Kunhan vain ette esitä asioita liian nopeasti, jotta voin osoittaa kykeneväni pysymään mukana, virkkoi Charlotta. Emmekö ole jo ehtineet heimolaisiin asti?

Epäilemättä, vastasi kapteeni, ja kohta opimme ne tuntemaan täydessä voimassansa ja täsmällisyydessänsä. Niitä olioita, jotka kohdatessansa nopeasti toisiinsa tarttuvat ja vastavuoroisesti toisiansa määräävät, nimitämme heimolaisiksi. Emäksissä ja hapoissa, jotka, vaikka ovatkin vastakkaiset ja kenties juuri sen vuoksi, että ovat toistensa vastakohtia, ehdottomimmin toisiansa etsivät ja toisiinsa yhtyvät, muuntavat toisiansa ja muodostavat yhdessä uuden kokonaisuuden, tämä heimolaisuus on kylläkin ilmeinen. Ajatelkaamme vain kalkkia, joka osoittaa suurta, kaikkiin happoihin kohdistuvaa taipumusta, ilmeistä yhtymishalua. Kunhan saapuvat kemialliset välineemme, esitämme erinäisiä kokeita, jotka ovat varsin hauskoja ja antavat paremman käsityksen kuin sanat, nimet opilliset lauseparret.

Sallikaa minun tunnustaa, lausui Charlotta, että kun nimitätte noita omituisia olioita toistensa heimolaisiksi, niin minä puolestani en käsitä niitä niinkään veriheimolaisiksi kuin henki- tai sieluheimolaisiksi. Aivan samalla tavalla voi ihmisten kesken syntyä todella merkittäviä ystävyysliittoja, sillä vastakkaiset ominaisuudet tekevät mahdolliseksi kiinteämmän yhtymisen. Jään siis odottamaan, mitä minulle näytätte näistä salaperäisistä vaikutuksista. Nyt en enää häiritse sinua — sanoi hän Eduardin puoleen kääntyen — ja seuraan asiaan paremmin perehtyneenä tarkkaavaisesti esitystäsi.

Koska kerran olet meitä asiaan yllyttänyt, et pääsekään siitä niin vähällä, sillä oikeastaan ovat monimutkaiset tapaukset kaikkein mielenkiintoisimmat. Vasta niistä oppii tuntemaan heimousasteet, lähemmät ja voimakkaammat, etäisemmät ja heikommat suhteet; heimoussuhteet käyvät mielenkiintoisiksi vasta kun saavat aikaan eroamisia.

Esiintyykö luonnonopissakin tuo surullinen sana, jonka nykyjään, ikävä kyllä, kuulee kovin usein ihmisten keskuudessa? huudahti Charlotta.

Esiintyy kyllä, vastasi Eduard. Erottajataiturin nimi oli aikoinansa kemisteille annettu kuvaava kunnianimi.

Sellaisen taituruuden aika siis on ohi, virkkoi Charlotta, ja hyvä niin. Yhdistäminen on suurempi taito, suurempi ansio. Yhdistäjätaituri olisi tervetullut joka ainoalla alalla koko maailmassa. — Mainitkaapa nyt minulle, kun kerran olette päässeet vauhtiin, pari sellaista tapausta.

Niinpä palaamme kohta siihen, mitä äsken jo mainitsimme ja käsittelimme. Esimerkiksi se, mitä nimitämme kalkkikiveksi, on puhdasta tai epäpuhdasta kalkkimaata, kiinteästi yhtyneenä erääseen herkkään happoon, jonka olemme oppineet tuntemaan ilmamaisessa muodossa. Jos kappale sellaista kiveä viedään miedonnettuun rikkihappoon, niin tämä yhtyy kalkkiin ja esiintyy sen keralla kipsinä; herkkä, ilmamainen happo sitävastoin haihtuu pois. Siinä on tapahtunut eroaminen ja uusi yhtyminen, ja niinmuodoin uskotaan, että on oikeus puhua vaaliheimolaisuudestakin, koska tosiaankin näyttää siltä, kuin toiselle suhteelle annettaisiin etusija toiseen verraten, toinen valittaisiin mieluummin kuin toinen.

Suokaa minulle anteeksi, virkkoi Charlotta, niinkuin minä suon anteeksi luonnontutkijalle; mutta minä en missään tapauksessa pitäisi tuota vaalina, vaan pikemmin luonnonvälttämättömyytenä ja tuskin sinäkään, sillä loppujen lopuksi se kenties onkin vain sopivan tilaisuuden, sattuman asia. Tilaisuus tekee suhteita samoinkuin varkaitakin, ja kun ovat puheena teidän luonnonolionne, näyttää minusta vaali riippuvan yksinomaan kemististä, joka vie nuo oliot toistensa luo. Mutta jos ne kerran ovat toistensa seurassa, silloin varjelkoon Jumala! Mainitussa tapauksessa minua säälittää vain ilmahappo parka, jonka täytyy jälleen liidellä äärettömyydessä.

Riippuu vain siitä itsestänsä, virkkoi kapteeni, tahtooko se yhtyä veteen ja virkistää terveitä samoinkuin sairaitakin kivennäislähteen antimena.