ORESTES.
Vain puolet kauhusta sa kuullut olet.
IPHIGENEIA.
Mitä ma pelkäisin? Orestes elää,
Elektra myös.
ORESTES.
Et Klytaimnestraa muista.
IPHIGENEIA.
Pelastu ei hän, toivon taikka pelkään.
ORESTES.
Erosi myös hän mailta toivon.
IPHIGENEIA. Itse verensä raivoten hän vuodattiko?
ORESTES.
Ei, vaikka surman antoi veri oma.
IPHIGENEIA.
Selvemmin haasta, ett'en miettis enää!
Tuhannet tunnen päällä pääni ankeen
ma epätiedon tummain siipein iskut.
ORESTES. Jumalat valinneet siis ovat minut viestiksi teon, jonka mielelläni salaisin soinnuttomaan, kumeaan yön valtakuntaan. Vastoin tahtoani mua pakottaa sun suusi armas; mutta myös tuskallista pyytää voi se, saakin. Pelasti isän kuolinpäivänä Elektra piiloon veljensä: tään luokseen Strophios, taaton lanko, otti. Kanssa kasvatti oman poikansa, min nimi Pylades oli; saapuneen tää sulki siteillä ystävyyden ihanilla. He kasvoivat, ja kasvoi sieluissansa palava halu kostaa kuolema kuninkaan. Huomaamatta, valepuvuin Mykeenaan saapuvat he saattamahan Oresteen tuhkaa, kuolonsanaa muka suruista. Hyvin vastaan ottaa heidät nyt valtiatar, linnahan he käyvät. Orestes ilmoittaikse siskollensa: hänessä sisko lietsoo koston tulta, mi eessä äidin pyhän läsnäolon jo oli sammunut. Hän hiljaa johtaa veljensä paikkaan, kussa taatto kuoli, ja missä vanha, kevyt jälki veren, riettaasti vuodatetun, juovat valjut, kamalat painoi palkkiin usein pestyyn. Kuvasi tulikielin kaikki seikat tuon konnantyön, ja elämänsä kurjan, eletyn orjaellen, onnellisten myös petturien ylimielen, vaarat ne, jotka vartoi veljeä ja häntä taholta äidin, äitipuoleks käyneen. Täss' antoi veljelle hän veitsen vanhan, tuon Tantaloksen talon kauhun: kaatui poikansa käden kautta Klytaimnestra.
IPHIGENEIA. Taivaiset, joiden päivät puhtaat vierii pääll' aina uutten pilvein autuaasti, mun ihmisistä erotitteko vain siks niin monta vuotta, lähellänne piditte minut, mulle lapsellisen tuon toimen, pyhän tulen hoidon, soitte, mun sieluni kuin liekin luoksenne hurskaassa kirkkaudessa kirvoititte, vain siksi, että herjat heimoni syvemmin tuntisin? — Ah, kerro mulle Oresteen kohtalot, tuon onnettoman!