Iphigeneia. Orestes.
IPHIGENEIA. Mies onneton, sun sitees irti päästän merkiksi kolkomman nyt kohtalon. Vapaus, min templi suo, on surmanviesti kuin elon viime, kirkas katse on sairaalle, tuonen-tuskaiselle. Vielä en voi, en saata sanoa, ett' ootte hukassa! Kuinka voisin vihkiä kädellä murhaajan ma kuoloon teidät? Kajota päähänne ei tohdi kukaan, niin kauan kuin ma olen papitar tään templin. Mutta jos ma kieltäyn työstä, min vihastunut vaatii valtias, hän jonkun neidoistani määrää siihen ja seuraajakseni. Teit' auttaa silloin palavin voin ma toivotuksin vaan. Oi kallis maamies! Alin orjakin, ken liettä kotijumalaimme koski, vieraalla maali' on meille tervetullut: kuin teitä riemuin, siunauksin on mun vastaan-ottaminen! Tuotte mulle urosten kuvan, joita vanhemmilta jo opin kunnioittamaan, ja mieleen ihanan, uuden toivon virvoituksen!
ORESTES. Salaatko nimes, syntys päätöksestä viisaasta? Vaiko tietää saanen, ken mua, taivahisten kaltainen, näin kohtaa?
IPHIGENEIA. Mun olet tunteva. Nyt virka mulle, min puoliksi vain veljeltäs ma kuulin, Troijasta palaavien loppu kerro, kuin kova, outo, mykkä kohtalo tervehti heitä kodin kynnyksellä. Ma nuorna tosin tänne tuotu lienen, mut hyvin muistan katseen aran, jonka pelolla heitin, hämmästyksellä uroihin noihin. Nousivat he sotaan kuin ois Olympo itse noussut, haamut muinaisen ajan hohtavaisen alas kauhuksi Ilionin astuneet. Ja kaikist' uljain Agamemnon oli! Nyt lausu: kaatuiko hän kotiin tullen juonista vaimonsa ja Aigistheen?
ORESTES.
Sinä sen sanoit!
IPHIGENEIA. Voi Mykeenaa kurjaa! Siis kylvi Tantaloksen heimo herja kiroa kiron päälle täysin käsin! Kuin rikkaruoho, terää pahaa tehden, siementä tuhantista siroittaen, lastensa lasten sukumurhaajia ikuiseen vuororaivoon siitti! — Kerro, mink' äsken multa kauhun äkki-yö puheesta veljes peitti! Kuinka pääsi tuon suvun suuren poika viimeinen, laps armas, isän kostajaksi säätty, kuink' alta veripäivän pääs Orestes? Samako sallimus Avernus-verkoin hänetkin kiersi? Pelastuiko? Onko elossa vielä hän? Elektra vielä?
ORESTES.
He ovat.
IPHIGENEIA. Anna, kulta-aurinko, säteesi mulle kauneimmat, ne laske Zeun eteen kiitokseksi! köyhä olen ja mykkä minä.
ORESTES. Ystävä jos lienet tuon valtahuoneen, siihen liitetty lähemmin, niinkuin ilos ilmaisee, hillitse, vahvista nyt sydämesi! Näät sietämätön iloisalle lie taas suruun suistuminen? Tiedät vasta, ma huomaan, ett' on Agamemnon kuollut.
IPHIGENEIA.
Tää tieto eikö mulle riitä siis?