20 p. heinäk.
Minua ei oikein ole miellyttänyt ehdotuksenne, että lähtisin lähettilään mukana ——iin. En ole kovin ihastunut virkakuuliaisuuteen, ja tiedämmehän kaikki, että puheenaoleva mies sitäpaitsi on sangen vastenmielinen ihminen. Äitini näkisi mielellään minut jossakin toimessa, sanot; nauroin hyvästi sille. Enkö nyt sitten toimiskele? Ja eiköhän lopulta sittenkin ole jotensakin yhdentekevää, papujako lasken vai herneitä? Kaikkihan maailmassa sentään lopuksi päätyy johonkin jonninjoutavaan, ja ihminen, joka toisten vuoksi, ilman omaa halua ja tarvetta, kamppailee ja vaivaa itseään saavuttaakseen rahaa tai kunniaa tai muuta semmoista, on aina houkkio.
24 p. heinäk.
Koska näyt panevan niin paljon arvoa sille, etten löisi laimin piirustustani, niin mieluummin jättäisin puhumatta koko asiasta kuin tunnustaisin, että viime aikoina olen melkein kokonaan jättänyt sen.
En ikinä ole ollut onnellisempi, ei ikinä vielä ole tunteeni ollut herkempi ja täyteläisempi luonnolle, se sukeltaa jokaiseen kivenmuruseen, jokaiseen ruohonkorteenkin saakka; ja kuitenkin. — En tiedä, kuinka saisin sanotuksi tämän, kuvaamisvoimani on niin heikko, kaikki on yhtä uiskentelua ja värjyntää sieluni edessä, niin etten osaa tavoittaa yhtään ainoata varmaa piirtoa eteeni; mutta kuvittelen, että jos olisi käsissäni savea tai vahaa, niin siitä ehkä voisin muodostaa kuvan. Jos tätä jatkuu kauemmin, hankinkin savea itselleni ja muovaan ja pusertelen sitä, syntyköön sitten vaikka kakkuja siitä.
Kolme kertaa olen alkanut piirtää Lotten kuvaa, ja kolme kertaa on taitoni pettänyt; se tuntuu sitä kiusallisemmalta, kun ennen sentään aina onnistuin näköisyydessä. Sittemmin olen piirtänyt hänestä varjokuvan, ja siihen saan tyytyä.
26 p. heinäk.
Rakas Lotte, niin mielelläni toimitan ja teen kaikkea; uskokaa minulle vain useammin jotain toimitettavaa, oikein usein. Mutta yhtä pyydän: älkää vast'edes sirottako hiekkaa kirjelipuille, joita lähetätte minulle. Äskeisenkin kohotin pikaisesti huulilleni, ja hampaani kirskuvat.
26 p. heinäk.
Jo monta kertaa olen päättänyt, etten käy niin usein häntä tapaamassa. Oi, kunpa voisinkin pitää ne päätökset! Mutta yhtenäkään päivänä en vielä ole lankeematta kestänyt kiusausta, ja joka kerta lupaan sentään pyhästi: huomenna jään kerrankin pois; mutta kun koittaa se huomispäivä, niin jo keksinkin jonkin mielestäni ihan vastustamattoman syyn, ja ennenkuin huomaankaan, olen jo hänen luonaan. Joko hän on sanonut illalla: Tulettehan huomenna taas? — Kuka silloin saattaisi jäädä pois? Tai hän antaa minulle jotain toimitettavaksi, ja silloin katson sopivimmaksi itse käydä ilmoittamassa hänelle tuloksesta; tai sattuu päivä olemaan aivan liian viekoittavan kaunis, lähden ulos Wahlheimiin, ja kun nyt kerran olen siellä, niin onhan enää vain puolen tunnin matka hänen luokseen! — Olen liian lähellä hänen ilmakehäänsä — henkäys vain, ja samassa olen siellä. Isoäidilläni oli tapana kertoa satua magneettivuoresta: laivat, jotka joutuivat liian likelle sitä, menettivät yht'äkkiä kaiken rauta-aineensa, naulat lähtivät lentämään vuorta kohden, ja onnettomat laivamiehet hukkuivat sortuvien lautojen sekaan.