Mi kuuluu tuolta portilta,
Mi nostosillaltamme?
Ann' laulun kernahammin sa
Täss' kaikua salissamme!
Näin kuningas. Jo poika juoks,
Ja taasen kuninkaansa luoks:
Tää: Päästä sisään vanhus.
Teill' terve, jalot herrat, te,
Teill' terve, sulot naiset!
Mi rikas taivas tähtine!
Kuink' kauniit, loistavaiset!
Näin korkeess' suojass' ylpeäss'
Käy umpeen silm', ei aikaa täss'
Ihaillen kummastella.
Jo sulkee silmäns laulaja
Ja iskee täysin kielin;
Hänt' uroot kuulee innoissa,
Ja neidit hellin mielin.
Myös kuningas mieltyi laulajaan
Ja käski, palkaks soitostaan,
Häll' kultavitjat antaa.
Äl' anna mulle vitjojas,
Net anna ritareille,
Jotk' rohkein silmin heti, kas,
Jo pyrkii urhoin teille;
Net anna kanslerillesi,
Ett' toisten kuormain lisäksi
Hän kullan täänkin kantaa.
Ma laulan kuni sirkku tuo,
Jok' lehviss' piileleepi:
Hänt' laulu, jonka kurkkuns luo,
Ylt' kyllin palkitseepi.
Vaan saanko pyytää, pyydän mä,
Ett' malja parhaint' viiniä
Mull' kullass' annettaisiin.
Hän otti maljan, tyhjensi:
Oi jalo, oiva juoma!
Siis perheell' sill' tää onneksi,
Joss' täm' on halpa tuoma!
Ja onnessas mua muista sa,
Sek' kiitä Jumalaa, kuin ma
Sua tästä juomast' kiitän.
Orvonkukka.
Tuoll' orvonkukka kedolla
Juur' yksin seisoi varjossa;
Se herttainen ol' kukka.
Tul' nuori paimen tyttönen,
Tul' kevein jaloin, riemuiten,
Ja käy, ja käy
Ain' kenttää laulaen.
Jos, mietti orpo, oisin ma
Ehk' kauniin kukka luonnossa
Oi, hetkeksi vaan aikaa!
Mua kunnes kulta poimia sais
Mun rinnoillensa asettais!
Ei muuta, ei,
Kuin hetken aikaa vaan.
Vaan, oi, tuo tyttö kulkee vaan.
Eik' häntä huomannunnakaan
Vaan tallas kukka-raukkaa.
Se kuol ja kuollen laulaapi;
Ma kuolen, vaan sun kauttasi,
Kautt' sun, kautt' sun,
Sun jaloillasi tok.