Kun kerran olimme raatihuoneessa, niin sekaannuimme myös pormestarin vastaanottohuoneen edessä tungeksivaan ihmisjoukkoon. Mutta suurempaa viehätystä tarjosi kaikki se, mikä viittasi keisarin vaaliin ja kruunaukseen. Me osasimme sukeltautua ovenvartijain suosioon päästen siten astelemaan uusia, iloisia, freskomaalauksin kaunistettuja, muuten ristikon sulkemia keisarinportaita. Purppuranpunaisin seinäverhoin ja omituisin kiekuraisin kultalistoin koristettu vaalihuone herätti meissä harrasta kunnioitusta. Ovenpeilejä, joissa pienet pojat tai haltiat, keisarillisessa juhlapuvussa ja valtamerkein kuormitettuina, esiintyivät ylen eriskummaisina kuvioina, me katselimme kovin tarkkaavasti ja toivoimme kaiketi mekin vielä kerran saavamme omin silmin nähdä kruunauksen. Suuresta keisarisalista meidät saatiin vain erittäin suurella vaivalla ulos, jos meidän oli kerran onnistunut sisään pujahtaa, ja me pidimme todellisimpana ystävänämme sitä henkilöä, joka seinään maalattujen kaikkien keisarien kuvien edessä suvaitsi kertoa jotakin heidän teoistansa.

Kaarle Suuresta me kuulimme paljon tarumaista, mutta historiallismielenkiintoiset asiat alkoivat meille vasta Habsburgin Rudolfista, joka oli miehekkyydellänsä lopettanut suuren sekasorron. Kaarle neljäs veti hänkin huomiotamme puoleensa.: Me olimme jo kuulleet kultaisesta bullasta ja ankarasta rikosoikeudellisesta säädöksestä samoinkuin siitäkin, ettei hän antanut kostaa frankfurtilaisille sitä uskollisuutta, jota he olivat osoittaneet Günther von Schwarzburgille, hänen jalolle vastakkaiskeisarillensa. Maksimiliania me kuulimme ylistettävän ihmisten ja porvarien ystäväksi ja ennustettavan, että hän tulisi olemaan viimeinen saksalaissukuinen keisari, mikä myöhemmin pahaksi onneksi onkin toteutunut, koska hänen kuolemansa jälkeen vaali häilyi ainoastaan Espanjan kuninkaan Kaarle viidennen ja Ranskan kuninkaan Frans ensimmäisen välillä. Huolestuneena lisäsi puhuja, että nykyjään jälleen oli liikkeellä sellainen ennustus tai pikemmin enne: oli näet ilmeistä, että oli enää jäljellä sija yhden ainoan keisarin kuvalle — seikka, joka sai isänmaalliset kovin huolestumaan, vaikka se näyttikin satunnaiselta.

Kerran kiertelemään lähdettyämme me kävimme välttämättä myös tuomiokirkossa ja siellä lepäävän, ystävien ja vihollisten arvossapitämän kelpo Güntherin haudalla. Se merkillinen kivi, joka on aikaisemmin ollut haudan katteena, on pystytetty kirkon kuoriin. Sen vieressä oleva konklaaviin johtava ovi pysyi kauan meiltä suljettuna, kunnes vihdoin osasimme ylempien viranomaisten avulla hankkia itsellemme pääsyn tähän merkittävään suojaan. Paremmin olisimme kuitenkin menetelleet, jos olisimme, kuten aikaisemmin. tyytyneet mielikuvituksemme luomaan kuvaan. Me näet havaitsimme, ettei tämä Saksan historiassa varsin merkillinen huone, mihin mahtavimmat ruhtinaat olivat tavanneet kokoontua suorittamaan erinomaisen tärkeätä toimitusta, suinkaan ollut arvokkaasti koristettu, vaan että sitä vielä rumensivat parrut, kanget, telineet ja muut sellaiset rojut, jotka oli tahdottu siirtää syrjään. Sitä enemmän virisi mielikuvituksemme ja juhlistui mielemme, kun pian senjälkeen saimme luvan olla läsnä raatihuoneella kultaista bullaa näytettäessä eräille ylhäisille vieraille.

