Taitolainen ja tutkia.
Oli kerran pojalla kyyhkyinen
Sangen kaunis väreist' ja muust'.
Aivan rakkaana pitikin poika sen.
Sekä syötteli omasta suust'.
Ja niin ihaili poika kyyhkyään,
Ett'ei voinut iloita yksinään
Eli kettu likitienoolla täss',
Vanha, kokenut, viisas ja kielekäs;
Oli tutuksi joutunut pojalle tälle,
Jo turhiaan monesti jutellut hälle.
"No, näytänpä ketulle kyyhkyäni!"
Pian kettua pesästään tapasiki:
"Kas, kettu, mun kyyhkyni, lintusein, kas!
Ootko moista sa nähnyt, virkappas?"
"Anna tänne". — Hän antoi. — "No, kyllä kai;
Vaan onpa puutteitakin, eikö vai?
Sulat, näetkös, lyhyet muodoltansa".
Jop' alkavi kyniä paistiansa.
Poika huus'. — "Pitää laskea pitempiä,
Näm' ei kannata, korista".
Jopa paljas on — "Peto!" — ja repaleissa.
Pojan pakahtuu syömensä.
Joka pojassa tunteepi kuvansa,
Hän ketuilta olkoon varoillansa.
Neoloogeja.
Nuorukaisen kerran kohtasin ma;
Minä kyselin ammattiansa.
Ma pyrin — niin kuului sanansa —
Enk' suinkaan voimiain säästä,
Kas talonmieheksi päästä.
Ma virkoin: sen hyvin teette te,
Ja toivoin, ett' pääsisi perille,
Vaan kuulin sitten, ett' taatoltaan
Hän perii ja myöskin maammoltaan
Joukon somia ritari-hoviloita.
Voi, omituisia päitä noita.
Näristäjä.