Vakaa valtias Deelon ja Majan poika, tuo sulja,
Kilvan kiistelivät, kummalle kilvatko sais.
Kantelett' vaatiipi Hermes, sit' vaatii myöskin Apollo,
Turhaanpa toivolla tok täyttävät syömensä he;
Sillä jo kiistan, näät, ratkaisemaan rientääpi. Aares:
Soittimen kultaisen miekallaan pirstoiksi lyö.
Hermes häijy jo hekottamaan ilkeästi; vaan Foiboo
Ynnä runottaria suruhun saattavi työns.
Uusi Aamor.
Aamor, ei laps, vaan tuo nuorukainen, jok' vietteli Psykkee,
Olymposs' pöyhisteli, voittoihin tottuneena;
Äkkiä jumalatarta hän huomasi kaikista kauniint',
Veenus Uraaniaa, ja sulostui heti häneen.
Oh, pyhä itse tää ei kestänyt kosintaa moista!
Turma jop' painoi hänt' lujasti sylihinsä.
Siitäpä uusi nyt armainen syntyypi Aamor,
Mieleltään isähän, vaan äitihin tavoiltansa.
Aina hänt' tapaava oot seuruess' suloin runottareitten,
Nuolens'pa sytyttää rakkautt' taitehesen.
Alppi Sweitsissä.
Eilen vielä sun pääs oli tumma kuin kutriset armaan'.
Kuva jon suloinen tuolt' kaukaa mull' hymyilee;
Hopeankarvaisina vaan tänään sun kukkulas loistaa
Lumest', jon sumuisen yön myrskyt sun kiireelles loi.
Nuoruus, vanhuus ne naapurii kaks, niitä elämä liittää,
Iltahan aamua kuin liittävi kirjava un'.
III. PARAABELIN-MUOTOISIA.
Elämäss' mi äkäyttää,
Kuvass' meitä miellyttää.
Selitys antiikiseen gemmiin.
Tuoss' seisoo nuor viikunapuu
Puutarhassa komeassa,
Sen vieress' pukki partasuu
Juur kuin sit' vartioimassa.
Vaan, kviriitat, te petytte!
Ei suojass' puu oo vainen;
Ja tuolta eikö lentele,
Jo joutuin kuoriainen.