Tarua ja totta elämästäni 1

by Johann Wolfgang von Goethe

Tuhka- ja vesirokoltakaan, ja mitä lapsuusiän kiusanhenkiä vielä lieneekään, minä en säästynyt, ja joka kerta minulle vakuutettiin olevan onnellista, että se vaiva nyt oli iäksi ohi; mutta valitettavasti uhkasi taampana jo toinen käydä minua päin. Kaikki nämä asiat lisäsivät taipumustani mietiskelyyn, ja koska olin kiusallista kärsimättömyyttä torjuakseni jo useasti harjoittanut kestävyyttäni, näyttivät minusta ne hyveet, joita olin kuullut stoalaisissa ylistettävän, erittäin esikuvallisilta, sitäkin enemmän, kun kristillinen kärsivällisyysoppi suositteli samanlaista.

Näistä perheessä sattuneista sairauksista puhuessani tahdon vielä mainita kolmea vuotta minua nuoremman veljeni, joka hänkin sai tartunnan ja kärsi siitä melkoisesti. Hän oli heiveröinen, hiljainen ja itsepäinen, ja meidän välillemme ei milloinkaan syntynyt oikeata suhdetta. Hän ei elänytkään lapsuusiän rajaa paljon kauemmaksi. Useista myöhemmin syntyneistä sisaruksistani, jotka hekään eivät jääneet pitkäksi aikaa eloon, minä muistan vain erään erittäin kauniin ja miellyttävän tytön, joka kuitenkin pian katosi, joten me, minä ja sisareni, muutaman vuoden kuluttua olimme jääneet kahden ja liityimme sitä kiinteämmin ja hellemmin toisiimme.

Noista sairauksista ja muista epämiellyttävistä häiriöistä johtui kaksinverroin ikäviä seurauksia. Isäni, joka näytti sommitelleen itselleen jonkinlaisen kasvatus- ja opetuskalenterin, tahtoi heti saada korvatuksi jokaisen laiminlyönnin ja sälytti parantuvien suoritettavaksi sitäkin enemmän tehtäviä, joista selviytyminen tosin ei käynyt minulle vaikeaksi, mutta sikäli hankalaksi, että se pysähdytti ja tavallaan taannutte sisäistä kehitystäni, joka oli lähtenyt kulkemaan määrättyä uraa.

Näiden opetuksellisten ja kasvatuksellisten ahdistusten tieltä me tavallisesti pakenimme isovanhempien luo. Heidän asumuksensa sijaitsi Friedberger Gassen varrella ja näytti olleen muinoin linna. Kun näet sitä lähestyi, ei nähnyt mitään muuta kuin suuren sakaraisen portin, jonka kummassakin pielessä oli naapuritalo. Sisään astuttuaan saapui kapeata käytävää pitkin vihdoin verraten avaralle, erikorkuisten, mutta nyt yhdeksi asumukseksi yhdistettyjen rakennusten rajoittamalle pihamaalle. Me kiiruhdimme tavallisesti suoraa päätä puutarhaan, joka sijaitsi melkoisen pitkänä ja leveänä rakennusten takana ja oli erittäin hyvässä kunnossa, käytävät enimmäkseen viiniköynnöskaiteen reunustamat, osa aluetta keittiökasveille omistettu, toinen osa kukkasille, jotka keväästä syksyyn saakka runsaan vaihtelevina koristivat puutarhan sarkoja ja lavoja. Pitkän, etelään päin suuntautuvan muurin vierustalla oli rivi hyvin hoidettuja persikkapuita, joissa pitkin kesää kypsyilivät ylen houkuttelevina meiltä kielletyt hedelmät. Me mieluummin kartoimme tätä puolta, koska emme täällä saaneet tyydyttää herkutteluhimoamme, ja käännyimme vastakkaiselle taholle, missä silmänkantamaton jono viini- ja karviaisinarjapensaita soi meidän ahneudellemme sarjan tyydytystilaisuuksia aina syksyyn asti. Yhtä merkittävä oli meille iäkäs, korkea, laajalle leviävä silkkiäispuu, niin hyvin hedelmiensä vuoksi kuin siitäkin syystä, että meille kerrottiin silkkimatojen saavan ravintonsa sen lehdistä. Tässä rauhallisessa piirissä nähtiin isoisä joka ilta miellyttävän toimekkaana pitämässä omin käsin huolta hienommasta hedelmäin ja kukkasten viljelystä puutarhurin sillävälin suorittaessa karkeampia töitä. Hän näki aina mielellään ne monet vaivat, joita kauniin neilikkakentän ylläpito ja lisääminen vaatii. Hän itse sitoi huolellisesti persikkapuidcn oksat viuhkamaisesti säleaitaan edistääkseen hedelmäin runsasta ja mukavaa kasvua. Tulpaanien, hyasinttien ja muiden sellaisten kasvien sipulien lajittelua ja huolta niiden säilyttämisestä hän ei jättänyt kenenkään toisen tehtäväksi, ja vielä nytkin minä mielihyvin muistelen, kuinka uutterasti hän askarteli eri ruusulajeja silmästäen. Siinä puuhassa hän veti käsiinsä, varjellakseen itseänsä okailta, vanhanaikaiset nahkahansikkaat, joita hänelle pillipiipari-oikeudessa joka vuosi lahjoitettiin kolme paria ja joista niinmuodoin ei ollut milloinkaan puutetta. Sitäpaitsi hänellä oli aina yllänsä kauhtanantapainen yönuttu ja päässä laskostettu musta samettilakki, joten hän olisi voinut esittää puolittain Alkinoosta, puolittain Laertesta.

