Tämä elämäntapa sekä heimojen lisääntyminen pakotti kansat pian loittonemaan toisistansa. He eivät voineet heti päättää iäksi jättää sukulaisensa ja ystävänsä; heidän mieleensä johtui rakentaa korkea torni, joka etäältä viittaisi tietä palajaville. Mutta tämä yritys epäonnistui samoinkuin tuo ensimmäinen pyrkimys. Heidän ei pitänyt saada olla samalla kertaa onnelliset ja älykkäät, monilukuiset ja yksimieliset. Elohim hämmensivät heidät, rakennus jäi rakentamatta, ihmiset hajautuivat; maailma oli kansoitettu, mutta eripurainen. kohdistuu kuitenkin yhä vielä näihin seutuihin. Vihdoin lähtee täältä jälleen heimon kantaisä, jolla on onni painaa jälkeläisiinsä määrätty leima siten heidät ikiajoiksi yhdistäen suureksi ja kaikissa onnen- ja paikanvaihdoksissa koossapysyväksi kansakunnaksi.
Jumalallista viittausta noudattaen vaeltaa Abraham Eufratilta länttä kohti. Erämaakaan ei voi estää hänen kulkuansa, hän saapuu Jordanin rannalle, siirtyy virran yli ja levittäytyy Palestiinan kauniisiin etelänpuolisiin seutuihin. Tämä maa oli jo aikaisemmin vallattu ja verrattain tiheään asuttu. Matalahkoja, mutta karuja, hedelmättömiä vuoria halkoivat monet vesikkäät, viljelykselle suotuisat laaksot. Kaupunkeja, kauppaloita ja yksityisiä uudisasutuksia sijaitsi hajallaan lakeudella ja sen suuren laakson rinteillä, jonka vedet kokoontuvat Jordaniin. Niin asuttu, niin viljelty oli maa, mutta maailma vielä kyllin avara ja ihmiset eivät siinä määrin huolekkaita, tarvitsevia ja toimeliaita, että olisivat heti vallanneet kaikki ympäröivät alueet. Noiden asuttujen alueiden välillä levisi suuria aloja, joissa paimentolaisten laumat voivat mukavasti liikkua. Abraham pysyttelee sellaisilla alueilla; hänen veljensä Lot on hänen luonansa; mutta he eivät voi jäädä pitkiksi ajoiksi sellaisiin seutuihin. Juuri sellainen olotila maassa, jonka väkiluku milloin lisääntyy milloin vähentyy ja jonka tuotteet eivät koskaan pysy tasapainossa kulutuksen kanssa, aiheuttaa äkkiarvaamatta nälänhädän, ja maahansiirtynyt kärsii maan asujaimen keralla, jonka ravintoa hänen satunnainen sielläolonsa on niukentanut. Kaldealaiset veljekset siirtyvät Egyptiin, ja niin on merkitty se näyttämö, jolla muutaman tuhannen vuoden aikana esitetään maailman tärkeimmät tapahtumat. Tigris-virrasta Eufratiin, Eufratista Niiliin asti näemme maan kansoitettuna ja tällä alueella laumoineen ja hyvyyksineen sinne tänne liikkumassa ja niitä lyhyessä ajassa mitä runsaimmin lisäämässä tunnetun, jumalien rakastaman, meille jo kalliiksi muuttuneen' miehen. Veljekset palaavat, mutta päättävät kestetyn hädän viisastamina erota toisistansa. Molemmat tosin oleskelevat eteläisessä Kaanaassa, mutta Abrahamin jäädessä Hebroniin Mamren lehdon puoleen Lot lähtee Siddimin laaksoon, joka voi ja jonka täytyy ilmetä meille toisena paratiisina, jos mielikuvituksemme on kyllin uskalias antaakseen Jordanin alajuoksussaan painua maan sisään, joten nykyisen Kuolleen meren sijaan ilmestyy kuiva maa. Sitäkin enemmän, kun sen ja lähiseutujen veltoiksi ja jumalattomiksi mainitut asukkaat näiden ominaisuuksiensa nojalla osoittavat elämän olleen mukavaa ja ylellistä. Lot asuu heidän seassaan, mutta erillänsä.
