Muuan nokkaviisastelia,
Joka, teräskauppiaan puodissa
Minkä pöydänteellä vaan nähdä saapi
Kuin jos omia olisi, tarkastaapi,
Heti valmis ol malttavaisen tään
Kaikki kiiltokalunsa näpläämään,
Net arvaen hupsumaisesti:
Kehnot kalliiksi, hyvät huokeiksi;
Mitään ostamatta sitt' pöyhkeänä
Jo pötkivi taasen tiehensä.
Tämä vihdoin kauppiaa harmitti.
Konstilukon juur tulipunaiseksi
Hän oikeaan aikaan kuumentaa:
Nokkaviisas jo tulee, huudahtaa:
"Ken tuollaista sallisi ostaessa!
Kas teräs on tuiki ruostehessa!"
Ja hapsii käsin molemmin —
Ja kiljuu äänin kurjimmin.
"No", kysyy kauppias, "mitä on?"
Hän vinkuu: "Pila kunnoton!"
Nalkuttaja.
Me ristin rastin ajamme
Asioitamme, huviamme,
Vaan takaa ain' nalkuttelee
Ja haukkuu jäljessämme.
Niin Halli meidän tallista
Myös seuraa polkuamme,
Ja todistaa sen haukunta
Vaan että ratsastamme.
Mainioisuus.
Sekä suurill' ett' pienillä silloilla
Monenlaisia näet Nepomukkia:
Rautaisia, puisia, kivisiä,
Jätin korkeita, nukkeen-pieniä.
Kaikki kumartaa heitä, kosk' sillalla
Pyhä Nepomuk heitti henkensä.
Jos joku nyt päine, korvineenki
On julistettu pyhimykseksi,
Tai josko on pöövelin käsissä
Hän täytynyt heittää henkensä,
Niin jopa jo on sitä laatua,
Että kauas kuvassa loistaa saa.
Puunpiirto ja vasken kaikkialle
Hänet tarjovi jo koko maailmalle.
Ja jokaiseen tyydytään muotohon
Jos alla vaan hänen nimens on;
Kuin itse Herra Kristuksenkin
Ei ole käynyt juur paremmin.
Ihmislapsille kummituksena,
Puoli-pyhänä, puol'-katuvaisena,
Niin näemme myös herra Vertheriä
Puupiirroksen kunniakehässä.
Sepä todistaa vast hänen arvoansa,
Että kurjimmilla nyt kasvoillansa
Hän markkinoille kas kuljetaan
Sekä krouvein seinihin ripustellaan.
Kukin näyttää voipi sauvallansa:
"Kohta kuula särkeepi aivujansa!"
Sitten huokaa oluen ääressä:
"Jumal' kiitos, ehjä olen mä!"
Narrin jälkilause.