Metsolainen.
Ken yöllä ajelee myöhäiseen?
Sep' isä on lapsukaisineen;
Hän poikasta kainaloss' pitääpi,
Hänt' syleilee, suojelee lujasti.
Miks, poikasein, peittelet silmiä? —
Metsolaistako, isä, et näe sä?
Metsänhaltiaa tuolla sauvallaan? —
Se, poikani, on sumupilkku vaan.
"Sa armas laps, käy kanssani sa!
Sull' somia leikkiä opetan ma;
Mont' kaunist' kukkaa on tarhassain!
Mont' kultapukua maammollain!"
Mun isäni, taattoni, kuuletko.
Mit' metsolainen mull' lupaa jo? —
Ol' vaiti, ol' rauhassa, poikasen',
Tuo lehvissä humisee tuulonen.
"Sa kaunis poika, sa seuraa mua!
Mun tyttärein haluuvat hoidella sua;
Net öisin tuoll' aholla hyppelee,
Sua tuutien unehen laulelee".
Mun taattoni, etkö jo näe sä
Tuolla varjossa haltian tyttäriä? —
Mun poikueni, kyllä näen ma tuot':
Ne haamottaa vanhat halavat nuot.
"Mua kaunosi viettää, sua lemmin ma,
Et tahallas käy, otan vallalla". —
Mun isäni, taattoin, jo viepi minut!
Mua metsolainen on loukaillut!
Isä kauhussa kiidättää ratsuansa,
Hän pitääpi parkuvaa lastansa,
Juur vaivalla pääseepi kodollens,
Hänen sylissään kuollut on lapsuens.
Pohjolan kuningas.