Mutta Klaara, joka tähän asti oli ollut niin iloinen, tuli hyvin surulliseksi ja pyysi hartaasti:
"Hyvä mummo, tunnin vielä tahi kaksi! Emmehän ensinkään ole käyneet majassa, emmekä nähneet Heidin vuodetta ja mitä muuta siellä on. Tämän päivän pitäisi vielä kestämän kymmenen tuntia".
"Se lienee mahdotonta", tuumasi mummo, mutta tuvan tahtoi hänkin mielellään nähdä. Noustiin siis heti pöydästä ja setä suuntasi vakavalla kädellä tuolin ovelle. Mutta pitemmälle ei päästy, tuoli oli paljon leveämpi kuin ovi. Setä ei miettinyt kauan mitä nyt tehdä. Hän nosti Klaaran käsivarrelleen ja kantoi hänen sisään.
Mummo käveli sinne tänne ja katseli tarkasti kaikkea, koko talous, sen hyvä kunto ja järjestys näytti suuresti huvittavan häntä. "Tuo tuolla ylhäällä kai on sinun vuoteesi, Heidi, eikö niin?" sanoi hän ja nousi heti pelkäämättä portaita ylös heinäparvelle. "Oi kuinka hyvältä täällä tulee, tämäpä on terveellinen makuuhuone!" — ja mummo asettui katsomaan ulos katossa olevasta reiästä, jo tuli sinne isoisäkin, Klaara käsivarrellaan ja heidän jäljessään hypähteli Heidi.
Nyt seisoivat kaikki Heidin vuoteen ympärillä, mummo katseli sitä miettiväisenä ja hengitti mielihyvällä uuden heinän raitista tuoksua. Klaara oli äärettömästi ihastunut Heidin makuupaikkaan.
"Voi Heidi, kuinka hupainen sinulla sentään on! Vuoteessasi näet suoraan taivaaseen, ympärilläsi on noin hyvä tuoksu ja ulkoa kuulet honkain huminan. Näin hupaista makuuhuonetta en ole vielä koskaan nähnyt".
Isoisä katsahti nyt mummoon.
"Olenpa miettinyt jotakin", sanoi hän, "jos mummo-rouva luottaa minuun ja jos asia ei muuten ole hänelle vastenmielinen. Minä tarkoitan, että jos saisimme pitää tämän pikku tyttären täällä jonkun ajan, niin voisi hän suuresti voimistua. Teillähän on kaikellaisia peitteitä ja huivia mukananne, niistä valmistaisimme oikein erinomaisen pehmeän vuoteen ja mitä pikku tyttären hoitoon tulee, niin olkaa huolehtimatta, mummo-rouva, siitä minä pidän surua."
Klaara ja Heidi riemuitsivat niinkuin kaksi vapauteen päässyttä lintua ja mummon kasvot kirkastuivat.
"Hyvä setä, te olette kunnon mies. Mitä te luulette, että minä ikään juuri ajattelin. Näin sanoin minä itsekin: Klaaralle varmaankin jonkun ajan oleskeleminen täällä tunturilla tekisi erinomaisen hyvää, mutta miten paljon huolta ja epämukavuutta eikö hänen hoidostaan olisi isännälle. Ja te tuumaatte ja lausutte julki ajatukseni, ikäänkuin siitä ei teille tulisi mitään vastusta. Minä kiitän teitä". Ja mummo pudisteli sedän kättä uudestaan ja setä pudisteli mummon kättä takaisin näyttäen sangen iloiselta.