Vielä eräs seikka, jonka kenties voisin myöhemmin unohtaa: en ole milloinkaan huomannut Ottilian jotakin vaatineen tai edes hartaasti pyytäneen. Sitävastoin sattuu, joskin harvoin, että hän yrittää kieltää jotakin, mitä häneltä vaaditaan. Hän käyttää silloin elettä, joka on vastustamaton sille, joka on sen tarkoituksen tajunnut. Hän painaa kohottamansa kämmenet yhteen ja kuljettaa ne kohti poveansa samalla taivuttaen ruumistansa hieman eteenpäin ja luoden kiinteästi pyytävään sellaisen katseen, että hän mielellään luopuu kaikista vaatimuksistansa tai toiveistansa. Jos Te, armollinen rouva, tuon eleen joskus näette, mikä Teidän käsittelytapanne vallitessa ei ole todennäköistä, niin ajatelkaa minua ja säästäkää Ottiliaa. —
* * * * *
Eduard oli lukenut kirjeen, toisinaan hymyillen ja päätänsä pudistaen. Henkilöitä ja tilannetta koskevia huomautuksia sattui niitäkin välttämättä.
Riittää! huudahti Eduard vihdoin. Hän tulee, asia on päätetty! Silloin on pidetty huolta sinusta, rakkaani, ja mekin uskallamme ilmaista ehdotuksemme. On erittäin tarpeellista, että minä muutan kapteenin luo oikeanpuoliseen kylkirakennukseen. Sekä iltaisin että aamuisin on kaikkein paras aika tehdä yhdessä työtä. Sinä saat sensijaan omalta puoleltasi yltäkyllin tilaa itseäsi ja Ottiliaa varten.
Charlotta suostui asiaan, ja Eduard kuvaili heidän tulevaa elämäntapaansa. Hän huudahti muun muassa: Sukulaiseni on erittäin kohtelias pitäessään kipua vasemmalla puolella päätänsä; minun kivistää usein oikeata puolta. Jos satumme joskus istumaan vastakkain, minä oikeaan, hän vasempaan kyynärpäähän nojautuen, ja päät eri puolille kallistettuina, niin siitä koituu soma kuvapari.
Kapteeni tahtoi pitää tilannetta vaarallisena, mutta Eduard huudahti: Varokaa te, rakas ystävä, D:tä! Mitä tekisikään B, jos häneltä riistettäisiin C?
Minun mielestäni, virkkoi Charlotta, asia olisi itsestään selvä.
Epäilemättä, hän palaisi A:nsa luo, A:nsa ja O:nsa luo! huudahti Eduard hypähtäen seisoalleen ja painaen Charlottaa kiinteästi rintaansa vasten.
KUUDES LUKU.
Vaunut, jotka toivat Ottilian, olivat saapuneet. Charlotta meni häntä vastaanottamaan. Herttainen tyttö kiiruhti hänen luoksensa, heittäytyi hänen jalkoihinsa ja halaili hänen polviansa.