Mikään näet ei voi liittää kauniimmin toisiinsa kahta nuorta ihmistä, jotka ovat luonnostaan jossakin määrin sopusointuiset, kuin se, että neito on halukas oppimaan ja nuorukainen halukas opettamaan. Siitä syntyy erittäin kiinteä ja miellyttävä suhde. Neito pitää nuorukaista henkisen olemassaolonsa luojana ja nuorukainen neitoa olentona, joka ei ole täydellistymisestänsä kiitollisuudenvelassa luonnolle, sattumalle tai yksipuoliselle tahtomiselle, vaan molempien yksimieliselle tahtomiselle; ja tämä vuorovaikutus on niin suloinen, ettemme saa ihmetellä, jos vanhan ja uuden Abelardin ajoilta saakka sellainen kahden olennon yhteensattuminen on aiheuttanut yhtä paljon onnea kuin onnettomuuttakin.

Heti seuraavana päivänä oli kaupungissa ankaraa liikettä luonakäyntien ja vastavierailujen vuoksi, joita nyt suoritettiin mitä suurimmin juhlamenoin. Erikoisesti herätti minussa, frankfurtilaisessa, mielenkiintoa ja aiheutti monia mietteitä turvallisuusvala, jonka vannoivat neuvosto, sotaväki ja porvaristo, eikä suinkaan edusmiesten välityksellä, vaan henkilökohtaisesti ja kaikin: ensinnä raatihuoneen isossa salissa maistraatti ja esikuntaupseerit, sitten suurella raatihuoneen torilla koko porvaristo eri luokkiensa, asteittensa ja kaupunginkortteliensa mukaan järjestyneenä ja lopuksi muu sotaväki. Siinä voi yhdellä silmäyksellä nähdä koko kaupunkiyhteiskunnan kokoontuneena suorittamaan kunniakasta tehtävää: juhlallisesti lupaamaan valtakunnan päälle ja jäsenille turvallisuutta ja tulossaolevan suuren tehtävän ajaksi rikkomatonta rauhaa. Nyt olivat Trierin ja Kölnin vaaliruhtinaatkin henkilökohtaisesti saapuvilla. Vaalipäivän aattona karkoitetaan kaikki vieraat kaupungista, portit ovat kiinni, juutalaiset suljettuina oman katunsa piiriin, ja Frankfurtin porvari luulee olevansa jotakin erinomaista, koska saa yksin jäädä tämän suuren juhlallisuuden todistajaksi.

Tähän saakka oli kaikki tapahtunut vielä verraten uudenaikaisesti: korkeimmat ja korkeat henkilöt olivat ajelleet vain vaunuissa edestakaisin; mutta nyt meidän oli määrä nähdä heidät ikivanhaan tapaan ratsujen selässä. Ihmistulva ja tungos oli tavaton. Minä, joka tunsin raatihuoneen niin tarkoin kuin hiiri kotoaitan, osasin pujahdella aina pääsisäänkäytävälle, jonka edustalla loistovaunuissaan saapuneitten ja nyt raatihuoneessa koolla olevien vaaliruhtinaiden ja lähettiläiden oli määrä nousta satulaan. Ylen komeat, hyvin totutetut ratsut olivat runsaasti kirjailluin loimin peitetyt ja kaikin tavoin koristetut. Vaaliruhtinas Emmerich Josef, kaunis, miellyttävä mies, esiintyi hevosen selässä edukseen. Molemmat toiset ovat jääneet heikommin mieleeni; muistan vain, että punaiset, kärpännahoilla sisustetut ruhtinaittenviitat, joita muuten olimme tottuneet näkemään ainoastaan maalauksissa, esiintyivät ulkoilmassa erittäin romanttisina. Myöskin poissaolevien maallisten vaaliruhtinaiden lähettiläät kultakankaisine, kullankirjailtuine, runsailla kultaisilla pitsinauhuksilla varustettuine espanjalaisine vaatteinensa ilahduttivat silmiämme; varsinkin häilyivät vanhanaikaisten hattujen sulat erittäin komeasti. Uudenaikaiset lyhyet housut, valkoiset silkkisukat ja muodinmukaiset kengät sitävastoin eivät minua ollenkaan miellyttäneet. Me olisimme halunneet nähdä puolisaappaita, miten kultaisia tahansa, sandaaleja tai muuta sentapaista, jotta vaatetus olisi ollut hieman johdonmukaisempi.

