Jos tarvis toimeen lopulta yhteiset on voimat, silloin sun huudan, mietityllä miehuudella molemmat työn sen täytämme.
ORESTES.
Ma kuulen
Odysseun haastavan.
PYLADES. Äl' ivaa! Kukin valitkoon sankarinsa, tietä jonka Olympohon hän työssä seuraa. Salli mun tunnustaa: ei viekkaus, ei viisaus minusta näytä miestä häpäisevän, mi töihin suuriin vihkii itsensä.