Varsin halukkaasti poika sitten kuunteli, mitä omaiset sekä vanhemmat sukulaiset ja tuttavat mielellään kertoivat ja toistelivat: nopeasti toisiaan seuranneiden viime kruunausten tarinoita. Ei näet ollut yhtäkään joltiseenkin ikään ehtinyttä frankfurtilaista, joka ei olisi pitänyt näitä tapahtumia ja niihin liittyviä seikkoja elämänsä tärkeimpinä. Miten upea olikin ollut Kaarle seitsemännen kruunaus, jonka aikana erittäinkin Ranskan lähettiläs oli järjestänyt uhkeita, kalliita ja aistikkaita juhlia, olivat kelpo keisarin myöhemmät kohtalot kuitenkin sitä surullisemmat, kun hän näet ei voinut puolustaa hallituskaupunkiansa Müncheniä ja oli tavallaan pakotettu anelemaan vieraanvaraisuutta valtakunnankaupunkinsa asukkailta.

Jos Frans ensimmäisen kruunaus ei ollutkaan niin huomiotaherättävän upea, juhlisti sitä kuitenkin läsnäolollansa keisarinna Maria Teresia, jonka kauneus näyttää tehneen yhtä valtavan vaikutuksen miehiin kuin Kaarle seitsemännen vakava, arvokas ryhti ja siniset silmät naisiin. Jokatapauksessa molemmat sukupuolet kilvoittelivat keskenänsä yrittäessään antaa kuuntelevalle pojalle mitä edullisinta käsitystä molemmista mainituista henkilöistä. Kaikki nämä kuvaukset ja kertomukset suoritettiin hilpein ja tyynin mielin, sillä Aachenin rauha oli toistaiseksi lopettanut kaikki vihollisuudet, ja yhtä mieluisasti kuin noista juhlallisuuksista puhuttiin tapahtuneista sotaretkistäkin, Dettingenin taistelusta ja muista kuluneiden vuosien merkittävimmistä tapauksista; ja kaikki huomattava ja vaarallinen näytti, kuten solmitun rauhan jälkeen yleensäkin, tapahtuneen vain sen vuoksi, että onnelliset ja huolettomat ihmiset voisivat siitä jutella.

Oli tuskin ehditty elellä puoli vuotta sellaisessa patrioottisen rajoittuneisuuden tilassa, kun jo taas tulivat messut, jotka aina aiheuttivat kaikkien lasten mielissä uskomatonta kuohuntaa. Lukuisista pystytetyistä myymälöistä kaupungin sisäpuolelle lyhyessä ajassa syntyvä uusi kaupunki, liike ja kuhina, tavaroiden purkaminen ja selvitteleminen herättivät itsetietoisuuden ensimmäisistä tuokioista alkaen voittamatonta toimeliasta uteliaisuutta ja rajatonta lapselle soveltuvan omaisuuden himoa, jota poika vuosien lisääntyessä koki tyydyttää milloin toisella, milloin toisella tavalla, mikäli hänen vähät varansa sallivat. Mutta samalla muodostui käsitys siitä, mitä kaikkea maailma tuottaa, mitä se tarvitsee ja mitä sen eri osien asukkaat toisiltansa vaihtavat.

Näitä suuria, keväisin ja syksyisin sattuvia kausia edeltivät omituiset juhlallisuudet, jotka näyttivät sitä arvokkaammilta, kun ne johtivat eloisasti mieleen entisiä aikoja ja niistä meille asti periytyneitä asioita. Saattopäivänä oli kaikki kansa liikkeellä, kiiruhti tungeksien kaduille, sillalle, aina Sachsenhausenin tuolle puolen; kaikki ikkunat olivat täynnä katselijoita, vaikka ei koko päivänä mitään erikoista tapahtunut; väkijoukko näytti olevan siinä vain tungeksiakseen ja katselijat toisiansa tarkastellakseen, sillä se, mistä oikeastaan oli kysymys, tapahtui vasta yön pimetessä ja oli pikemmin uskottava kuin silmin nähtävä asia.

