"Saanko minä vielä vähäisen?" kysyi hän antaen kupin isoisälle takaisin.
Isoisä nyökäytti tyytyväisenä päätään, otti sitte Heidinkin kupin ja meni tupaan takaisin. Kun hän taas palasi, oli kumpaisellakin kupilla korkea kansi, mutta tämäpä oli toista ainetta, kuin kannet tavallisesti ovat.
Isoisä oli jäljestä päivällisen käynyt kevättilalla, tuolla karjamajalla, jossa valmistetaan vaaleankeltaista voita. Siellä oli hän tuonut muassaan kaksi suurta palleroista. Sitten oli hän leikannut kaksi hyvää leipälevyä ja niille levittänyt paksulta tuoretta voita. Nämä olivat lapsille illalliseksi. Tytöt pureskelivatkin niin halukkaasti voileipiänsä, että isoisä mielihyvissään pysähtyi sitä katselemaan.
Kun Klaara sitten illalla taas makasi vuoteessaan ja aikoi katsella pilkisteleviä tähtiä, kävi hänen ihan niinkuin Heidin hänen vieressään. Silmäluomet painuivat heti itsestään kiinni ja hän vaipui syvään terveellisen uneen, jonka vertaista hän ei koskaan ennen ollut nauttinut.
Tähän tapaan kului seuraavakin päivä ja sitten vielä yksi, mutta sitä seuraavana päivänä kohtasi lapsia sanomatoin ilo. Vuoren polkua ylös astui kaksi suurta vahvaa miestä, kumpainenkin heistä kantoi korkeaa valmiiksi järjestettyä vuodetta. Molemmat vuoteet olivat ihan yhdennäköiset ja kumpaisenkin peite oli puhtaanvalkoinen ja ihka uusi. Heillä oli vielä kirjekin mummolta. Siinä ilmoitettiin, että nämä vuoteet olivat Klaaraa ja Heidiä varten, että heinävuodetta nyt piti lakattaman käyttämästä, sekä että Heidikin nyt aina saisi nukkua oikeassa vuoteessa, sillä talveksi oli toinen näistä toimitettava alas kylään toisen piti jäämän tunturille, jotta Klaara aina löytäisi sen siellä, kun hän tulisi tunturilla käymään. Sitte kiitti mummo lapsia siitä, että olivat niin pitkältä kirjoittaneet, ja kehoitti heitä vast'edeskin joka päivä niin tekemään, jotta hän saattaisi ottaa osaa heidän elämäänsä, ikäänkuin itse olisi heidän luonaan.
Isoisä oli mennyt sisään ja siellä heittänyt heinät Heidin makuusijalta parvelle muitten heinäin joukkoon. Nyt palasi hän jälleen kuljettaakseen molempien kylänmiesten avulla uudet vuoteet sinne ylös. Hän asetti ne ihan kiinni toisiinsa, jotta molempain päänpuolelta sopisi nähdä ulos pyöreästä aukosta, sillä hän tiesi lasten iloitsevan aamuauringon ja tähtien valosta.
Sill'aikaa oleskeli mummo Ragatzin kylpypaikassa ja oli suuresti iloissaan niistä hyvistä kuulumisista, joita hän joka päivä sai tunturilta.
Klaara ihastui päivä päivältä yhä enemmän tunturilla oloonsa, eikä voinut kylliksi kiittää isoisän hyvyyttä ja huolenpitoa hänestä; hän kertoi, miten hupainen ja hullunkurinen Heidi oli, vielä paljon hauskempi kuin Frankfurtissa, hän sanoi, että hänen ensimmäinen ajatuksensa aamulla, kun hän heräsi, aina oli: "Jumalan kiitos; minä olen vielä tunturilla!"
Asiain näin ollen saattoi mummo siirtää tunturilla käyntinsä vähän tuonnemmaksi, joka ei hänestä juuri vastenmielistä ollutkaan, koska ratsastaminen jyrkkää vuoritietä ylös ja taas alas oli häntä vähän rasittanut.
Pieni holhotti näkyi joutuneen erinomaiseen suosioon isoisän luona, sillä ei kulunut päivääkään, jona ei tämä taas keksinyt jotakin uutta lisätäkseen Klaaran voimia. Hän käveli nyt aina jäljestä puolenpäivän ylös vuorimaahan, joka kerta yhä korkeammalle, ja toi muassaan kimppusen, joka jo kaukaa tuoksui neilikalta ja timjamilta, ja kun vuohet iltasin palasivat laitumilta, rupesivat ne kaikki määkymään ja juoksemaan omettaa kohden, koettaen tunkeutua sinne sisään, sillä ne hyvin tunsivat yrttikimpun hajun. Mutta setä oli hyvin telkinnyt oven, sillä hän ei kiipeillyt näitä harvinaisia tunturiyrttejä hakemassa sitä varten, että vuohijoukko ilman vaivaa niistä saisi hyvän aterian. Ne olivat kaikki Vienolle aiotut, jotta sen maito tulisi yhä voimakkaammaksi. Heti ensi silmäyksellä saattoikin huomata, miten erinomaisesti tämä erityinen huolenpito oli Vienoon vaikuttanut, se heitteli yhä nopeammasti päätään ja katseli yhä tulisemmin ympärilleen.