Lähettiläs Plotho erosi tässäkin käytökseltänsä kaikista muista. Hän esiintyi vilkkaana ja hilpeänä eikä näyttänyt erikoisesti kunnioittavan koko juhlatoimitusta. Kun näet hänen edellänsä kulkeva vanhahko herra ei kyennyt heti heilahduttamaan itseänsä satulaan ja hänen täytyi senvuoksi vähän aikaa odottaa ison sisäänkäytävän edessä, ei hän voinut olla nauramatta, kunnes hänenkin hevosensa talutettiin esiin ja hän erittäin ketterästi kavahti sen selkään suoden siten meille tilaisuutta ihailla itseänsä Fredrik toisen arvokkaana lähettiläänä.

Nyt oli esirippu jälleen laskeutunut peittäen meiltä näkymön. Minä tosin olin yrittänyt tunkeutua kirkkoon, mutta sieltä löytyi enemmän hankaluutta kuin huvia. Valitsijat olivat vetäytyneet kaikkeinpyhimpään, missä pitkälliset seremoniat korvasivat varovaa vaaliharkintaa. Pitkäaikaisen odotuksen ja tungeksimisen jälkeen väkijoukko vihdoin kuuli roomalaisen valtakunnan keisariksi julistetun Josef toisen nimen.

Vieraita tulvi nyt kaupunkiin yhä enemmän. Kaikki ajoivat ja kävelivät juhlavaatteisiin puettuina, joten lopulta näyttivät huomionarvoisilta ainoastaan ihan kultaiset puvut. Keisari ja kuningas olivat jo saapuneet Heusenstammiin, kreivi Schönbornin linnaan, missä heidät perintätavan mukaisesti otettiin vastaan ja toivotettiin tervetulleiksi. Kaupunki vietti tätä tärkeätä asiainvaihetta pannen toimeen kaikkien uskontokuntain hengellisiä juhlia ja juhlamessuja ja pitäen yllä maallisella taholla, Te deumin säestämiseksi, alinomaista tykinjyskettä.

Jos olisi pitänyt kaikkia juhlallisuuksia alusta tähän asti harkiten sommiteltuna taideteoksena, ei siinä olisi ollut suurtakaan moitteen sijaa. Kaikki oli hyvin valmisteltu: julkiset tapahtumat seurasivat yhä taajemmin toisiansa ja kävivät samalla yhä huomattavammiksi, ihmisten lukumäärä kasvoi, saapui yhä korkea-arvoisempia henkilöitä, heidän ympäristönsä ja he itse esiintyivät yhä loisteliaammin, ja niin jatkui nousu päivä päivältä, joten varautunut, vakaakin katse lopulta hämmentyi.

Mainzin vaaliruhtinaan saapuminen, jota en ryhtynyt seikkaperäisesti kuvailemaan, oli kyllin komea ja kunnioitusta herättävä merkitäkseen erään oivallisen miehen mielikuvituksessa suuren, ennustetun maailmanhallitsijan tuloa. Meidätkin se oli melkoisessa määrin häikäissyt. Mutta nyt, kun kerrottiin keisarin ja tulevan kuninkaan lähestyvän kaupunkia, kiihtyi odotuksemme äärimmilleen. Vähän matkan päähän Sachsenhausenista oli pystytetty teltta, johon oli sijoittunut koko kaupunginhallitus osoittaakseen valtakunnan päämiehelle hänelle kuuluvaa kunnioitusta ja ojentaakseen kaupunginavaimet. Kauempana, kauniilla avaralla tasangolla, seisoi toinen, upea teltta, johon kerääntyivät kaikki vaaliruhtinaat ja vaalilähettiläät majesteetteja vastaanottamaan. Heidän seurueensa täyttivät koko tien aina kaupunkiin asti odottaen siinä vuoroansa liittyä palaavaan kulkueeseen. Nyt saapui keisari vaunuissaan teltan luo, astui sisään, ja kunnioittavan tervehdyksen jälkeen vaaliruhtinaat ja lähettiläät poistuivat raivatakseen säännönmukaisesti tietä korkeimmalle hallitsijalle.

