Äitini osasi hieman italiankieltä, joka ei ollut aivan outo kenellekään perheen jäsenistä, ja päätti siis heti opetella ranskaa, missä tarkoituksessa tulkki, jonka lapsen kummina äitini oli näiden myrskyisten tapausten kestäessä ollut ja joka niin muodoin kiintyi sitäkin lujemmin perheeseemme, uhrasi ristiäidille jokaisen joutilaan hetkensä (hän näet asui meitä vastapäätä) opettaen hänelle ennen kaikkea ne lauseparret, joita hänen tuli henkilökohtaisesti kreiville esittää. Asia luonnistuikin mitä parhaiten. Kreiviä mairitteli se, että talon rouva iällänsä siinä määrin vaivautui, ja koska hänen luonteeseensa kuului hilpeä, henkevä piirre ja hän sitäpaitsi mielellään harjoitti jonkinlaista kuivakiskoista mielistelyä, syntyi siten mitä parhain suhde, ja liittoutuneet voivat saavuttaa mitä halusivat.

Jos, kuten sanottu, olisi käynyt päinsä saada isä hilpeämmäksi, niin tämä muuttunut olotila ei olisi tuntunut kovinkaan painostavalta. Kreivi käyttäytyi mitä epäitsekkäimmin: sellaisiakaan lahjoja, joita hänen asemansa edellytti, hän ei ottanut vastaan, se, mikä vähänkin olisi voinut muistuttaa lahjomista, torjuttiin vihaisesti, jopa rangaistenkin; miehiänsä hän oli mitä ankarimmin käskenyt olemaan aiheuttamatta talonomistajalle vähimpiäkään kustannuksia. Sitävastoin sallittiin meidän lasten saada runsas osa jälkiruokaherkuista. Antaakseni jonkinlaisen käsityksen niinä aikoina vallinneesta viattomuudesta minun on mainittava, että äiti eräänä päivänä tuotti meille suuren murheen kaatamalla pois meille kreivin pöydästä lähetetyn jäätelön, koska hänestä tuntui mahdottomalta, että vatsa voisi sietää oikeata jäätä, olipa se sokeroitu kuinka perinpohjaisesti tahansa.

Paitsi näitä herkkuja, joita sentään vähitellen opimme varsin hyvin nauttimaan ja sietämään, tuntui meistä lapsista mieluisalta sekin, että tarkan opintojärjestyksen ja ankaran kurin vaatimukset nyt olivat hieman lieventyneet. Isän huono mieliala kävi yhä huonommaksi; hän ei voinut mukautua välttämättömyyteen. Kuinka hän vaivasikaan itseänsä, äitiä ja tulkkikuomaa, neuvosmiehiä ja kaikkia ystäviänsä yrittäessään vapautua kreivistä! Suotta hänelle huomautettiin, että sellaisen miehen majailu oli näissä oloissa talolle todellinen hyvätyö ja että kreivin poistuttua tulisivat majoitetut henkilöt, olivatpa ne upseereita tai pelkkiä sotamiehiä, alinomaa vaihtumaan. Mikään sellainen todistelu ei ottanut häneen tehotakseen. Nykyisyys tuntui hänestä siinä määrin sietämättömältä, ettei paha mieli sallinut hänen havaita mahdollisesti seuraavaa vieläkin tukalampaa oloa.

Niin ollen lamaantui se toimeliaisuus, jonka hän muuten oli tottunut kohdistamaan etupäässä meihin. Sitä, minkä hän antoi tehtäväksemme, hän ei enää vaatinut osattavaksi yhtä täsmällisesti kuin ennen, ja me yritimme, mikäli suinkin kävi päinsä, tyydyttää sotilasasioihin suuntautuvaa uteliaisuuttamme, ei ainoastaan kotona, vaan myöskin kaduilla, mikä kävi päinsä sitä helpommin, kun yötä päivää sulkemattomana olevaa porttiamme vartioivat sotilaat eivät välittäneet mitään edestakaisin juoksentelevista lapsista.

Ne monet asiat, joita kuninkaanluutnantin oikeusistuimen edessä ratkaistiin, olivat aivan erikoisen mielenkiintoiset vielä sikäli, että hän varsin mielellään liitti tuomioonsa jonkin leikkisän, henkevän, hilpeän lausuman. Hänen päätöksensä oli ankarasti oikeudenmukainen; sen ilmaisemistapa oli leikkisän hivelevä. Hän näytti valinneen esikuvaksensa Ossunan herttuan. Melkein joka päivä tulkki kertoi jonkin sellaisen jutun meidän ja äitimme huviksi. Tuo hilpeä mies oli kerännyt itselleen pienen kokoelman sellaisia Salomon tuomioita, mutta muistissani on vain niiden luoma yleinen vaikutelma; mitään yksityiskohtia en saa mieleeni palautumaan.

Kreivin ihmeellistä luonnetta me opimme vähitellen yhä paremmin tuntemaan. Tämä mies oli itse mitä selvimmin tietoinen omituisuuksistansa, ja koska hänelle sattui aikoja, jolloin hänet valtasi jonkinlainen apeus, paha mieli tai miten tuota pahaa haltiaa nimittäneenkään, niin hän vetäytyi sellaisina hetkinä, jotka toisinaan venyivät päiviksi, omaan huoneeseensa, ei tavannut ketään muuta kuin kamaripalvelijansa eikä taipunut pakottavimmissakaan tapauksissa päästämään ketään puheillensa. Mutta kohta pahan haltian poistuttua hän jälleen esiintyi kuten ennenkin: leppoisana, hilpeänä ja toimeliaana. Hänen kamaripalvelijansa Saint Jeanin, pienen, laihan ja reippaan hyvänluontoisen miehen puheista voi päätellä, että hän oli aikaisemmin sellaisen mielialan valtaan joutuneena aiheuttanut suuren onnettomuuden ja yritti nyt tärkeässä, kaiken kansan nähtävissä olevassa asemassaan vakavasti välttää sellaista hairahtumista.

