Pitäisi sentään kuulla häntäkin, kelpo miestä.
»Mitä hänellä sitten olisi sanottavaa?»
Hän sanoisi näin: Herra kuninkaanluutnantti! Te olette kauan suhtautunut kärsivällisesti moniin pimeihin, vastahakoisiin, taitamattomiin ihmisiin, kunhan he eivät ole käyttäytyneet ylen pahasti teitä kohtaan. Tämä tosin on menetellyt sangen pahasti, mutta hillitkää itsenne, herra kuninkaanluutnantti, ja jokainen on teitä senvuoksi kiittävä ja ylistävä.
»Te tiedätte, että minä toisinaan siedän kujeitanne, mutta älkää käyttäkö väärin minun hyväntahtoisuuttani. Eivätkö nämä ihmiset ole kerrassaan sokaistuneet? Jos olisimme nyt hävinneet taistelussa, niin millaiseksi olisi heidän kohtalonsa muodostunut? Me taistelemme aina porteille saakka, suljemme kaupungin, me kestämme, puolustaudumme suojataksemme peräytymisemme sillan yli. Luuletteko, että vihollinen olisi sillävälin istunut kädet ristissä? Se heittää kranaatteja ja mitä käsillä on, ja ne sytyttävät minkä voivat. Mitä tahtookaan tuo talonomistaja? Näissä huoneissa räjähtäisi kaiketi nyt pommi, ja toinen seuraisi aivan kohta; näissä huoneissa, joiden kirottuja silkkisiä seinäverhoja minä olen säästellyt siinä määrin, etten ole karttojani seinään naulannut! Heidän olisi pitänyt Viettää koko päivä polvillansa, rukoillen.»
Monet ovatkin niin tehneet!
»Heidän olisi pitänyt rukoilla meille siunausta, ottaa kenraalit ja upseerit vastaan kunnian- ja riemunosoituksin ja tarjota väsyneille sotilaille virvokkeita. Sen sijaan tärvelee tuon puoluehengen myrkky elämäni kauneimmat, onnellisimmat, suuren huolen ja ponnistuksen avulla hankitut hetket!»
Se on puoluehenkeä; mutta tätä miestä rankaisemalla te sitä vain lisäätte. Samanmieliset julistavat teidät barbaariksi, tyranniksi, pitävät häntä marttyyrina, joka on joutunut kärsimään hyvän asian vuoksi, ja nekin, jotka ajattelevat toisin, nekin, jotka nyt ovat hänen vastustajiansa, näkevät hänessä ainoastaan kansalaisensa, valittavat hänen kohtaloansa ja vaikka myöntävätkin, että olette oikeassa, ovat kuitenkin sitä miellä, että menettelynne on liian ankara.
»Minä olen kuunnellut teitä jo liian kauan: korjautukaa täältä pois!»
Kuulkaa vielä eräs seikka! Ottakaa huomioon, ettei tälle miehelle, tälle perheelle voisi tapahtua mitään kamalampaa. Teillä ei ole ollut syytä ihastella talon herran hyväntahtoisuutta; mutta talon rouva on noudattanut ennakolta kaikkia toivomuksianne, ja lapset ovat pitäneet teitä enonansa. Nyt te yhdellä ainoalla iskulla tuhoatte iäksi tämän kodin onnen. Voinpa sanoa, ettei taloon osunut pommi olisi aiheuttanut ankarampaa hävitystä. Minä olen useasti ihaillut teidän malttianne, herra kreivi; antakaa minulle tilaisuutta tällä kertaa teitä hartaasti kunnioittaa. Kunnioitettava on sotilas, joka vihollisenkin luona pitää itseänsä kestiystävänä, ja tässähän ei ole kysymyksessä vihollinen, vaan harhaanjoutunut henkilö. Voittakaa itsenne, tehkää niin, ja se on oleva teille ikuiseksi kunniaksi!
»Sepä olisi merkillistä!» virkkoi kreivi hymyillen.