Mutta Hebron ja Mamren lehto ilmenevät meille sinä tärkeänä paikkana, jossa Herra puhuu Abrahamin kanssa ja lupaa hänelle kaiken maan niin kauas kuin hänen katseensa neljään ilmansuuntaan kantaa. Näiltä hiljaisilta alueilta, näistä paimentolaiskansoista, jotka saavat seurustella taivaan valtojen kanssa, heitä vierainansa kestitä ja useasti heidän kanssaan keskustella, meidän on käännettävä katseemme jälleen itään päin ja tarkasteltava ympäröivän maailman tilaa, joka suurin piirtein lienee ollut samanlainen kuin Kaanaanmaan.
Perheet pysyvät koossa; ne liittyivät yhteen; ja heimojen elämäntapaa määrää se alue, jonka he ovat vallanneet tai valtaavat. Vuoristoissa, joista vedet juoksevat Tigris-virtaan, me tapaamme sotaisia kansoja, jotka jo näinä erittäin varhaisina aikoina viittaavat tuleviin maailmanvalloittajiin ja -vallitsijoihin ja eräässä senaikaiseksi suunnattomassa sotaretkessä antavat meille myöhempien suurtöiden esikuvan. Kedor Laomor, Elämin kuningas, vaikuttaa jo mahtavasti liittoutuneisiin. Hän hallitsee kauan, sillä hän oli jo kaksitoista vuotta ennen Abrahamin Kaanaaseen tuloa tehnyt kansat Jordaniin saakka verollisiksi. Vihdoin ne olivat hänestä luopuneet, ja liittoutuneet varustautuivat sotaan. Me tapaamme heidät arvaamattamme sillä tiellä, jota kulkien Abraham todennäköisesti saapui Kaanaaseen. Jordanin vasemmalla rannalla ja eteläpuolella olevat kansat voitetaan. Kedor Laomor suuntaa kulkunsa etelään, kohti erämaan kansoja, voittaa sitten pohjoiseenpäin käännyttyänsä amalekilaiset ja saapuu, amoriititkin kukistettuansa, Kaanaaseen, hyökkää Siddimin laakson kuninkaita vastaan, lyö ja hajoittaa heidät ja kulkee suurine saaliinensa Jordania ylöspäin ulottaakseen voittoretkensä aina Libanonille saakka.
Vangittujen, ryöstettyjen, omaisuutensa keralla poisraastettujen joukossa on myös Lot, joka joutuu kokemaan sen maan kohtaloita, missä hän vieraana oleskelee. Abraham saa sen kuulla, ja nyt näemme patriarkan kohta soturina ja sankarina. Hän kokoo miehensä, jakaa heidät osastoihin, hyökkää vaivalloisesti etenevän saaliskuormaston kimppuun, hämmentää voittajat, jotka eivät voineet aavistaakaan vihollisen uhkaavan selkäpuolelta, ja tuo takaisin veljensä ja hänen omaisuutensa sekä suuren määrän voitettujen kuninkaiden omaisuutta. Tämän lyhyen sotaretken nojalla Abraham tavallaan ottaa maan valtoihinsa. Asukkaille hän ilmenee suojelijana, pelastajana ja epäitsekkyytensä nojalla kuninkaana. Kiitollisina ottavat hänet vastaan laaksomaan kuninkaat, siunaten Melkisedek, kuningas ja pappi.
Nyt uudistuvat loppumatonta jälkeläissarjaa koskevat ennustukset, ulottuvatpa ne yhä laajemmallekin. Eufratin vetten rannoilta aina Egyptin virtaan saakka luvataan hänelle kaikki maa; mutta hänen välittömien rintaperillistensä laita on huonosti. Hän on kahdeksankymmenen vuoden ikäinen ja hänellä ei ole poikaa. Saara, joka ei luota Jumalaan yhtä lujasti kuin hän, käy kärsimättömäksi; hän tahtoo itämaisen tavan mukaan saada jälkeläisen palvelijattarestansa. Mutta tuskin on Hagar jätetty talonherran haltuun, tuskin on olemassa pojan saamisen toivo, kun perheessä ilmenee ristiriitaa. Aviovaimo kohtelee varsin pahoin omaa suojattiansa, ja Hagar pakenee parempaa olotilaa etsien toisten joukkojen luo. Korkeamman kehoituksen johdosta hän palaa takaisin, ja Ismael syntyy.