Heti ensimmäisinä päivinä kreivin asetuttua taloon kutsuttiin kaikki frankfurtilaiset maalaajat, Hirt, Schütz, Trautmann, Nothnagel ja Juncker hänen luoksensa. He näyttivät valmiita maalauksiansa, ja kreivi hankki itselleen ostettavissa olevat. Häntä varten tyhjennettiin minun kaunis, valoisa, ullakkokerroksessa sijaitseva huoneeni, joka heti muutettiin kokoelmahuoneeksi ja ateljeeksi; hän näet mieli antaa pitkäksi aikaa työtä kaikille mainituille taiteilijoille, mutta ennen kaikkea darmstadtilaiselle Seekatzille, jonka sivellin varsinkin luontevia ja viattomia kohtauksia esittäessään kreiviä kovin miellytti. Senvuoksi hän tilasi Grassesta, missä hänen vanhemmalla veljeltään kuului olevan kaunis rakennus, kaikkien huoneiden ja kokoelmasuojain mitat, harkitsi sitten taiteilijain keralla seinäpintojen jakamista ja määräsi sitten, kuinka suuria tuli olla valmistettavien uusien maalausten, joita ei aiottu kehystää, vaan kiinnittää seinään seinäverhon osina. Nyt alkoi innokas työ. Seekatz otti maalatakseen maalaiselämää kuvailevia kohtauksia ja onnistui erinomaisesti kuvatessaan välittömästi luonnon mukaan vanhuksia ja lapsia; nuorukaiset eivät tahtoneet luonnistua yhtä hyvin: ne olivat enimmälti liian laihoja; naishenkilöt taas olivat epämiellyttäviä vastakkaisesta syystä. Koska näet maalaajalla itsellään oli vaimona pieni, lihava, hyväluontoinen, mutta epämiellyttävä henkilö, joka ei liene sallinut miehen käyttää ketään muuta mallinansa, niin ei tahtonut syntyä mitään kunnollista. Sitäpaitsi hänen oli ollut pakko suurentaa kuvattaviensa mittasuhteita. Hänen puissaan oli totuutta, mutta lehvistö oli mitätön. Hänen opettajansa oli Brinckmann, jonka siveltimen suorittamia taulumaalauksia ei sovi moittia.

Maisemamaalaaja Schütz sopeutui asiaan kenties parhaiten. Hän vallitsi ehdottomasti Reinin seutuja ja sitä aurinkoista sävyä, joka kauniina vuodenaikana niitä elähdyttää. Hän ei ollut aivan tottumaton käyttelemään töissään suurempaa mittakaavaa, ja hänen tekotapansa oli siinäkin tapauksessa kiitettävä. Hän maalasi erittäin hilpeitä kuvia.

Trautmann rembrandtisoi eräitä Uuden Testamentin kuolleistaherättämiskohtauksia ja sytytteli sen ohella tuleen kyliä ja myllyjä. Kuten voin huoneiden suunnitelmasta havaita, oli hänellekin myönnetty omakokoelmahuone. Hirt maalasi eräitä onnistuneita tammi- ja pyökkimetsiä. Hänen karjalaumansa olivat kiitettävät. Juncker, joka oli tottunut jäljittelemään kaikkein laveimmin liikkuvia alankomaalaisia, kykeni vähiten sopeutumaan tähän tapettityyliin; hyvästä maksusta hän sentään suostui koristelemaan erinäisiä osastoja kukkasin ja hedelmin.

Koska olin tuntenut kaikki nämä miehet varhaisimmasta nuoruudestani saakka ja käynyt usein heidän työhuoneissaan, ja kun sitäpaitsi kreivi mielellään näki minut lähettyvillänsä, niin minä olin läsnä neuvoteltaessa ja tilattaessa samoinkuin teoksia vastaanotettaessakin enkä ollenkaan arkaillut lausua mielipidettäni, varsinkaan kun luonnoksia esiteltiin. Minä olin jo aikaisemmin maalausten kokoilijain luona, mutta erittäinkin huutokaupoissa, joissa ahkerasti kävin, hankkinut itselleni sen maineen, että osaan heti sanoa, mitä jokin historiallinen kuva esittää, olipa sen aihe otettu raamatun- tai yleisestä historiasta tai muinaistarustosta, ja ellen aina kyennytkään oikein arvaamaan vertauskuvallisten maalausten tarkoitusta, ei kumminkaan ollut usein läsnä toista, joka olisi sen ymmärtänyt paremmin kuin minä. Olin myös useasti saanut taiteilijan ryhtymään ehdottelemiini aiheisiin, ja näitä etuuksiani minä nyt viljelin mielin määrin. Muistan vielä sepittäneeni laajan kirjoitelman, jossa kuvailin kahtatoista Joosepin historiaa esittämään suunniteltua kuvaa; muutamia niistä maalatuinkin.