Tämän sopimuksen mukaisesti avattiin kirjat, joissa aina nähtiin ensinnä seudun pohjapiirros ja sen maisemat muokkaamattomassa luonnontilassa ja seuraavilla lehdillä ne muutokset, joita taide oli saanut siinä aikaan kaikkea olemassaolevaa hyvää hyödyttäen ja korostaen. Siitä oli sitten varsin helppo siirtyä puhumaan omista tiluksista, omasta ympäristöstä ja mitä siinä voisi saada aikaan.
Nyt oli mieluisa tehtävä ottaa kapteenin sommittelema kartta suunnittelujen pohjaksi. Oli vain mahdotonta kerrassaan hylätä se alkuperäinen kaava, jonka mukaan Charlotta oli työn aloittanut. Löydettiin sentään helpompi pääsy kukkulan laelle; ylärinteelle, soman metsikön kupeeseen, päätettiin rakentaa huvimaja pitäen silmällä linnaa: sen piti näkyä linnan ikkunoihin, ja sieltä käsin piti katseen voida hipoa linnaa ja puutarhoja.
Kapteeni oli kaikki tarkoin mitannut ja harkinnut ja otti jälleen puheeksi kylätien, rantavallin ja tasoitustyöt. Rakentaessani mukavan tien kukkulan laelle, sanoi hän, saan juuri niin paljon kiveä kuin tuon rantavallin rakentamiseen tarvitsen. Kun molemmat työt suoritetaan yht'aikaa, niin ne tulevat halvemmiksi ja valmistuvat nopeammin.
Mutta nyt, virkkoi Charlotta, tulee minun huoleni. Välttämättä on laadittava varma arviolasku, ja kun tiedämme, kuinka paljon sellaiseen työhön tarvitaan, ja'amme summan, ellei joka viikon, niin ainakin joka kuukauden osalle. Rahavarat ovat minun hallussani, minä maksan laskut ja pidän itse kirjaa.
Etpä näytä erikoisemmin meihin luottavan, huomautti Eduard.
Mielivaltaisissa asioissa en, vastasi Charlotta Mielivaltaa osaamme me hallita ja hillitä paremmin kuin te.
Valmistukset oli suoritettu, työt pantu nopeasti käyntiin, kapteeni oli alinomaa läsnä, ja Charlotta sai nyt melkein joka päivä olla hänen vakaan ja varman mielenlaatunsa todistajana. Kapteeni puolestaan oppi paremmin tuntemaan hänet, ja kummallekin kävi helpoksi toimia yhdessä ja saada yhdessä jotakin aikaan.
Toiminnan laita on kuin tanssin: henkilöt, jotka noudattavat samaa tahtia, käyvät pakostakin toisillensa tuiki tarpeellisiksi, ja siitä johtuu välttämättä keskinäistä hyväntahtoisuutta. Varmana todistuksena siitä, että Charlotta, kapteeniin lähemmin tutustuttuansa, tosiaankin suhtautui häneen suopeasti, oli se, että hän ihan rauhallisesti, ilman pienintäkään epämieluista tunnetta, salli hävittää erään kauniin lepopaikan, jonka hän oli erikoisesti valikoinut ja koristellut, mutta joka ei sopinut kapteenin suunnitelmiin.
SEITSEMÄS LUKU.
Kun Charlotta ja kapteeni siten löysivät yhteisen askarruksen, oli seurauksena, että Eduard liittyi kiinteämmin Ottilian seuraan, jota kohtaan hänen sydämessään oli jo joitakin aikoja itänyt hiljainen, ystävällinen tunne. Neito kohteli kaikkia avuliaasti ja suopeasti, ja Eduard itserakkaudessaan otaksui tuon kaiken tulevan erikoisessa määrässä hänen osaksensa. Epäilemättä olikin Ottilia jo ottanut tarkoin huomioon, mistä ja miten valmistetuista ruokalajeista hän piti, eikä häneltä myöskään jäänyt havaitsematta, kuinka paljon sokeria hän tavallisesti käytti teehensä, enempää kuin muutkaan sellaiset asiat. Erikoisen huolellisesti hän piti silmällä, ettei huoneissa ollut vetoa, jota kohtaan Eduard osoitti suurta arkuutta, joutuen usein ristiriitaan vaimonsa kanssa, jonka mielestä huoneet eivät voineet milloinkaan olla kyllin ilmaisat. Samoin tiesi Ottilia, mitä puu- ja kukkatarhassa oli kulloinkin tehtävä. Mitä Eduard toivoi, sitä hän koki edistää, mikä saattoi herättää hänessä kärsimättömyyttä, sitä hän pyrki ehkäisemään, joten neito piankin oli Eduardille välttämätön kuin ystävällinen suojelushenki ja hänen poissaolonsa jo alkoi tuntua kiusalliselta. Sitäpaitsi Ottilia näytti olevan puheliaampi ja avomielisempi, kun he kohtasivat toisensa kahden kesken. Eduardissa oli iän lisääntyessä yhä säilynyt jotakin lapsellista, mikä erikoisesti miellytti nuorta Ottiliaa. He muistelivat mielellänsä kuluneita aikoja, jolloin olivat toisensa nähneet; nämä muistot ulottuivat aina siihen kauteen asti, jolloin Eduard oli ensi kerran tuntenut Charlottaan kohdistuvaa mieltymystä. Ottilia väitti muistavansa heidät kaikkein kauneimpana hoviparina, ja kun Eduard arveli niin varhaiset muistot mahdottomiksi, väitti hän mielessänsä täysin selvästi säilyneen varsinkin erään tapauksen: hän oli Eduardin saapuessa piilottunut Charlottan helmaan, ei pelosta, vaan lapsellisesta hämmästyksestä. Hän olisi voinut lisätä: koska Eduard oli vaikuttanut häneen voimakkaasti, oli kovin häntä miellyttänyt.