Häntä yritettiin suostutella, mutta turhaan. Se, joka loukkaa aviosäätyä, huudahti hän, se joka sanoin, jopa teoinkin horjuttaa koko siveellisen yhteiskunnan perustusta, joutuu tekemisiin kanssani, ja ellen minä kykene saamaan häntä valtoihini, ei minulla ole mitään tekemistä hänen kanssansa. Avioliitto on kaiken kulttuurin alku ja huippu. Se tekee karkean leppoisaksi, ja sivistyneimmälläkään ei ole mitään parempaa tilaisuutta osoittaa sävyisyyttänsä. Sen tulee olla purkamaton, sillä se tuottaa niin paljon onnea, ettei kaikki yksityinen onnettomuus siihen verrattuna merkitse mitään. Ja miksi tahdotaankaan puhua onnettomuudesta? Kärsimättömyys se ajoittain valtaa ihmisen, joka silloin suvaitsee havaita itsensä onnettomaksi. Jos hän antaa tuokion vierähtää ohi, niin hän vielä ylistää itseänsä onnelliseksi, että kauan säilynyt liitto on yhä voimassa. Eroamiseen ei ole mitään riittävää syytä. Inhimillinen olotila on asetettu niin korkealle kärsimykseen ja iloon, ettei voi ollenkaan arvata, mitä aviopuolisot tulevat olemaan toisillensa velkaa. Velka on äärettömän suuri; ja iäisyys yksin kykenee sen vähitellen maksamaan. Epämukavaa se saattaa useinkin olla, sen minä kyllä uskon, ja se on aivan oikein. Eikö meillä ole aviopuolisonamme myöskin omatunto, josta usein haluaisimme päästä eroon, koska se on epämukavampi kumppani kuin mies tai vaimo konsanaan?
Niin hän puheli vilkkaasti ja olisi kaiketi vielä kauankin puhunut, elleivät ajomiesten torvet olisi ilmoittaneet vieraita, jotka ajoivat kuin sopimuksesta yht'aikaa linnanpihaan, kumpikin taholtansa. Talonväen kiiruhtaessa heitä vastaan Mittler piiloutui, antoi tuoda hevosensa majatalon edustalle ja ratsasti nyrpeissään pois.
KYMMENES LUKU.
Vieraat oli lausuttu tervetulleiksi ja viety sisään; he iloitsivat saadessaan jälleen astua taloon, jossa olivat aikaisemmin viettäneet monta hyvää päivää ja jota eivät olleet pitkään aikaan nähneet. Erittäin mieluinen oli myös ystäville heidän läsnäolonsa. Sekä kreivi että paronitar voitiin lukea niiden kookkaiden, kauniiden henkilöiden joukkoon, jotka tekevät melkeinpä edullisemman vaikutuksen keski-iällänsä, kuin nuoruudessaan, sillä jos heiltä puuttuukin jotakin ensi kukkeudestansa, herättävät he nyt mieltymyksen ohella ehdotonta luottamusta. Tämäkin pari osoittautui yhä varsin miellyttäväksi. Heidän vapaa elämäänsuhtautumistapansa, heidän hilpeytensä ja näennäinen luontevuutensa tarttui kohta kaikkiin, seurustelun pysytellessä ehdottoman säädyllisyyden rajoissa minkäänlaisen pakon silti tuntumatta.
Tämä vaikutus ilmeni heti seurueessa. Äskensaapuneet, jotka tulivat suoraan suuresta maailmasta, kuten saattoi havaita yksin heidän vaatteistansa, matkatavaroistansa ja koko asustansa, muodostivat tavallansa ystäviemme, heidän maalaisen ja salaisesti intohimoisen tilansa vastakohdan, joka kuitenkin pian tasoittui vanhojen muistojen ja nykyhetkisen myötätunnon toisiinsa yhtyessä ja vilkkaan keskustelun nopeasti liittäessä kaikki toisiinsa.
Ei kumminkaan kestänyt kauan, kun jo tapahtui ryhmittymistä. Naiset vetäytyivät omaan kylkirakennukseensa ja löysivät siellä, toisillensa erinäisiä salaisuuksia uskoen ja samalla alkaen tarkastella aamupukujen, hattujen ja muun sellaisen uusimpia muoteja ja kuoseja, riittävästi puheenaihetta; miehet taas hyörivät uusien ajoneuvojen ja esille talutettujen hevosten ympärillä ryhtyen heti kauppa- ja vaihtopuuhiin.
Vasta aterialla oltiin jälleen yhdessä. Oli muutettu vaatteita, ja nytkin esiintyi vastatullut pari eduksensa. Kaikki, mitä heillä oli yllänsä, oli uutta ja ikäänkuin ennennäkemätöntä ja kuitenkin käyttämisen nojalla totunnaiseksi ja mukavaksi muuttunutta.
Keskustelu oli vilkasta ja vaihtelevaa; sellaisten henkilöiden läsnäollessa näet näyttää herättävän mielenkiintoa kaikki, olematonkin. Käytettiin ranskankieltä, jotteivät palvelijat voisi keskustelua seurata, ja kosketeltiin vallattoman miellyttävästi korkeiden ja keskinkertaisten seurapiirien elämänsuhteita. Erääseen kohtaan keskustelu takertui pitemmäksi ajaksi kuin oikeastaan oli soveliasta. Charlotta tiedusteli erästä nuoruudenystävätärtä ja kuuli hieman oudoksuen, että hänen avioliittonsa tulisi aivan pian purkautumaan.
On ikävää, virkkoi Charlotta, kun luulee poissa olevien ystäväinsä tulevan hyvin toimeen, rakastetun ystävättären olevan turvattuna, ja saakin äkkiarvaamatta kuulla, että heidän kohtalonsa on häilymässä ja että heidän on jälleen lähdettävä uusille ja kenties taaskin epävarmoille elämänpoluille.
Oikeastaan olemme itse syypäät joutuessamme sellaisen yllätyksen uhreiksi, lausui kreivi. Meidän tekee mieli kuvitella maalliset asiat ja erikoisesti myöskin aviolliset liitot erittäin kestäviksi, ja mitä viimeksimainittuun kohtaan tulee, viettelevät huvinäytelmät, joita alinomaa näemme esitettävän, sellaisiin luulotteluihin, jotka eivät vastaa elämän todellisuutta. Näytelmässä meille esitetään naimisiinmeno useita näytöksiä täyttävien esteiden takaisena äärimmäisenä päämääränä, ja sinä hetkenä, jolloin se saavutetaan, laskeutuu esirippu, ja hetkellinen tyydytys jää soimaan mielessämme. Elämässä on toisin laita: siinä näytellään yhä edelleen, ja kun esirippu jälleen kohoaa, ei tahdota mielellään enää mitään nähdä eikä kuulla.