Pekka aloitti ja luki kolme riviä kertaakaan pysähtymättä.
Opettaja pani kirjansa pois. Äänettömänä kummastuksesta katseli hän Pekkaa, niinkuin hän ei koskaan ennen olisi häntä nähnyt. Viimein sanoi hän:
"Pekka, onko ihme tapahtunut! Niin kauan kuin minä sanomattomalla kärsivällisyydellä koetin opettaa sinua, oli sinun mahdoton tottua tavaamaankaan. Nyt, kun minä, ikävä kyllä, jo ihan toivottomana olin jättänyt tuon hyödyttömän työn, tulet sinä, etkä taida ainoastaan tavata, vaan myös jotensakin, melkeinpä aivan selvästi lukea. Kuka senlaisia ihmeitä tekee meidän aikoinamme, Pekka?"
"Heidi", vastasi tämä.
Suuresti ihmeissään katsoi opettaja Heidiin, joka aivan tyyneenä istui paikallaan, ikäänkuin asia ei olisi häntä koskenutkaan. Opettaja jatkoi:
"Minä olen ylipäänsä huomannut muutoksen sinussa, Pekka. Sinä, joka ennen olit viikkokausia poissa koulusta, et viime aikoina ole ollut päivääkään kouluun tulematta. Kuka semmoisen muutoksen parempaan on sinussa aikaan saanut?"
"Setä", kuului vastaukseksi.
Yhä suuremmalla kummastuksella katsoi opettaja Heidiin ja sitte taas
Pekkaan.
"Koetetaan vielä kerran" sanoi hän varovasti, ja taas täytyi Pekan näyttää taitoaan lukemalla kolme riviä. Oikein, hän oli oppinut lukemaan.
Niin pian kun koulu oli loppunut, riensi opettaja herra pastorin luo kertomaan, mitä oli tapahtunut ja kuinka hyvää setä ja Heidi vaikuttivat seurakunnassa.