Noina vanhempina rauhattomina aikoina, jolloin kukin teki mielin määrin vääryyttä tai edisti oikeutta, miten halusi, maantierosvot, jalosyntyiset ja muut, mielivaltaisesti kiusasivat ja ahdistivat messuille matkustavia kauppiaita, joten ruhtinaat ja muut mahtavat säädyt antoivat aseistetun joukon saattaa omia miehiänsä Frankfurtiin saakka. Mutta valtakunnankaupungin asukkaat eivät tahtoneet sallia mitenkään loukattavan itseänsä ja aluettansa, joten he lähtivät tulijoita vastaan, ja siinä syntyi monesti riitaisuuksia, kun oli ratkaistava, kuinka lähelle nuo saattelijat saivat edetä tai voivatko he tulla itse kaupunkiinkin. Koska nyt näin tapahtui sekä kauppa- ja messutoimissa että myös korkeitten henkilöiden saapuessa niin hyvin sodan kuin rauhankin aikana, mutta ennen kaikkea vaalipäivinä, ja koska usein sattui väkivaltaisuuksiakin, mikäli jokin saattojoukko, jota ei kaupungissa haluttu suvaita, pyrki herransa mukana tunkeutumaan luo, niin oli myöhemmin asiasta monet kerrat neuvoteltu, oli solmittu useita sopimuksia, tosin molemmin puolin ehtoja asettaen, ja toivottiin yhä voitavan vihdoinkin saattaa päätökseen jo vuosisatoja kestänyt riita, kun koko järjestys, jonka vuoksi oli niin kauan ja useasti ylen kiivaastikin kiistelty, voitiin katsoa melkein hyödyttömäksi, joka tapauksessa liialliseksi.

Porvarillinen ratsuväki useina eri osastoina, päälliköt etunenässä, ratsasti noina päivinä ulos eri porteista, tapasi määrätyissä paikoissa joitakin saattoon oikeutettujen valtakunnan säätyjen ratsumiehiä tai husaareita, jotka päällikköineen saivat osakseen hyvän vastaanoton ja kestityksen; viivyttiin iltapuoleen saakka ja ratsastettiin sitten, odottavan ihmisjoukon tuskin mitään nähdessä, kaupunkiin, ja näkipä silloin monen porvarillisen ratsastajan olevan mahdotonta hallita ratsuansa enempää kuin itseänsäkään ratsun selässä. Huomattavimmat saattueet tulivat Siltaportille, ja senvuoksi tulvi sinne eniten katselijoita. Ihan viimeiseksi ja yön jo pimetessä saapuivat samalla tavalla saatellut Nürnbergin postivaunut, ja siinä väitettiin vanhan perintätavan mukaan aina istuvan vanhan naishenkilön. Niinpä olikin katupojilla tapana vaunujen näkyviin vieriessä alkaa kimakasti kiljua, vaikka vaunuissa istuvia matkustajia ei enää suinkaan käynyt erottaminen. Suunnaton ja tosiaankin aisteja hämmentävä oli se tungeksiva joukko, joka tänä hetkenä syöksyi portista vaunujen jälkeen, ja siitä johtui, että katselijat pyrkivät mieluimmin sijoittumaan lähimpiin taloihin.

Toinen, vieläkin eriskummallisempi juhlallisuus, joka keskellä päivää kiihdytti yleisön mieltä, oli pillipiipari-oikeus. Siihen kuuluvat menot muistuttivat niitä alkuaikoja, jolloin melkoiset kauppakaupungit yrittivät saada lievenemään, ellei kerrassaan häviämään tulleja, jotka lisääntyivät yhtä rintaa kaupan ja teollisuuden kanssa. Keisari, joka niitä tarvitsi, myönsi sellaista vapautusta, mikäli se hänestä riippui, mutta tavallisesti vain vuoden ajaksi, joten se oli vuosittain uudistettava. Se toimitettiin käyttämällä vertauskuvallisia lahjoja, jotka ennen Perttulin-messua tarjottiin keisarilliselle kaupungintuomarille, joka toisinaan saattoi olla myöskin ylin tullinkaitsija, ja tapahtui tämä säädyllisyyden vuoksi silloin, kun hän neuvosmiehineen istui oikeutta. Kun kaupungintuomaria myöhemmin ei enää nimittänyt keisari, vaan kaupunki itse hänet valitsi, hän kuitenkin säilytti nämä etuoikeudet, ja niin hyvin kaupunkien tullivapaudet kuin ne juhlalliset menot, joiden nojalla Wormsin, Nürnbergin ja Alt-Bambergin edusmiehet tunnustivat tämän ikivanhan etuutensa, olivat säilyneet meidän aikoihimme asti. Maarianpäivän edelliseksi päiväksi oli ilmoitettu julkinen oikeuden istunto. Suuressa keisarisalissa, suljetussa piirissä, istuivat korokkeella neuvosmiehet ja askelmaa korkeammalla kaupungintuomari heidän keskellänsä; asianosaisten valtuuttamat asianvalvojat alempana oikealla. Aktuaari alkaa ääneen lukea täksi päiväksi säästettyjä tärkeitä tuomioita; asianvalvojat pyytävät jäljennöksiä, ilmoittavat valittavansa päätöstä vastaan tai tekevät mitä muuta tarpeelliseksi havaitsevat.