Kuninkaan käskystä haudattiin Kuoppukenkä sitten juhlallisesti. Kansa veisasi juhlavirren: Domino placebo päästä päähän. Voisinhan mainita kuka ruumissaarnankin piti, mutta jääköön se sikseen. Ruumis laskettiin hautaan, ja haudalle pystytettiin sileäksi kiilloitettu kivi, johon oli kaiverrettu seuraavat sanat:
"Tässä lepää Kuoppukenkä, Kukko Ortelaisen tytär. Hän oli kaikkien kanojen kruunu, muni ahkeraan ja kuopi maata etevästi. Repolainen, kavala ilkiö, murhasi hänet."
Sitten kuningas kutsui kokoon hovin viisaimmat miehet neuvotellakseen heidän kanssaan, miten tämä julkea rikos rangaistaisiin. Viimein päätettiin lähettää sanansaattaja Ketun luo ilmoittaman, että hänen henkensä uhalla oli saapuminen kuninkaan hoviin töistään vastaamaan. Sanansaattajaksi valittiin yksimielisesti Karhu Mesikämmen. Kuningas lausui hänelle:
— Minä varoitan sinua, Karhu Mesikämmen, ole valpas ja vatuillasi, sillä Repolainen on viekas ja kavala. Hän koettaa varmaan sinua juonillaan lumota, liehakoitsee ja pettää sinut, jollet pidä silmiäsi auki.
— Olkaa huoleti, vastasi Karhu, — koettakoonpa hän vain minulle koukkujansa virittää, kyllä minä silloin hänet löylytän. Minua ei niinkään helposti vedetä nenästä.
TOINEN LUKU
Karhu lähti siis matkalle. Uljaana hän astua myksytti suurta korpikangasta samoten. Viimein hän saapui vuorille, joilla Repolainen tavallisesti metsästi. Vuorten takana oli Veijanlinna, Repolaisen lukuisista linnoista lujin ja parhain. Sinne hän aina vaaran uhatessa kätkeytyi. Matkamiehemme pysähtyi linnan edustalla. Mutta sen ovi oli visusti suljettu. Hetken aikaa mietittyään hän alkoi kolkuttaa ja huusi kovalla äänellä:
— Kettu kuomaseni, oletko kotona? Minä, Karhu Mesikämmen, tulen luoksesi kuninkaan laillisena lähettiläänä. Kuningas kutsuu sinut oikeuden eteen tekemään tiliä töistäsi. Ellet hänen kutsuaan noudata, uhkaa sinua kiristyspenkki ja hirsipuu. Seuraa siis minua, muuten sinut paha perii.
Kuultuaan Karhun ankarat sanat Kettu pakeni kiireesti linnansa piilopaikkoihin. Veijanlinna oli näet täynnä lukemattomia lokeroita, luolia ja käytäviä, joita saattoi sulkea ja avata tarpeen mukaan. Moni eläinraukka oli tietämättään eksynyt näihin sokkeloihin, joista se ei enää päässyt ulos, vaan joutui Ketun saaliiksi. Hetkisen kuluttua Repolainen kurkisti eräästä salareiästä. Kun hän huomasi, että Karhu oli yksin, astui hän rohkeasti ulos ja virkkoi simasuin:
— Tervetuloa, arvoisa kuoma. Suo anteeksi, että sait odottaa, mutta minä olin par'aikaa iltarukousta lukemassa. Olipa hauska, että kerran tulit minuakin tervehtimään. Mutta voi kauheata, kuinka uupuneelta näytät. Oikeinhan sinä läähätät, ja karvasi on aivan märkä. Tietäähän sen, tällainen kuumuus ja moinen pitkä matka. — Tietysti lähden mukaasi hoviin, ja nöyrin pyyntöni on, että minua siellä puolustat parjauksia vastaan. Lähtisin vaikka jo heti tänään matkalle, mutta en mitenkään jaksa. Olen näet syönyt liiaksi erästä ruokalajia, jota en lainkaan siedä.