Meille, jotka olimme jääneet kaupunkiin ihaillaksemme tuota komeutta muurien ja katujen piirissä sitäkin paremmin, soi toistaiseksi varsin riittävää havainnon askarrusta porvariston kaduille järjestämä kunniakuja, kansan tulva ja monet siinä sattuvat pilat ja kömpelyydet, kunnes kellojen soitto ja tykkien jyske ilmoitti hallitsijan olevan aivan lähellä. Frankfurtilaista ilahdutti erikoisesti se, että tässä tilaisuudessa, monien suvereenien ja heidän edustajiensa läsnäollessa, valtakunnankaupunki Frankfurt esiintyi sekin pienenä itsevaltiaana; sen tallimestari näet oli kulkueen etunenässä, hänen jäljessään tuli ratsuja vaakunaloimineen, joissa punaiselle pohjalle kuvattu valkoinen kotka näytti sangen kauniilta, palvelijoita ja virkailijoita, vaskirummunlyöjiä ja torvensoittajia, neuvoston edustajia, joita kaupunginlivereihin puetut neuvoston palvelijat jalan käyden saattelivat. Sitten tuli kolme komppaniaa kaupungin ratsuväkeä, hyvässä ratsuasussa, samaa väkeä, jonka olimme lapsuudesta saakka nähneet saattueita noutamassa ja muissa julkisissa tilaisuuksissa. Me iloitsimme puolestamme tuosta kunniasta ja sadastuhannesosasta suvereenisuutta, joka nyt esiintyi täydessä loistossaan. Senjälkeen kulkivat ohi valtakunnan perintömarsalkan ja kuuden maallisen vaaliruhtinaan lähettämien valitsijaedusmiesten eri saattueet. Jokaiseen niistä kuului vähintään kaksikymmentä palvelijaa ja kahdet juhlavaunut, eräisiin vielä suurempi lukumäärä. Hengellisten vaaliruhtinaiden saattueet kävivät yhä huomattavammiksi; palvelijoita ja virkailijoita näytti olevan loppumattomiin, Kölnin ja Trierin vaaliruhtinailla oli kolmattakymmentä juhlavaunua, Mainzin vaaliruhtinaalla yksin yhtä paljon. Ratsain ja jalkaisin kulkeva palvelusväki oli mitä upeimmissa pukimissa ja ajoneuvoissa istuvat herrat, hengelliset ja maalliset, olivat hekin muistaneet ilmaantua rikkaassa ja kunnianarvoisassa asussa, kaikin ritarimerkein koristettuina. Kuten oikeus ja kohtuus oli, voitti keisarillisen majesteetin saattue komeudessa kaikki muut. Ratsastavat hevostenohjaajat, varahevoset, ratsastustamineet, satulavaipat ja loimet vetivät puoleensa kaikkien huomion, ja kuusitoista kuusivaljakkoista keisarillisten kamariherrain, salaneuvosten, ylikamreerin, ylihovimestarin ja ylitallimestarin juhlavaunua päätti erittäin loisteliaasti tämän osan kulkuetta, jonka kaikesta upeudestaan ja laajuudestaan huolimatta oli määrä olla pelkkä etujoukko.

Nyt taajeni rivi arvon ja loiston lisääntyessä yhä enemmän. Oman, enimmälti jalan, harvoin ratsain kulkevan palvelijaväkensä valikoidussa seurassa saapuivat näet vaalilähettiläät sekä itse vaaliruhtinaat arvonsa mukaisessa järjestyksessä, kukin upeissa juhlavaunuissansa. Kohta Mainzin vaaliruhtinaan jälkeen ilmoitti kymmenen keisarillista juoksijaa, yksiviidettä lakeijaa ja kahdeksan heitukkaa itse majesteettien saapuvan. Mitä upeimmat loistovaunut, joiden selkäpuolikin oli varustettu kokonaisella peililasiruudulla, maalauksin, kiiltopinnoin,. leikkauksin ja kultauksin kaunistetut, punaisella, koruompeleisella sametilla päällystetyt ja sisustetut, sallivat meidän aivan mukavasti katsella keisaria ja kuningasta, jo kauan toivoeltuja valtakunnan päämiehiä, koko loistossansa. Kulkue oli johdettu pitkin kiertotein, osaksi pakostakin, jotta se pääsisi kehittäytymään, osaksi siinä tarkoituksessa, että mahdollisimman suuri määrä ihmisiä sen näkisi. Se oli liikkunut läpi Sachsenhausenin, yli sillan, Fahrgassea ja Zeiliä pitkin ja kääntyi sisäkaupunkiin Katariinanportista, joka kaupungin laajentamisesta saakka oli avoin läpikulkukohta. Oli onneksi johduttu ajattelemaan, että maailman ulkonainen komeus oli jo pitkän ajan kuluessa kasvanut yhä korkeammaksi ja leveämmäksi. Oli mitattu ja havaittu, ettei tämä portti, josta moni ruhtinas ja keisari oli ajanut sisään ja ulos, sallinut nykyisten juhlavaunujen kulkea läpi raapaisematta sen leikkauksia tai muita ulkokoruja. Neuvoteltiin ja päätettiin epämukavan kiertotien välttämiseksi poistaa kivitys ja rakentaa loiva nousu- ja laskutie. Samassa tarkoituksessa oli myös kaduilta siirretty pois kaikki myymälöiden ja kauppakojujen suojakatokset, jotta kruunu, kotka ja hengettäret pääsisivät kulkemaan kolahtamatta ja vahingoittumatta.