Itse rakennus oli melkein asuttavassa kunnossa, näköala, varsinkin yläkerran huoneista, erittäin vaihteleva. Mitä kauemmin katseli, sitä enemmän kaunista keksi. Millaisia vaikutuksia mahtoivatkaan täällä aiheuttaa eri vuorokaudenajat, millaisia kuu ja aurinko! Täällä teki mieli viipyä, ja kohtapa heräsikin Charlottassa jälleen rakentamis- ja toimimishalu, kun hän havaitsi kaikki karkeat työt jo suoritetuiksi. Tarvittiin vain puuseppä, verhoilija ja maalari, joka osasi suoriutua asiasta reikämalleja ja kevyttä kultausta viljellen, ja niin tuli rakennus lyhyessä ajassa kuntoon. Nopeasti järjestettiin kellari ja keittiökin, sillä linnasta etäällä ollen täytyi kerätä kaikki tarpeet ympärillensä. Niin asuivat nyt molemmat naishenkilöt lapsen keralla siellä ylhäällä, ja heille tarjoutui tästä uudesta keskuksesta käsin aavistamattoman miellyttäviä kävelyretkiä. Kauniin sään vallitessa he nauttivat korkeammassa olopiirissänsä tyytyväisinä vapaata raikasta ilmaa.
Yksin tai lapsi mukanansa Ottilia asteli mieluimmin alas plataanien luo pitkin mukavaa polkua, joka johti edelleen siihen kohtaan, missä eräs ylisoudettaessa käytetty venhe sijaitsi. Toisinaan hän lähti huviksensa soutelemaan, ei kumminkaan lapsen keralla, koska Charlotta oli siitä hieman huolissaan. Sen ohella hän kävi joka päivä linnanpuistossa tervehtimässä puutarhuria ja ystävällisen osaaottavasti katselemassa hänen huolellisesti vaalimiansa kasvintaimia, jotka nyt nauttivat kaikin raitista ulkoilmaa.
Tänä kauniina aikana saapui Charlottalle erittäin mieluisaksi vieraaksi eräs englantilainen, joka oli matkoilla tullut tuntemaan Eduardin, tavannut hänet muutamia kertoja ja oli nyt utelias näkemään niitä kauniita puutarharakennelmia, joista oli kuullut kerrottavan paljon hyvää. Hän toi mukanansa suosituskirjeen kreiviltä ja esitteli samalla seuralaisensa, hiljaisen, mutta erittäin miellyttävän miehen. Kun hän nyt kuljeskeli seudulla, milloin Charlottan ja Ottilian, milloin puutarhurien ja metsästäjien seurassa, usein myös seuralaisensa keralla ja toisinaan yksin, saattoi hänen huomautuksistansa varsin hyvin havaita, että hän oli sellaisten rakennelmain tuntija ja harrastelija ja oli nähtävästi itsekin usein suorittanut sellaisia tehtäviä. Vaikka olikin jo iäkäs, otti hän hilpeästi osaa kaikkeen, mikä voi elämää kaunistaa ja luoda siihen merkitystä.
Vasta hänen seurassansa naiset voivat täysin nauttia ympäristöstänsä. Hänen harjaantunut silmänsä otti vastaan jokaisen vaikutelman ihan verekseltänsä, ja hän iloitsi aikaansaannoksesta sitäkin enemmän, kun ei ollut aikaisemmin seutua tuntenut ja tuskin tiesi erottaa toisistansa pohjana olevaa luontoa ja siinä suoritetun jalostustyön tuloksia.
Sopii hyvinkin sanoa, että puisto hänen huomautuksistansa kasvoi ja rikastui. Hän tiesi jo ennakolta, mitä uudet versovat istutukset lupasivat. Häneltä ei jäänyt havaitsematta yksikään kohta, jota vielä kävi jotenkin kaunistaminen. Hän keksi milloin lähteen, joka puhdistettuna lupasi muodostua kokonaisen pensaston koristeeksi, milloin luolan, joka korjattuna ja avarrettuna voi tarjota mieluisan levähdyspaikan: kunhan vain kaadettiin muutamia puita, niin sieltä avautui näköala kohti suurenmoisina kohoavia kallioita. Hän onnitteli asukkaita siitä, että heille jäi vielä paljon tekemistä, ja kehoitti heitä olemaan liiaksi kiirehtimättä, jotta jäisi seuraaviksikin vuosiksi miellyttävän suunnittelun ja järjestelyn tilaisuutta.
Hän ei muuten suinkaan liiaksi rasittanut läsnäolollansa seurusteluhetkien väliaikoina, sillä hän kulutti suurimman osan päiväänsä kuvaamalla kannettavan pimeän kammion avulla puiston maalauksellisimpia näköaloja voittaakseen siten matkoistansa itselleen ja muille kauniin hedelmän. Hän oli jo useita vuosia menetellyt siten kaikilla merkittävillä seuduilla, hankkien itsellensä erittäin miellyttävän ja mielenkiintoisen kokoelman. Hän näytti naisille mukanaan kuljettamansa suuren salkun huvittaen heitä osaksi kuvilla, osaksi niihin liittyvillä selityksillä. Naiset olivat mielissään, kun saivat yksinäisyydessänsä niin mukavasti matkustaa kautta maailman, nähdä ohitsensa vilistävän rannikoita ja satamia, vuoria, järviä ja virtoja, kaupunkeja, linnoja ja monia muita paikkoja, joita historiassa mainitaan.
Kummallakin katselijalla oli oma erikoinen harrastuksensa. Charlottan mieltä kiinnittivät yleisemmät asiat, nimenomaan ne, joihin liittyi jotakin historiallisesti merkittävää; Ottilia taas viivähti erittäinkin niissä seuduissa, joista Eduard oli tavannut paljon kertoa, joissa hän oli mielellään oleskellut, kerran toisensa jälkeen: jokaisella ihmisellä näet on lähellä ja kaukana eräitä yksityisiä paikkoja, jotka vetävät häntä puoleensa, jotka ovat hänelle erikoisen rakkaat ja mieluiset hänen luonteensa, ensimmäisen vaikutelman, määrättyjen olosuhteiden tai tottumuksen nojalla.
Niinpä Ottilia tiedusteli lordilta, mikä seutu häntä eniten miellytti ja minne hän nyt asettuisi asumaan, jos olisi valittava. Lordi tiesi näyttää useitakin kauniita seutuja ja kertoi varsin miellyttävästi, omalla omituisella tavallansa ranskaa ääntäen, millaiset tapahtumat olivat tehneet hänelle minkin seudun rakkaaksi ja kalliiksi.
Kun sitten kysyttiin, missä hän nyt tavallisesti oleskeli, mihin mieluimmin palasi, niin hän lausui ihan peittelemättä, mutta naisia hämmästyttäen:
Minä olen nyt tottunut olemaan kotona kaikkialla enkä tiedä lopulta mitään mukavampaa, kuin että toiset rakentavat, istuttavat ja ahertavat taloustoimissansa minun puolestani. Omille tiluksilleni minä en ikävöi takaisin. Se johtuu osalta poliittisista syistä, mutta etupäässä siitä, että poikani, jota varten oikeastaan olen kaikki suunnitellut ja järjestänyt, jolle uskoin saavani sen luovuttaa ja jonka keralla toivoin vielä voivani siitä nauttia, ei siitä kaikesta vähääkään välittänyt, vaan lähti Intiaan käyttääkseen elämänsä siellä hyödyllisemmin tai sen kerrassaan tuhlataksensa.