— Voi sinua, Kettu Repolainen, sanoi hän, — ei sinua syyttä viekkaaksi mainita, aina sinä kepposen keksit.
Kettu kumarsi syvään kuninkaalle ja kuningattarelle ja hyppäsi rohkeasti piirin sisäpuolelle. Susi oli jo saapunut seuralaisineen, jotka uhkauksilla ja herjasanoilla toivottivat Repolaiselle surmaa. Sitten tuli pappi, ja molemmat kaksintaistelijat vannoivat juhlallisesti taistelevansa oikean asian puolesta. Tämän jälkeen molemmat astuivat aitauksen sisäpuolelle, ja kaksintaistelu alkoi.
Hukkanen hyökkäsi heti kita ammollaan Ketun kimppuun, mutta notkea Kettu hypähti syrjään, asettui myötätuuleen ja alkoi takajaloillaan kuopia maasta hiekkaa vastustajansa silmille. Kun Hukkanen tuli lähemmäksi, huiskasi Repolainen häntä tuuhealla hännällään vasten naamaa, niin että Hukkasen silmät tulivat täyteen tomua ja hiekkaa. Hukkanen alkoi hieroa silmiään, mutta niitä alkoi vain yhä enemmän kirveliä ja polttaa. Ja yhä uudelleen heitti Repolainen hiekkaa hänen kasvoilleen, niin että Susi viimein oli melkein sokea. Repolainen käytti tilaisuutta hyväkseen ja repi Hukalta toisen silmän päästä. Mutta raivostuen Susi silloin hyökkäsi Repolaisen niskaan, painoi hänet maahan ja iski hampaillaan hänen toiseen etujalkaansa. Ja nyt oli Repolainen satimessa. Luulipa hän jo itsekin olevansa kuoleman oma.
— Nyt olet vallassani, kunnoton petturi! huusi Susi kumealla äänellä. — Antaudu heti paikalla, tai isken sinut kuoliaaksi. Nyt maksan sinulle kaikki pahat tekosi. Tunnustatko itsesi voitetuksi?
Mikä nyt neuvoksi? ajatteli Repolainen hädissään. Olenpa totta maar pahemmassa kuin pulassa. Ellen antaudu, surmaa hän minut tuossa tuokiossa, mutta jos taas tunnustan itseni voitetuksi, olen ikipäviksi häväisty.
Kuten monesti ennenkin koetti hän viekkaudella pelastautua pälkähästä.
— Kuoma kulta, lausui hän hiljaa makealla äänellä. — Olen kovin pahoillani siitä, että satuin repäisemään toisen silmäsi, ja pyydän sitä nöyrästi anteeksi. Jos niin haluat, tunnustan sinut voittajaksi ja julistan tässä kaikkien kuullen olleeni väärässä. Koko elämäni olen uhraava sinun hyväksesi. Kaloja, hanhia, kanoja ja sorsia tuon sinulle joka päivä ruoaksi. Ja jos niin vaadit, rupean perheineni orjaksesi. Minä rukoilen sinua, Hukkanen, ole armelias ja säästä henkeni. Sinä olet suuri ja voimakas, ole myöskin laupias. Ja mitä hyötyä on sinulla siitä, jos minut surmaatkin? Anteeksianto on ihanin kosto. Ja jalomielinen voittaja saavuttaa kaikkien suosion.
— Viekas Kettu, sanoi Hukka, — vaikka koko maailma olisi pelkkää kultaa, ja sinä sen minulle lunnaiksi tarjoaisit, en kuitenkaan sinua päästäisi. Hengelläsi saat nyt maksaa ilkeytesi ja konnankoukkusi.
Näin puhui Hukka, mutta nyt kääntyikin onni Repolaisen puolelle. Salavihkaa oli hän näet iskenyt kyntensä Suden arimpaan kohtaan ja puristi häntä niin voimakkaasti, että sudelta pääsi kauhea parahdus. Mutta samalla vetäisi Kettu etukäpälänsä Hukan hampaista. Molemmin kynsin alkoi Repolainen nyt vapaaksi päästyään vastustajaansa repiä. Tuskissaan kellahti Hukka kumoon, mutta Kettu ei päästänyt häntä irti, puri vain ja kynsi niin armottomasti, että veri viimein purskahti Susi-raukan suusta.
Hukkasen ystävät pelkäsivät, että hän menettäisi henkensä, ja rukoilivat kuningasta keskeyttämään taistelun. Ja kuningas lausui: