30 p. heinäk.

Albert on saapunut, ja minä saan lähteä; ja vaikka hän olisi paras ja jaloin ihminen maailmassa, jonka edessä joka suhteessa olisin valmis nöyrtymään, niin en sittenkään kestäisi nähdä häntä edessäni niin monen täydellisyyden omistajana. — Omistajana! — Niin, Wilhelm, sulhanen on tullut! Kunnollinen, rakastettava mies, josta täytyy pitää. Onneksi en ollut läsnä ensimmäisessä kohtauksessa! Se olisi viiltänyt sydäntäni. Hän on niin hienotunteinenkin eikä ole vielä kertaakaan suudellut Lottea minun läsnäollessani. Palkitkoon Jumala hänelle sen! Minunkin täytyy pitää hänestä sen kunnioituksen tähden, jota hän kaikessa osoittaa Lottelle. Hän on ystävällinen minua kohtaan ja arvaan, että se on enemmän Lotten vaikutusta kuin hänen omaa tunnettaan: semmoisessa ovatkin naiset taitureita ja ovat oikeassakin siinä; heille on aina eduksi, jos osaavat pitää kaksi ihailijaansa sovussa keskenään, niin harvoin kuin se onnistuukin.

Muuten en voi olla kunnioittamatta Albertia. Hänen tyyni ja maltillinen olemuksensa esiintyy varsin edukseen minun levottomuuteni rinnalla, jota en mitenkään osaa salata. Hän on tunteellinen mies ja tietää mitä hänellä Lottessa on. Hänellä näyttää olevan hyvin vähän taipumusta ärtyilemiseen, ja kuten tiedät, se on se vika, jota kaikkein enimmin vihaan ihmisessä.

Hän pitää minua mielevänä miehenä, ja kiintymykseni Lotteen ja lämmin iloni kaikesta, mitä hän tekee, on vain ikäänkuin lisäuhria hänen voitolleen, ja hän rakastaa Lottea sitä enemmän. Kiusaako hän mahdollisesti häntä toisinaan pienellä mustasukkaisuudella, siitä en mene takuuseen, ainakaan minä en hänen sijassaan voisi olla ihan vapaa siitä pahasta.

Olkoon sen laita kuinka tahansa, minulla ei enää ole iloa Lotten läheisyydestä. Sanoisinko tuota ihan mielettömyydeksi vai sokaistumiseksi? — Mutta mitä nimityksistä! Puhukoon asia itse puolestaan. — Tiesinhän kaiken minkä nytkin tiedän jo ennenkuin Albert tulikaan; tiesin, ettei minulla ollut oikeutta tuudittaa itseäni mihinkään toiveisiin, enkä tuudittanutkaan — tai ainoastaan siinä määrässä en, kuin on mahdollista olla halajoimatta omakseen, kun näkee edessään niin paljon rakastettavuutta — ja nyt olen, houkka, hämmästyksissäni, kun tuo toinen todellakin tulee ja ottaa tytön minulta.

Puraisen hampaani yhteen ja nauran kaksin ja kolmin verroin niille, joilla on älyä neuvoa, että minun pitäisi tyytyä ja mukautua, kosk'ei sitä nyt kumminkaan enää voi muuttaa. — Pois silmistäni semmoiset paperisankarit! Samoan metsiä, ja kun tulen Lotten luokse ja tapaan Albertin istumassa hänen kanssaan puutarhassa puistomajassa, enkä osaa sen enempää, niin heittäydyn vallattoman hilpeäksi ja puhun kaikenlaista puuta heinää. Lotte sanoi tänäänkin minulle: Herran nimessä, älkää olko kuten eilisiltana! Te olette peloittava, kun olette niin hauskalla tuulella. — Näin meidän kesken, olen urkkinut, milloin Albertilla on jotakin tehtävää; yks' kaks' olen ulkona siellä, ja on niin hyvä olla, kun tapaan Lotten yksin.

8 p. elok.

Kuule, kuule, rakas Wilhelm, minä vakuutan sinulle, en todellakaan tarkoittanut sinua, kun moitin semmoisia ihmisiä sietämättömiksi, jotka vaativat meitä alistumaan välttämättömyyteen. En toden totta tullut ajatelleeksikaan, että sinäkin ehkä voisit olla samaa mieltä. Ja itse asiassa olet sentään oikeassa. Mutta ota toki huomioon yksi seikka, rakkaani! Maailmassa riippuu niin harva asia yhden ainoan joko-tahin varassa; tunteet ja teot ovat yhtä monivivahteisia kuin on välimuotoja kotkan- ja pystynenän välillä.

Ethän siis pane pahaksesi, jos hyväksynkin koko perustelusi, mutta sittenkin yritän livahtaa joko-tahisi lävitse.

Joko, sanot sinä, sinulla on toiveita Lotten suhteen, tai sinulla ei ole. Hyvä, edellisessä tapauksessa koeta päästä niiden perille, koeta toteuttaa toivosi; muussa tapauksessa taas karkaise mielesi ja koeta vapautua tuollaisesta onnettomasta tunteesta, jonka täytyy kuluttaa kaikki voimasi. — Ystäväni, tuo on hyvin sanottu, ja — helposti sanottu.