Vain eräänä iltana hän havaitsi, huolettomasti istuuduttuansa, että Charlotta katsoi hänen kirjaansa. Hänen vanha kärsimättömyytensä heräsi, ja hän huomautti asiasta, melkeinpä äreästi. Sellaisista pahoista tavoista, kuten monista muista seuraelämässä kiusallisista tottumuksista, olisi kerta kaikkiansa luovuttava, sanoi hän. Kun luen jollekin henkilölle ääneen, eikö se merkitse samaa kuin jos suullisesti hänelle jotakin esittäisin? Kirjoitettu, painettu sana astuu minun oman mieleni, oman sydämeni sijaan, ja vaivautuisinko puhumaan, jos otsaani tai rintaani olisi rakennettu ikkuna, niin että se, jolle tahdon esittää ajatukseni ja tunteeni vähin erin, tietäisi aina jo hyvän aikaa ennakolta, mihin olen pyrkimässä? Kun joku katsoo kirjaani, tuntuu minusta aina siltä, kuin minut repäistäisiin kahtia.
Charlotta, jonka käytöksen notkeus ilmeni suuremmissa ja pienemmissä seuroissa varsinkin siinä, että hän osasi ehkäistä jokaisen epämiellyttävän, kiivaan, jopa vain ylen innokkaankin mielenilmauksen, katkaista venyvän keskustelun ja kohentaa sammuilevaa, tiesi nytkin käyttää lahjojansa hyväksensä. Sinä suot varmaan virheeni anteeksi, virkkoi hän, kunhan tunnustan, miten minun tänä hetkenä kävi. Minä kuulin sinun lukevan heimolaisuudesta ja ajattelin samassa omia sukulaisiani, paria serkkua, jotka juuri nyt mieltäni askarruttavat. Tarkkaavaisuuteni kiintyy jälleen lukemaasi, minä kuulen, että puheenalaisina ovat pelkät elottomat esineet, ja kurkistan kirjaan päästäkseni jälleen oikealle tolalle.
Sinua harhautti ja hämmensi eräs vertauksellinen lausuma, sanoi Eduard. Tässä tosin on puhe vain maalajeista ja kivennäisistä, mutta ihminen on oikea Narkissos: hän kuvastelee mielellään itseänsä joka paikassa, hän paneutuu alustinaksi koko maailman kuvastimeen.
Epäilemättä! jatkoi kapteeni: niin hän käsittelee kaikkea ulkopuoleltansa keksimää; viisautensa samoinkuin mielettömyytensäkin, tahtonsa samoinkuin mielivaltansakin hän suo eläimille, kasveille, elementeille ja jumalille.
Kunpa selittäisitte minulle aivan lyhyesti, koska en tahdo eksyttää teitä kovin kauas hetken harrastuksesta, mitä heimolaisuus tässä yhteydessä oikeastaan merkitsee, sanoi Charlotta.
Sen teen mielelläni, vastasi kapteeni, jonka puoleen Charlotta oli kääntynyt; tosin vain niin hyvin kuin osaan, sen nojalla, mitä olen suunnilleen kymmenen vuotta sitten oppinut, mitä olen asiasta lukenut. En tiedä sanoa, ajatellaanko tieteellisessä maailmassa vieläkin samoin, sopiiko se uusiin oppeihin.
On varsin valitettavaa, huudahti Eduard, ettei nykyjään käy enää oppiminen mitään koko elämää varten. Esivanhempamme pitivät kiinni niistä tiedoista, mitä olivat nuoruudessaan saaneet, mutta meidän on joka viides vuosi opittava kaikki uudestaan, ellemme halua joutua kerrassaan pois muodista.
Me naiset, virkkoi Charlotta, emme pidä niin tarkkaa lukua, ja tunnustanpa vilpittömästi, että minulle on tärkeätä ainoastaan sanojen ymmärtäminen, sillä mikään ei tee seurassa naurettavammaksi kuin vieraan oppisanan väärä käyttäminen. Senvuoksi tahtoisin vain tietää, missä merkityksessä tuota sanaa käytetään nimenomaan tässä yhteydessä. Asian tieteellistä puolta käsitelkööt oppineet, jotka muuten, mikäli olen huomannut, tuskin pääsevät milloinkaan yksimielisyyteen.
Miten aloitammekaan tullaksemme nopeimmin asiaan? kysyi Eduard vähäisen vaitiolon jälkeen kapteenilta, joka hieman epäröiden kohta vastasi:
Jos minun sallitaan aloittaa näennäisesti hyvin kaukaa, niin olemme pian perillä.