Kahvi virkisti vähäksi aikaa; mutta vähitellen peli laimeni, matkan väsyttämät vieraat torkahtelivat, Pylades kaunoisineen istui eräässä nurkassa. Tyttö nojasi päätänsä hänen olkapäähänsä ja nukkui; hänkään ei pysynyt enää kauan valveilla. Nuorempi serkku, joka istui meitä vastapäätä kivitaulun toisella puolella, oli asettanut käsivartensa ristikkäin ja nukkui, kasvot niihin nojautuen. Minä istuin ikkunanpielessä pöydän takana, Gretchen minun vieressäni. Me keskustelimme hiljaisin äänin; mutta lopulta voitti uni hänetkin, hän nojasi päänsä olkaani ja nukahti samassa. Siinä minä istuin, yksin valvoen, mitä omituisimmassa asemassa, kuoleman ystävällisen veljen osatessa minuakin ahdistella. Minä vaivuin uneen, ja herätessäni oli päivä jo valjennut. Gretchen seisoi kuvastimen edessä päähinettänsä järjestellen; hän oli entistä rakastettavampi ja puristi erotessamme erittäin sydämellisesti käsiäni. Minä hiivin kiertoteitse kotiini; pienen »Hirvikaivannon» puoleiseen seinään näet oli isäni teettänyt pienen katupeilin, joka ei naapureita erikoisesti miellyttänyt. Me kartoimme sitä puolta, kun emme kotiin tullessamme halunneet hänen meitä näkevän. Äitini, jonka välitystoimenpiteet olivat aina meille hyödyksi, oli koettanut aamulla teetä juotaessa peitellä poissaoloani sanomalla minun lähteneen varhain ulos, joten tuosta viattomasta yöstä ei koitunut minulle mitään ikäviä seurauksia.
Ylipäänsä ja kokonaisuudessaan tämä minua ympäröivä rajattoman monivivahteinen elämä teki minuun vain erittäin yksivärisen vaikutelman. Minulla ei ollut muuta harrastusta kuin koettaa tarkoin havaita olioiden ulkopuoli, ei muuta tointa kuin isäni ja herra von Königsthalin suoritettavakseni jättämä, joka tosin osoitti minulle asiain sisäisen juoksun. Minulla ei ollut mitään muuta taipumusta kuin Gretcheniin kohdistuva eikä muuta tarkoitusta kuin hyvin nähdä ja käsittää kaikki voidakseni sen hänen kanssaan kerrata ja hänelle selittää. Sattuipa useasti niinkin, että minä jonkin kulkueen liikkuessa ohitseni kuvailin sitä itsekseni puoliääneen painaakseni kaikki yksityiskohdat muistiini ja saadakseni tästä huomaavaisuudesta kaunoiseltani kiitokset. Toisten suosionosoituksia ja tunnustuksenantoa minä pidin pelkkänä lisänä.
Minut tosin esiteltiin monille korkeille ja ylhäisille henkilöille, mutta osalta ei kenelläkään ollut aikaa välittää toisista, osalta eivät vanhemmatkaan henkilöt aina heti tiedä, kuinka heidän on keskusteltava nuoren henkilön kanssa ja miten otettava hänestä selkoa. Minä puolestani en ollut erikoisen notkea osoittamaan ihmisille miellyttävällä tavalla olemustani. Tavallisesti minä saavutin heidän suosionsa, mutta en heidän hyväksymistänsä. Se, mikä minua askarrutti, oli täysin selvänä mielessäni, mutta minä en kysynyt, voiko se olla toistenkin mielen mukaista. Minä olin enimmälti liian vilkas tai liian hiljainen ja näytin joko tungettelevalta tai jurolta, riippuen siitä, tuntuivatko ihmiset minusta miellyttäviltä vai vastenmielisiltä. Niin ollen minun tosin katsottiin antavan aihetta hyviin toiveisiin, mutta samalla minut julistettiin omituiseksi.
Vihdoin koitti kruunauspäivä, huhtikuun 3:s 1764; sää oli suotuisa ja kaikki ihmiset liikkeellä. Minulle useiden sukulaisten ja tuttavien keralla oli varattu hyvä paikka itse raatihuoneessa eräässä yläkerroksessa, mistä voimme täydellisesti nähdä kaikki tapahtumat. Me saavuimme erittäin varhain paikoillemme ja katselimme nyt ylhäältä, ikäänkuin linnunsilmällä, niitä laitoksia, joita olimme edellisenä päivänä lähempää tarkastelleet. Siinä oli äskettäin rakennettu suihkukaivo, oikealla ja vasemmalla iso amme, johon jalustalla olevan kaksoiskotkan piti valaa viiniä kahdesta nokastansa, toisesta valkoista, toisesta punaista. Yhtäällä oli kauroja valtaisa kasa, toisaalla seisoi suuri lautasuoja, jossa oli jo muutamia päiviä nähty suunnattomassa vartaassa hiilivalkealla paistumassa ja muhenemassa kokonainen lihava härkä. Kaikki raatihuoneesta sinne ja toisilta kaduilta raatihuoneelle johtavat kadut olivat molemmin puolin aidakkeiden ja vahtien suojaamat. Iso tori täyttyi vähitellen, ja väentungos muuttui yhä ankarammaksi, koska joukot, mikäli mahdollista, pyrkivät aina sinne, missä näkyi jokin uusi tapahtuma ja jotakin erikoista ilmoitettiin olevan tulossa.