Abraham on nyt yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden ikäinen, ja lukuisia jälkeläisiä koskevat lupaukset uudistuvat yhä, joten aviopuolisot vihdoin pitävät niitä naurettavina. Siitä huolimatta Saara lopulta tulee siunatuksi ja synnyttää pojan, jolle annetaan nimi Iisak.
Historia perustuu enimmälti ihmissuvun lainmukaiseen lisääntymiseen. Tärkeimpiäkin maailmantapahtumia on pakko seurata aina perheitten salaisuuksiin asti, ja niin antavat patriarkkainkin aviolliset liitot meille aihetta erikoisiin mietteisiin. Näyttää siltä, kuin ne jumaluudet, jotka suvaitsevat ohjata ihmisen kohtaloita, olisivat ikäänkuin esikuvien muodossa tahtoneet kuvailla kaikenlaisia aviollisia tapahtumia. Abraham, joka on elänyt pitkät vuodet kauniin, monien tavoitteleman naisen keralla lapsettomassa liitossa, havaitsee sadannella ikävuodellaan olevansa kahden naisen mies, kahden pojan isä, ja samassa on hänen kotirauhansa häiriytynyt. Sopua ei voi syntyä, kun on kaksi aviovaimoa rinnakkain ja kaksi eri äitien poikaa vastatusten. Sen puolueen, jota lait, perintätapa ja yleinen mielipide vähemmän suosii, täytyy väistyä. Abrahamin täytyy uhrata kiintymyksensä Hagariin ja Ismaeliin: molemmat lähetetään pois, ja Hagarin on nyt pakko vastoin tahtoansa lähteä kulkemaan samaa tietä, jonka hän oli vapaaehtoisesti paetessaan valinnut, aluksi, kuten näyttää, kohti lapsen ja itsensä tuhoutumista; mutta Herran enkeli, joka oli hänet aikaisemmin lähettänyt takaisin, pelastaa hänet nytkin, jotta Ismael tulisi suureksi kansaksi ja epätodennäköisin kaikista lupauksista toteutuisi yli omien rajojensa.
Kaksi korkeaan ikään ehtinyttä vanhusta ja heillä myöhäsyntyinen poika: nyt kaiketi sopinee vihdoinkin toivoa kotoista rauhaa, maallista onnea! Eipä suinkaan. Taivaan vallat asettavat patriarkan vielä kaikkein ankarimman koettelemuksen alaiseksi. Mutta siitä emme voi puhua sitä ennen tutkistelematta erinäisiä asioita.
Jos luonnollisen, yleisen uskonnon piti syntyä ja erikoisen, ilmoitetun siitä kehittyä, niin ne maat, joissa mielikuvituksemme on tähän asti viivähtänyt, niissä vallitseva elämäntapa, niiden ihmislaji oli varmaan siihen otollisin; missään tapauksessa emme näe koko maailmassa mitään yhtä suotuisaa ja soveliasta. Jo luonnollinen uskonto, jos otaksumme sen aikaisemmin kehkeytyneen ihmismielestä, edellyttää melkoista mielenlaadun herkkyyttä, koska se pohjautuu siihen vakaumukseen, että on olemassa yleinen kaitselmus, joka ohjaa maailmanjärjestystä kokonaisuudessaan. Erikoinen uskonto, jumalien toiselle tai toiselle kansalle ilmoittama, tuo mukanansa uskon erikoiseen kaitselmukseen, jonka jumaluus myöntää eräille suosimillensa ihmisille, perheille, heimoille ja kansoille. Tämä viimeksimainittu näyttää vaivoin kehkeytyvän ihmisen sisimmästä. Se vaatii perintätietoa ja -tapaa, ikivanhojen aikojen takeita.