Kaikkia näitä puutarhatöitänsä hän harjoitti yhtä säännöllisesti ja täsmällisesti kuin virkatoimiansa; ennenkuin tuli alas puutarhaan, hän näet oli aina järjestänyt seuraavana päivänä esille tulevat asiat ja lukenut asiakirjat. Aamulla hän taas ajoi raatihuoneelle, aterioi sieltä palattuansa, torkahti sitten nojatuolissaan, ja niin tapahtui kaikki toisena päivänä samoin kuin toisenakin. Hän puhui vähän eikä osoittanut kiivauden merkkiäkään; minä en muista nähneeni häntä vihoissaan. Koko hänen ympäristönsä oli vanhanaikainen. Minä en havainnut hänen paneloidussa huoneessaan milloinkaan minkäänlaista uudistusta. Paitsi lakitieteellisiä teoksia sisälsi hänen kirjastonsa ainoastaan ensimmäiset matkakertomukset, meriretket ja maiden löydöt. Minä en yleensäkään muista mitään muuta olotilaa, joka olisi herättänyt rikkomattoman rauhan ja ikuisen keston tuntoa siinä määrässä kuin tämä.

Korkeimmilleen kohotti meidän tätä arvoisaa vanhusta kohtaan tuntemamme kunnioituksen se vakaumus, että hänellä oli ennustamisen lahja, erittäinkin sellaisissa asioissa, jotka koskivat häntä itseänsä ja hänen kohtaloansa. Hän ei tosin puhunut asiasta selvästi ja seikkaperäisesti kenellekään muulle kuin isoäidillemme, mutta me kaikki tiesimme kuitenkin, että hän sai merkitsevien unien avulla tiedon siitä, mitä piti tapahtuman. Niinpä hän esim. vakuutti vaimollensa siihen aikaan, jolloin hän vielä kuului nuorempien neuvoston jäsenten joukkoon, että hän tulisi ensimmäisen neuvosmiespaikan avoimeksi joutuessa sen saamaan. Ja kun sitten tosiaankin aivan pian eräs neuvosmies kuoli halvaukseen, määräsi hän vaali- ja arpapäivänä, että kotona oli kaikessa hiljaisuudessa varustauduttava ottamaan vastaan vieraita ja onnittelijoita, ja ratkaiseva kultainen pallonen nostettiin tosiaankin hänelle. Sen mutkattoman unennäön, joka oli hänelle antanut asiasta tiedon, hän uskoi puolisollensa seuraavassa muodossa: Hän oli nähnyt itsensä tavallisessa neuvoston täysi-istunnossa, missä kaikki oli tapahtunut tavanomaisessa järjestyksessä; yht’äkkiä oli nyt manalle mennyt neuvosmies noussut paikaltansa, astunut alas ja tervehtinyt häntä kohteliaasti ehdottaen, että hän asettuisi vapautuneelle paikalle, ja oli sitten poistunut ovesta.

