"Niin, niin, mutta tiedätkö sinä mitä isoisällä on kistussaan?" kysyi Heidi. "Keppi melkein niin paksu kuin minun käsivarteni, ja kun sen sieltä ottaa ulos, niin ei saata muuta sanoa, kuin: Kavahda sedän keppiä?"
Sen kepin muisti Pekka, ja käänsi silmänsä paikalla P:hen, koettaen painaa sitä mieleensä.
Seuraavana iltana luki Heidi:
"Jos R:n aiot unhottaa,
Et tänään yhtään ruokaa saa".
Silloin vilkasi Pekka kaappiin, jossa leipä ja juusto säilytettiin, ja sanoi kiukkuisesti:
"Enhän minä koskaan ole sanonut, että tahdon unhoittaa R:n".
"Hyvä, se on oikein, että sitä et aio unhoittaa, niin voimme tänään oppia vähän lisää vielä", ehdotteli Heidi:
"Ken T:t' ei opi, vedetään,
Kuhun ei mene mielellään".
Silloin mutisi Pekka: "Entäpäs jos en mene". Mutta hän opiskeli kumminkin ahkerasti, ikäänkuin olisi hän peljännyt, että joku saattaisi salaisesti ottaa häntä kauluksesta ja viedä häntä sinne, mihin hän ei mielellänsä menisi.
Eräänä päivänä luki Heidi: