LEONORA. Myös mua viehättää nuo kauniit lehdet. Vain yhtä kuvaa mielin rikkahin hän aina ihannoipi lauluissansa. Hän tähtein kirkkahasen kunniaan sen ylentää, sen eessä kumartuu kuin taivaan pilvein päällä enkelit; hän niittyin hiljaisuudessa sit' etsii ja seppeleiksi sitoo kukkaset. Kun rakastettu poistuu, pyhän hohteen saa polku, jalan kauniin koskettama. Kuin satakieli lehväin peitossa hän lemmensairaan rinnan valitusta saa lehdot, ilmat soimaan sulontäyttä: tuo tuska, kaiho sointuva, ei käy se ohi korvan,—sydämeen se koskee.
PRINSESSA. Ja ihannoimansa jos tuo hän ilmi, hän sille antaa nimen Leonora.
LEONORA. Se nimi sinun on, kuin minunkin. Ma pahastuisin, jos se toinen ois. Sen kaksoismerkityksest' iloitsen: niin voi hän tunteensa sua kohtaan peittää. Oon tyytyväinen, että minustakin tään nimen sointu häntä muistuttaa. Ei siitä lemmestä nyt puhe ole, mi kokis yksinomaan vallita ja omanansa pitää ystävätä ja kademielin muilta vartioida. Kun ajattelee mielin autuain sun ylevyyttäs hän, myös iloitkoon mun keveemmästä olennostani. Meit' ei hän rakasta—suo anteeks sana!— hän ilmain äärilt' etsii lempimänsä ja meidän nimeemme sen yhdistää. Hän meihin tuntehensa tartuttaa. Me muka rakastamme miestä, vaikka vain korkeinta kanssaan rakastamme.
PRINSESSA. Oot syventynyt tähän tieteeseen ja lausut asioita, Leonora, jotk' korvihini vain jää kaikumaan, ja vaivoin aatoksiini mukautuvat.
LEONORA. Kuin? Platon oppilasko ymmärtää ei voisi lörpötystä maallikon! Kai lienen liian paljon erehtynyt, mut tiedän: myöskin totta joukoss' on. Se jalo koulu lempeä ei kuvaa, kuin toiset, lasna hemmoteltuna; hän nuorukainen on, ja morsiona on hällä Psyyke; jumal-neuvostossa hän jäsen on. Hän rauhaa sydänten ei häilähdellen, petollisna riistä; ei heti kiinny muotoon kauniiseen sen sulon hurmaamana hän, eik' inho myös mieltään täytä, kun on hurma poissa.
PRINSESSA. Jo saapuu veljeni! Ei tietää saa hän, mihin taaskin kääntyi puhelumme; hän meihin kohdistaisi pilansa, kuin ennen ivasi hän pukujamme.
TOINEN KOHTAUS.
EDELLISET. ALFONSO.
ALFONSO.
En Tassoa, jot' etsin, mistään löydä,
en edes täältä—teidän luotannekaan.
Te hänest' ehkä jotain tiedätte?
PRINSESSA.
Näin eilen häntä vähän, tänään en.