Suunnilleen samoin kävi kaupungintuomarin kuollessa ja hänen virkansa siten joutuessa avoimeksi. Sellaisessa tapauksessa ei kauan viivytellä virkaa täytettäessä, koska aina on pelättävä, että keisari joskus vaatii itselleen takaisin oikeutta kaupungintuomarin viran täyttämiseen. Tällä kertaa ilmoitti oikeudenpalvelija keskiyön aikaan, että seuraavana aamuna tulisi pidettäväksi ylimääräinen kokous. Kun nyt hänen lyhdystänsä uhkasi kynttilä sammua, hän pyysi pientä tynkää voidakseen jatkaa kiertoansa. »Antakaa hänelle kokonainen», virkkoi isoisä naisille, »vaivautuuhan hän minun tähteni». Tätä lausumaa vastasikin menestys: hänestä tosiaankin tuli kaupungintuomari, ja oli tällöin vielä erikoisen merkillinen se seikka, että vaikka hänen edustajansa oli nostettava pallonen kolmannella ja siis viimeisellä vuorolla, molemmat hopeiset nousivat ensin, joten kultainen pallo jäi häntä varten pussin pohjalle.

Täysin koruttomat, yksinkertaiset ja vailla haaveellisuuden tai ihmeellisyyden jälkeäkään olivat muutkin meidän tietoomme tulleet unennäöt. Muistan vielä poikasena kaivelleeni hänen kirjojansa ja kalenterimuistiinpanojansa ja löytäneeni niistä muiden, puutarhanhoitoa koskevien muistutusten joukosta seuraavan: Viime yönä tuli N.N. luokseni ja sanoi… Nimi ja ilmestyksen lausuma oli merkitty salamerkein. Toisessa kohden oli' samoin: Viime yönä minä näin… Jatko oli jälleen kirjoitettu salamerkein, paitsi side- ja muita sanoja, joiden nojalla asiasta ei saanut mitään selkoa.

Huomattava seikka on tässä se, että henkilöt, joissa ei muuten ilmennyt aavistusvoiman jälkeäkään, hänen olokehässänsä hetkeksi saivat sen kyvyn, että voivat aistittavista merkeistä aavistaa samanaikaisia, vaikkakin etäällä sattuvia taudin- ja kuolemantapauksia. Kenellekään hänen lapsistaan ja lapsenlapsistaan tuo lahja ei kumminkaan ole periytynyt; he olivat pikemmin enimmälti ravakoita henkilöitä, elämäniloisia ja yksinomaan todellisuuteen suuntautuvia.

Tässä yhteydessä minä muistelen heitä kiitollisena monesta hyvästä, mitä olen heiltä nuoruudessani saanut. Niinpä me saimme monenkaltaista askaretta ja huvia käydessämme toisen, sekatavarakauppias Melberin kanssa naimisissa olevan tyttären luona, jonka asumus ja myymälä sijaitsi kaupungin vilkasliikkeisimmässä, tungoksisimmassa paikassa torin varrella. Siellä me silmäilimme ikkunasta mieliksemme vilinää ja tungosta, johon emme halunneet eksyä, ja jos myymälän ylen lukuisien tavaroiden joukossa mielenkiintoamme aluksi herätti ainoastaan lakritsajuuri ja siitä valmistetut ruskeat, leimatut litukat, niin vähitellen sentään opimme tuntemaan ne monet erilaiset esineet, joita virtaa sellaiseen kauppaan ja sieltä pois. Tämä täti oli sisaruksista vilkkain. Kun äitini nuoruusvuosinansa mielellään istui puhtaisiin puettuna toimitellen jotakin sievää naisten askaretta, niin sisar puolestaan liikkui naapuristossa pitäen huolta laiminlyödyistä lapsista, heitä vaalien, kampaillen ja kanniskellen; olipa hän siten hyvän aikaa minunkin hoivaajanani. Julkisten juhlallisuuksien, esim. kruunausten aikana hän ei millään ehdolla pysynyt kotosalla. Jo tyttösenä hän oli tavoitellut sellaisissa tilaisuuksissa siroteltuja rahoja, ja kerrottiin näin: kun hän kerran oli saanut kerätyksi hyvän määrän ja tyytyväisenä piteli niitä kämmenelleen nähtäväksi levitettyinä, niin joku oli lyönyt häntä takaa, joten hyvinhankittu saalis oli samassa mennyttä. Paljon hän tiesi kertoa siitäkin, kuinka hän kerran, kun kaikki kansa vaikeni, oli reunakivellä seisoen kohottanut ohiajavalle keisari Kaarle seitsemännelle voimallisen eläköönhuudon saaden hallitsijan nostamaan hattua ja varsin armollisesti kiittämään tuosta terhakasta huomaavaisuudesta.