Kaiken tämän kestäessä vallitsi melkoinen hiljaisuus, ja kun hätäkelloa soitettiin, näytti väkijoukko joutuvan väristyksen ja hämmästyksen valtoihin. Kaikkien ylhäältä toria silmäilevien huomiota herätti nyt ensinnä se kulkue, jossa Aachenin ja Nürnbergin herrat toivat tuomiokirkkoon valtakunnankalleuksia. Nuo pyhät aarteet olivat saaneet vaunuissa ensimmäisen sijan, ja lähetystön jäsenet istuivat kunnioittavasti takaistuimella niitä vastapäätä. Nyt lähtevät vaaliruhtinaat, kaikki kolme, tuomiokirkkoon. Kun valtamerkit on ojennettu Mainzin vaaliruhtinaalle, viedään kruunu ja miekka heti keisarin asuntoon. Muut toimenpiteet ja monenlaiset juhlamenot askarruttavat sillävälin päähenkilöitä ja katselijoita kirkossa, kuten me, joilla oli asioista tieto, hyvin voimme arvata.
Meidän nähtemme ajavat nyt lähettiläät raatihuoneelle, mistä aliupseerit kantavat kunniakatoksen keisarin asuntoon. Kohta nousee ratsunsa selkään perintömarsalkka kreivi von Pappenheim, erittäin kaunis, solakka herra, jolle sopi hyvin espanjalainen puku, runsaskoristeinen sotilasnuttu, kullankirjaeltu viitta, korkea sulkahattu ja liehuvat kiharat. Hän lähti liikkeelle, ja kaikkien kellojen soidessa seurasivat häntä keisarin asuntoon lähettiläät ratsain, vieläkin upeampana kulkueena kuin vaalipäivänä. Olisi tehnyt mieli olla sielläkin: yleensäkin olisi tänä päivänä mielellään jakautunut moneksi. Me kerroimme sillävälin toisillemme mitä tiesimme siellä tapahtuvan. Nyt pukeutuu keisari juhla-asuunsa, sanoimme me, vanhan karolingisen mallin mukaan valmistettuihin uusiin vaatteisiin. Perintövirkain haltijat saavat haltuunsa valtamerkit ja nousevat niiden kanssa satulaan. Keisari juhla-asussaan, Rooman kuningas espanjalaisessa puvussa, astuvat hekin hevostensa selkään, ja tämän tapahtuessa on heidät meille jo ilmoittanut edelläkäyvä päättymätön kulkue.
Katsetta olivat jo uuvuttaneet lukuisat komeapukuiset palvelijat ja muut virkakunnat sekä muhkeana liikkuva aatelisto, ja kun nyt väikkyivät hiljalleen näkyviin vaalilähettiläät, perintövirkain haltijat ja vihdoin kahdentoista neuvosmiehen ja raatiherran kantaman, runsain koruompeluksin kaunistetun kunniakatoksen alla keisari romanttisessa puvussa ja vasemmalla puolella, hieman hänen jäljessään, hänen poikansa espanjalaisessa puvussa, molemmat upeasti koristettujen ratsujen selässä, niin silmillä oli jo liiaksi tekemistä. Olisi tehnyt mieli jonkin loitsun avulla vangita ilmiö edes tuokion ajaksi; mutta ihanuus vieri auttamattomasti ohi, ja tuskin vapaaksi jääneen tilan täytti kohta jälleen väkijoukon tulva.
Mutta nyt syntyi uusi tungos; täytyi näet avata toinen pääsy raatihuoneen ovelle torilta käsin, ja rakentaa lankkutie, jota pitkin tuomiokirkosta palaavan kulkueen piti liikkua.
Siitä, mitä tuomiokirkossa oli tapahtunut, niistä loppumattomista juhlamenoista, jotka edeltävät ja myötäilevät voitelua, kruunausta ja ritariksilyöntiä, annoimme myöhemmin varsin mielellämme kertoa niiden, jotka olivat uhranneet paljon muuta saadakseen olla kirkossa tapahtumia näkemässä.
Me toiset nautimme sillävälin paikoillamme vaatimattoman aterian; meidän näet täytyi elämämme juhlallisimpana päivänä tyytyä kylmään ruokaan. Sensijaan oli kaikista perhekellareista tuotu parasta ja vanhinta viiniä, joten ainakin siinä suhteessa vietimme tätä vanhanaikaista juhlaa vanhanaikaiseen tapaan.